Eihän se nyt ihan tämmöinen suunnitelma ollut tälle päivälle. Siis että keittiön suursiivoukseen ryhtyisin, mutta sellaisen se nyt iski. Nyt kun katselee köökiämme, niin ei se näytä oikeastaan yhtään erilaiselta kuin yleensäkään, vaikka monta tuntia siellä rätti kourassa touhusinkin ja iso roskapussillinen lähti roinaa veks.
Minähän pidän itseäni aika siistinä ja puhtaudesta pitävänä, ja Pehtoori on sitä vielä enempi, mutta kyllä kaapeissa järjestelemistä ja luutuamista oli. Ja kun niitä kaappeja ei ole vain kaks tai kuus, vaan molemmin puolin keittiötä lattiasta kattoon, – on kai niitä ainakin tusina ja laatikot, uuni ja tiskikone päälle. Ei siinä mitään, minusta on joskus, yleensä silloin kun ryhdyn, ihan mukavaa siivota kunnolla. Perusviikko/kuukausisiivoustahan me emme itse tee kuin satunnaisesti, lomaikoina, sillä meillähän käy meidän oma supersiistijä S. On käynyt jo kauan? – Kymmenen vuotta?
Noiden kaappien siivouksessa kävi niin kuin osasin odottaa; löytyipä yhtä sun toista, jota en muistanut olevan olemassakaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan mitään pieniä ylläreitä lapsille tai jotakin tiettyä juhlaa varten ostamaani gourmet-hilloa tai artesaanikeksejä tai konvehteja. Ei ole yksi se kerta, kun lapset saivat vappuyllätykset koulun alkaessa tai joulukarkit löytyivät sopivasti virpomispalkaksi tai kalliit, spesiaaliherkut ovat jääneet kaappiin ohi bestbeforen.
Minä kun en pidä siitä, että tasoilla, pöydillä, tuoleilla on mitään ylimääräistä. Siis tavallisestikin meidän keittiö näyttää siistiltä, astiat pannaan tiskikoneeseen tai tiskataan (nykyisin useimmiten Pehtoori tiskaa 😉 ) heti. Mutta minä laitan myös kaiken muun pois näköseltä. Yleensä paikalleen, mutta entäs kun jollain yllärillä ei ole ”paikkaa”?
Sujauttelen asioita pois näkyvistä, mikä onkin yksi syy sille, että minulla on yleensä aina jotain hukassa. Sujautan avaimet pois eteisen pöydältä, lompakon pois keittiön pöydältä, kaulahuivin roikkumasta näkyvistä, paperit pois työpöydältä, kameran linssisuojan Festan keittiötasolta, muistitikun läppärin vierestä, sormukset kylppärin lavuaarin reunalta. Sillä seurauksella että aina joku on hukassa tai siis sujautettuna jonnekin talteen. Ja yleensä ne ovat väliaikaisesti kadoksissa juuri silloin kun olen lähdössä jonnekin. Ja sitten kun inhoan myöhästymistä, niin olo vähintäänkin vihainen – itselle. Onko muilla tällaista touhua? Pehtoori väittää että olen ihan omanlaiseni tässä suhteessa, mutta en usko. Onhan muitakin?
Tänään kaappien siivous ihan uudella näkökulmalla oli tuottoisa. Kaikenmoista kuvausrekvisiittaa sieltä paljastui: tiimalasi, lasinen omena, patinoitunut hopearasia, rasiallinen kuivuneita ruusun terälehtiä, …
Ja sitten jostain merkillisestä syystä ihan mahdottoman monta pussillista hasselpähkinärouhetta ja seesaminsiemeniä. Mitä minä niillä teen? – Olisiko vinkkiä, mihin niitä voisi käyttää?
En siis varsinaisesti konmarittanut, ei onneksi ollut juuri mitään turhaa, toissakesäinen kaksinkertainen kirppariruljanssi hoiti ne pois kuleksimasta, mutta nyt on pitkäksi aikaa järjestys keittiössä. Ensi viikolla Festa? Noh, siellä homma hoituu paljon vähemmällä.
Nyt paluu kuvaprojektin pariin.
Enpä ole kotoa sisältä paljon kuvia julkaissut, mutta menkööt nyt..