Monenlaisten miettimisten päivä:
– Kuutamoöisin minulla on tapana valvoa. Tai ainakin nukkua huonosti. Mutta viime yönä en herännyt kertaakaan. Ja nukuin hyvin myöhäiseen aamulla. Onko siis unen laatua parantava vaikutus sillä, että kohtaa sen hereillä pitävän täydenkuun silmästä silmään puolenyön aikaan? Sen jälkeen voi sitten nukkua levollisesti?
– Aamulla purkaessa ja käsitellessä viime yönä puolen yön tienoilla viettämäni kuvaussession kuvia mietin, että kuinka paljon täällä onkaan valoisampaa kuin kaupungissa, jossa valosaaste hävittää luonnon valon voiman. Kuinka valkoinen hanki heijastaa valoa takaisin!
– Aamulla ei tarvinnut miettiä lähteäkö hiihtämään, sillä pakkasmittarissa oli lukemat -27 C. Niinpä mietin, kummalle asiakkaalle muokkailen ja toimittelen kuvat. Helpompaan päädyin.
– Pehtoorin lämmitettyä saunan kylvin pitkään ja hartaasti. Mietin – taas kerran – että juuri kovalla pakkasella rantasaunassa on parhaat löylyt ja jos meillä olisi kaupungissa samanlainen sauna, saunoisinko myös kaupungissa, enkä vaan täällä möksällä? Alla olevan kaltaista pulahduspaikkaa tuskin kaupunkiin voisi koskaan järjestää?
– Kyllästyykö uunijuureksiin koskaan?
– Kuinka voi olla pientä kolmevuotiasta ikävä!
– Onko parempi olla kertomatta äidille, kuinka täällä on kaunista, ihanaa, rauhallista, kuinka Hangasojan huomassa on taas kerran hyvä. Kerron kuitenkin, mutta ajattelen, että itku ei ehkä sittenkään ole huono asia, vaan kertoo hyvistä muistoista täällä.
– Mikä pakko minun on vielä illan kiperään pakkaseen lähteä kuvailemaan Kakslauttasen West Villageen, kuvaamaan sen valoja ja viehättäviä näkymiä? (Ei mikään pakko, mutta onneksi lähdin ja reilun tunnin tarkenin! Palaan kuvasaldoon myöhemmin.)
– Kuinka mökkielämä (pakkasella, pimeinä iltoina) tekee minustakin telkkarin katsojan? – Ja pipo on pian valmis!
– Lähdenkö jonkun tunnin kuluttua taas ulos? Canon kainalossa? Viides kerta tänään? – Kuu nousee, taivas on kirkas, pakkanen piirtää maiseman tarkaksi. Miksen menisi?
– Olisikohan näistä kuvista korteiksi?
Olisi niistä korteiksi, rohkeasti vain tekemään.
Kiitos, ehkäpä rohkenenkin. 🙂
Olisipa hyvinkin! Voi vain kuvitella mikä tunnelma siellä kuutamossa metsän keskellä vallitsee.
Tunnelmaa kyllä on, ja pakkasen paukkuminen, naksahtelu puissa pelotti vain vähän. Kun pikkuisen Junioria kaipasin seuraksi yöllisellä retkelläni.
Voi miten upeita kuvia ja hetkiä! Ei voi kuin huokailla ja nauttia vaikka lunta tänne eteläänkin saatiin tänään. Kyllä kelpaisi korteiksi!
Tiina, kiitos. Lumi on täällä ihanan puhdasta ja puuterista, ja sitten tuo kuutamon valo – vaikka hieno on kaupungeissankin – on täällä valosaasteettomassa kairassa ihan omanlaisensa. Niin kirkas, niin kaunis.