No nyt se sitten on auki. Meidän Esikoisen paikalle Alma Mediaan etsitään uutta digiasiantuntijaa (mikä on kyllä kuulemma vain puolet siitä, mitä hommiinsa nykyään kuuluu).
Kolme vuotta Kauppalehden harjoittelijasta digiasiantuntijaksi ja lopulta Alma Median tuotepäälliköksi. Tarinassa on paljon käänteitä ja muuttuvia tekijöitä, mutta olennaista on se, että työnkuva ja työmäärä ovat muuttuneet koko ajan, luonnollisesti vaativammiksi. En tiedä tarkkaan, kuinka paljon tyttärellä on ”virallisesti” pitämättömiä lomia ja ylityövapaita, ja sitten vielä ohi työaikakirjanpidon tehtyjä hommia… Ainakin kahden kuukauden verran. Ainakin.
Ja kuten itse sanoi ”Ei ne kaksitoistatuntiset työpäivät, mutta kun se, mitä siitä työstä jää. Ei itselle eikä muille muuta kuin rahaa, eikä se tunnu hyvälle.”… Jo opiskeluaikanaan pohti, onko markkinointi sittenkään hänen hommansa. Aluksi tekikin Kauppalehdessä paljon muuta kuin markkinointia, sai tutkia ja analysoida. Vähitellen, monien muutosten kautta tyär on kypsynyt, viime kesälomalta palattuaan alkoi pohtia lähtöä: työpaikan ja alan vaihtoa. Soitteli ja nähdessämme käytti – kuten sanoi – ”hyväkseen kotoista opinto-ohjauksen ammattitaitoa” – ja minähän kannustin. Miksipä jäädä työpaikkaan, jossa työ ei tunnu mielekkäälle. Alle kolmekymppisellä on vielä enemmän kuin 30 vuotta työelämää edessään, joten ei kannata hautautua ja uupua työhön, josta ei saa iloa ja johon ei ole intohimoa.
Monia vaihtoehtoja on kelannut, ja vaikka graduseminaarin jälkeen, kun oppiaineen professori oli vähän kysellyt, että miten jos alkaisit jatkotutkijaksi, väitöskirjan tekijäksi, oli Esikoinen pohtinut, että olenpa yhden sellaisen tekoa seurannut, ja kiitos ei, kuitenkin mietti tässä syksyllä, ettei akateeminen ura sittenkään niin paha olisi. Mutta siitä minä varoittelin. 😀
Noh, tammikuun alussa Esikoinen irtisanoutui, mistä seurasi kaikenmoista, mutta nyt on enää pari viikkoa töitä jäljellä. Olen sanonut omalle ja monelle muulle elämänuraansa pohtivalle, että – varsinkin nykyisin – työelämä ja ura on prosessi, ei maali.
Ja mitä sitten? – Nyt alkaa luku pääsykokeisiin. Pelkillä pisteillä pääsisi Helsingin yliopistoon, mutta kun haluaa Aaltoon. Ja nyt kun korkeakouluihin on nämä isot ensikertalaiskiintiöt, niin ”toiskertalaisen”, valmiin kauppatieteen maisterin, on pärjättävä pääsykokeissa hyvin, että pääsee opiskelijaksi toistamiseen. Opintotukikuukausia on vielä jäljellä, kun KTM:n teki sen verran nopsasti, ettei kaikkia ehtinyt käyttää. Ja on kuitenkin ehtinyt tienatakin valmistumisensa jälkeen.
Kaikkihan eivät tämmöistä ymmärrä, mutta minä kyllä olen iloinen ja helpottunutkin. Kuten Pehtoorikin. Koulutukseen ja uuden oppimisen hyvää tekevään vaikutukseen uskon vahvasti, mikä ei ehkä yllätä. 😉 Ja sellainenkin hieno juttu, ettei Esikoinen pyri mihinkään jenkkiyliopistoon tai jonnekin muualle tuhannen kauas. Helsingissä pysyy. Ja tulee välillä kotikotiin lukemaan pääsykokeisiin.
Minullakin on päivä mennyt iltaan asti opiskellessa ja kuvia tehdessä. Ja se tuntuu mielekkäältä ja siihen on intohimoa. Iltalenkille sitten Nallikariin.
Vautsi, hieno juttu. Rohkeus ja itsensä kuunteleminen kannattaa aina.
Niin minustakin, ja omalle elämälleen kun kuitenkin voi tehdä jotain, joskus isojakin asioita, eikä ”jäädä tuleen makaamaan”.