Vessajuttuja

Länsimetron ongelmista, mm. vessojen vähyydestä, on uutisoitu tänään vähän joka tuutista. Ehkä vain olen ollut vähän tavallista herkemmällä korvalla (keittiössä kokkaillut huomiseksi), mutta ehkä on vähän liioittelun makua nyt (taas kerran). Ei, en hetkeäkään väheksy vessan tarvetta, en todellakaan.

Minä valitsen mm. kauppareissuilla joskus kaupan sen perusteella, onko siellä vessa, siis siisti vessa. Ja esimerkiksi Sodankylän Pohjantähdestä ei ostettaisi matkalla mökille auton peräkonttia puolilleen ruokaa, jollei kaupassa olisi vessaa. Menisimme naapuri-Lidliin tai jo Rovaniemen Sittariin, mutta koska Sodankylä on lähempänä mökkiä ja kaupassa on vessa, käymme siellä.

Kun täällä kotona lähden kauppa-asioille kävellen, en mene Välivainion kauppaan, koska siellä vessaan pitää erikseen hakea ”lupa”. Menen Linnanmaan Prismaan tai Toppilan K-markettiin, koska ne ovat parempia kauppoja varsinkin jos on kyse lenkin ja kauppareissun yhdistämisestä, – ja erityisesti aamupäivisin. Ja kaupungillakin minulla on tiedossa muutama paikka, joissa on hyvä piipahtaa, jos on tarvetta: kaupunginkirjasto ja uuden Valkean 3. krs (ennen Stocka) ovat ykköspaikat. Kauppahallin vessaan pääsen suhteilla. 😀

Tosiasiahan on se, että minulle vessojen vähyys tai riittävyys ei ole mikään pikkujuttu. Ei ollut ennen kevättä -90, eikä varsinkaan sen jälkeen.

Tuohon metrokuskien tuskaan pystyn kyllä eläytymään ja myötäelämään ihan omien kokemusten perusteella. Olipa nimittäin kesällä -83 minun lyhyellä, mutta aika tiiviillä onnikkakuskiurallani sellainen juttu, että vakiolinjani, jonka lisäksi ajelin tilausajoja ja autojen ”hakuja”, oli linja numero 17. Ns. heilurilinjan toinen kääntöpaikka oli Oulunsuussa, radiomaston juurella, kerrostalojen vieressä, ja toinen Mustallasuolla Emäpuuntien päässä (melkein rivitalojen pihapiirissä). Ei ollut Merikoskenkadulla mitään taukotupaa, eikä linjan päässä baaria tai muuta paikkaa, jossa olisi voinut piipahtaa. Ja aamuvuoro oli kuitenkin sen kahdeksan tuntia, iltavuoro seitsemän. Hyvähän se mieskuskien oli, kunhan Oulunsuun päässä menivät onnikan taakse, mutta eipä se onnistunut minulta… Noh, en hakenut sairaslomaa, enkä irtisanoutunut, kestin kuin nainen!

Kevään 1990 jälkeen ei ehkä olisi enää onnistunut. Silloin minulle tehtiin iso leikkaus, jonka seurauksena mm. opettelin juomaan vähintään kaksi litraa vettä päivässä ja jonka seurauksena sisuskaluni ovat sellaiset, että pari vessatonta tuntia ovat jo melkoista sinnittelyä. Elokuvat, tentin valvonnat, promootiot, automatkat saavat etukäteen miettimään, missä ja milloin pääsen vessaan.

[Teemaan liittyen, kuvassa Toppilan vanha rautatieasema.]

Ja teemasta sen verran, että Tuulestatemmatun taso on lopullisesti romahtanut: vessajuttuja!