Vuosi lopuillaan, joten väistämättä tulee tehdyksi tilinpäätöstä ja toimintasuunnitelmaa… menneestä ja tulevasta, – oman elämän osalta luonnollisesti.
Kun juuri tänään (vihdoin) tuli Media-alan tutkintotoimikunnalta tutkintotodistus, niin kyllähän se on hyvä piste tälle: tämä vuosi on ollut ”Valokuvauksen vuosi”.
Yhteensä 24 Tornio-viikonloppua, joista kuusi näyttötutkinnossa ja loput pe-la lähiopetusjaksoja – myös kesällä, perus- ja aineopinnot (appro ja cumu ilmaistuna muinaisella yliopistoslangilla), yhteensä kaksi vuotta, ainakin 20 etätehtäväsarjaa, ja lisäksi näyttöihin uusintoineen kymmeniä sarjoja ja satoja, satoja kuvia, liiketoimintasuunnitelma, itsearvioinnit, tentti, koulun harjoituksiin ja näyttöihin tuhansia kuvia ja kaiken kaikkiaan kymmeniätuhansia kuvia.
Vaikka koko ensimmäisen vuoden, ja pitkälle vielä toistakin, tunsin olevani meidän 20 hengen porukan heikoin lenkki, surkein ja eniten harjoitusta tarvitseva ja monta kertaa palautteella aika lyttyyn listitty, ei tullut mieleenkään jättää koulua kesken ja ensimmäisen näytön jälkeen aloin jo uskoa, että sinnillä saan myös tutkinnon tehtyä. Eikä hetkeksikään into kuvata hiipunut, oppimisen riemu koki pieniä notkahduksia, kun en aina heti löytänyt keinoja päästä eteenpäin.
Ja niinpä sitten kävikin, että olen seitsemäs joka meidän porukasta valmistui, aika moni keskeytti, ja monella on vaan näytöt kesken… Ja noista, joilla ei vielä ole tutkintoa ovat minua paaaaaljon parempia kuvaajia, monet olivat taitavia ammattilaisia jo koulun alkaessa. Mutta tässäkin on vähän sama juttu kuin minulla monessa muussakin asiassa, vaikka nyt väikkärinteossa: en ole erityisen lahjakas, älykäs tai luova, mutta ahkera ja periksiantamaton (etten sanoisi änkyrä) olen, kun sille päälle satun ja aika usein jotain aloitettuani satun.
Nyt sitten vaan anomaan stipendiä (395 euroa), joka pitäisi kyllä saada automaattisesti, koskapa olen tutkinnon suorittanut ja olen alle 64-vuotias. Eli melkein kokonaan saa takaisin sen rahan, jonka koulutus maksoi (500 €). Asuminen ja kulkeminen olivat siis lopulta ne jutut, jotka koko projektissa maksoivat. Eikä opiskelija-asuntoloissa yöpyminen ollut kuin muutaman kympin per viikonloppu.
Valokuvauksen vuoteen on kuulunut myös pikkuruisen yrityksen perustaminen ja sen puitteissa töitä ja pikkuisen ansioitakin. Vuoteen on kuulunut valokuvauskilpailun voitto, muutamien kuvien myyminen lehdille ja soppakirjan rungon teko kuvineen.
Ja blogiin kuvia enemmän kuin olisi ollut järkevää. Blogin perustin 10 vuotta sitten paljolti juuri valokuvieni julkaisemiksi ja niistä palautteen saamiseksi. Palaute on paljolti hiipunut ja muutenkin on mietinnässä, miten jatkan ensi vuonna. Mutta tästä sitten loppiaisena, blogin 10-vuotissynttäriviikonloppuna lisää.
Vielä on hakusessa sekin, riittääkö Muistikuvissa minulle tarpeeksi puuhastelua etten ihan lössähdä, vai olisiko keksittävä jotain muuta. Jos tämä olisi Oulussa tai vaikka Raahessa niin kyllä taitaisin hakea… 😀
No et sinä todellakaan yliopistolta lähdettyäsi jäänyt laakereilla lepäämään.
En oo vielä niitä laakereita löytänyt. 😉
Onnea, Onnea! Periksiantamattomuudella ja tahdolla saavuttaa vuoria ja itselle tärkeitä asioita. Hyvä systeri!
Voinpa kyllä sanoa sulle just nuo samat sanat. 😀
Sinuna minä kyllä hakisin tuohon koulutukseen, vaikka onkin Helsingissä! Jos ei tänä vuonna niin sitten hengähdät vähän, teet näitä nyt vireillä olevia juttuja ja ensi vuonna katsot tilanteen ja haet.
Tällaiset tutkinnot ovat mukavia suorittaa, koska niissä voi ja saa kehittää konkreettisesti omaa osaamistaan, vähän toisella tavalla kuin akateemisella puolella. Nimin. muutaman tämän tyyppisen tutkinnon suorittanut
Niinpä. Olet oikeassa, Taije. Toisenlaista tekemistä. Ja kyllähän tyär minut majoittaisi kerran kuussa, mutta … enpä ainakaan vielä.
Onneksi olkoon valmistumisesta!!! Hieno saavutus, voit olla ylpeä siitä ja varsinkin siitä että olit se kurssin suorittanut numero 7/20. Arvokasta on myös se kaikki oppi mitä olet koulusta sinnikkäästi ammentanut kameralaukkuusi. Vaikka kuvaamisesi oli hyvällä tasolla jo kouluun lähtiessäkin, niin olet siitä huolimatta ottanut opiksi ja astunut isoja askeleita eteenpäin (kun nykyisiä kuvia vertaa kahden vuoden takaisiin kuviin), hyvä hyvä! Mielenkiinnolla odotan Loppiaisen uutisia siitä mikä on Tuulestatemmatun uusi suunta, et sinä voi/malta/saa tätä lopettaa.
Kiitos paljon, Pasi. Sinähän olet ollut yksi innokkaimmista kuvieni kommentoijista, ja sinun kuvistasi ammensin oppia aika paljon jokunen vuosi sitten.
Merkittävin ero kuvissani parin vuoden takaisiin on, että minulla on nyt kuvissa valo. Ja se on aika tärkeä juttu valokuvaamisessa. 😀
Katsotaan nyt mihin Tuulestatemmatun tilinpäätös johtaa bloggaamisen suhteen…
Mukavaa vuodenvaihdetta teidän koko poppoolle.
Aivan oikein, olet löytänyt valon ja osaat nyt käyttää sitä! Hienoa että olet huomannut sen myös itse. Kommentointi on jäänyt omasta puolestani harmillisen vähiin mutta se tuntuu olevan nykytrendi blogimaailmassa, harmi. Mukavaa vuodenvaihdetta myös teille!
Teidän poppoo on vuosien varrella kommentoinut ihan kiitettävästi, ja soisin sen ainakin vaikka vain satunnaisesti jatkuvan. 😉