100-vuotiaan Suomen synttärit Oulussa

Itsenäisyyspäivä. Se on usein vietetty, viime vuosina, vuosikymmeninä, melkein aina Koilliskairassa, kaamoksen alettua Lapin hämärässä, sinivalkoisissa pakkasissa. Tänä vuonna siirsimme lähtöä (mm.) Suomi 100 – juhlallisuuksien takia. Onhan tässä monta päivää ollut kaikkea hienoa katseltavaa, myötäelettävää, kuvattavaa Oulussakin. Halusimme olla täällä Suomi 100 -juhlaa elämässä mukana. Ja nyt kun kerran oli mahdollisuus valita, milloin pohjoisessa, milloin kotona.

Lähdimme aamupäivällä hyvissä ajoin kaupunkiin, jätettiin auto kauas hautausmaasta, jotta saatiin samalla tehtyä kunnon kävelylenkki. Ja olimme hyvissä ajoin sankarihauta-alueen reunamilla. Silti kaukana eturivistä. Väkeä oli tosi paljon.

Oulun hautausmaalla järjestettiin valtakunnallinen Suomi 100-kunniavartio ja siellä oli paljon väkeä, niin paljon, ettei meidän pikkuperhe päässyt lähellekään näkemään … olivat käyneet papan haudalla…  Kunniavartiossa oli vapaaehtoisia miehiä ja yksi nainen jokaiselle sankarihaudalle, joita Oulussa on 456.

Koetin kuvailla, .. ja sitten sain yhdeltä herrasmieheltä luvan ”tule tähän eteeni, voit kuvata tästä”. Siitä näin paljon paremmin. 😉

Klikkaamalla alla olevan kuvakansion oikean ylänurkan kahta nuolta saat kuvat täysikokoisiksi.

Kuviin ´osui´ monta tuttua: veteraani-historiatuttu, karjalainen hengenheimolainen, kälyn isä, entinen opiskelijani — Mietimme että kuinka olikaan hyvä, että nuoret miehet olivat saaneet tulla paikalle omissa kamppeissaan, sellaisina kuin olivat. Sellaisina nuoret miehet talvisotaankin lähtivät: malli-Cajander. Siihen kuului lakki, vyö ja ase. Ei ollut mitään paraatipukuja, ei edes asepukuja. Omissa vaatteissaan nuoret näyttivät siltä kuin sotaan lähteneetkin olivat. Nuorilta, erilaisilta, vakavilta.

Sankarihaudoilla olleita nuoria miehiä katsellessä tuli mieleen: Juniori on juuri tuon ikäinen ja ettei isä eikä kumpikaan pappa ollut rintamalla, mutta elivät sodan, kuten elivät molemmat mummut, Pehtoorin äiti ja isä, joka oli mukana sotatoimissa, molemmat vanhemmat omine elämäntarinoineen, joita äiti viimeksi eilen, harvinaisesti liki katkerana, Tanskaan lähtenyt (ei lähetetty 😉 ) sotalapsi, Karjalan evakko, muisteli.

Tänään sankarihaudoilla nieleksin monta kertaa, ja kuinka hornetin ylilento saikaan aikaan kylmät väreet.

Sitten takaisin autolle, äkkiä kotiin tekemään juhlapäivällistä (Juniori oli luvannut tuoda samppanjan (ja olihan ihan hurja hyvää Taittingeria tilannut Ranskasta, sen jälkeen eilistä soppaa, lohi-torttuja, ja kuinka ollakkaan poronkäristystä ja pottumuusia ja jälkkäriksi lettuja! Aikas suomalaista, eikö?)

No mutta ennen kuin oli päivällisen aika, oli aika Juhlakulkueelle. Pehtoori ei lähtenyt, joten ihan itsekseni ajelin Lyskan parkkiin, hyvissä ajoin, valmiina kuvaamaan, otettuani reitin selville jne.

Kulkue kiertää Kirkkokatu – Pakkahuoneenkatu – Isokatu – Linnankatu – Kirkkokatu -reitin päätyen takaisin kaupungintalolle, jossa vietetään kulkueen jälkeen yhteinen juhlahetki. Ohjelmassa kuullaan sanat satavuotiaalle Suomelle, jotka ovat Valveen sanataidekoulun 8-vuotiaiden sanataideryhmän ja Valveen videopajan nahoittamat. Ajankulkue: Onnittelupuheen  Juha Hänninen. Juhlan päätteeksi lauletaan yhdessä Maamme-laulu Cassiopeia-kuoron johtamana ja juhlan huipentaa ilotulitus. 

Ja niinhän minä pöhkö, kuten aika monta sataa muutakin kuvittelimme, että ilotulitus näkyy kaupungintalon edestä. Ei muuten näkynyt! Mutta Cassiopeia oli taas kerran huikea, kuorolaulu kumajaa kauniisti Oulun keskustassa. Enkä yrittänytkään päästä lähemmäs kuvaamaan, koska keskityin kuvaamaan ilotulitusta!

Noh, ohi meni.

Suomi 100 -juhlapäivä alkaa olla eletty! Pehtoori hakee lipun salosta, joka on valaistuna saanut olla siellä eilisestä asti. Kummallisen tärkeältä sekin on tuntunut. Liputus siis.

On aika ”rakentaa” huominen Joulukalenterin luukku. BTW: Tämänpäiväinen luukku liittyy enemmän Suomen 100-vuotiseen historiaan kuin yksikään aiempi postaukseni.

Huomenna satavuotiaan Suomen ensimmäinen päivä… oletkos ajattellut, mitä se tuo tullessaan…