Merkillinen sunnuntai. Myöhään nukkumista, aamupäivällä ”töitä”, alakulon virettä, huolta, eihän sille mitään voi, että lapset, aikuisenakin, ovat huolena, vähän kotitöitä, helppo, pitkä lenkki. Ja taas kuvien pariin.
Eikä ruoanlaittoa. Kun kaksi vuotta sitten minulla alkoivat opinnot Torniossa, Pehtoori otti tavakseen tehdä sunnuntain perhepäivällisen sapuskan. Kerran kuukaudessa, minun pidennettyjen kouluviikonloppujen sunnuntai-iltaisen ruoan teki valmiiksi; sain tulla suoraan valmiiseen ruokapöytään. Eikä mihinkään pikaruokien tai pasta-jauhelihakastike-safkan äärelle, vaan kaikenlaisia kokeiluja, pihvejä, patoja, uunikaloja, grilliherkkuja oli tarjolla. Ja huom. toinen toistaan parempia leipomuksia ja jälkkäreitä, eikä suinkaan Pehtoorin edellisten vuosikymmenien äitienpäivien ja synttäreiden bravuuria hedelmäsalaattia, jossa siinäkään mitään vikaa ole, vaan suklaafondantia, pullaa, yllärijuttuja.
Minä jo totuin siihen.
Ja miksi luopua saavutetuista eduista, vaikka Torniossa kulkeminen onkin ohi?
– Ehdottelin, että eikö voitaisi jatkaa siten, että Pehtoori huolehtisi kerran kuussa sunnuntain perhepäivällisestä? Eikä ollut miehellä mitään sitä vastaan. Tänään sitten sain nauttia siitä, ettei minulla mennyt tuntitolkulla aikaa keittiössä (mistä totta puhuen kyllä pidänkin) ja että pääsin valmiiseen ruokapöytään, jossa oli sellaista sapuskaa, jota en itse olisi koskaan tullut tehneeksi: hirven fileestä pihvit, valkoviini(!)pohjainen kastike, lisukkeena voissa paistetut viinirypäleet (erinomaisia!!), salaattia ja pastaa. Entäs jälkkäri? – Pullataikinapohjaan tehtyä mustikkapiirakkaa! Tehän tiedätte tämän, siis kuinka on mies mustikkapiirakalle perso.
Ei voi valittaa. Kaikki oli hyvää, file mureaa, kastike erilaista ja erinomaista, saatikka sitten mustikkapiirakka. Apsullekin ”papan pumppa (~ pulla)” maistui, – miksipä ei.
Hyvä Pehtoori! Tuosta sunnuntaiedusta kannattaa pitää viimeiseen asti kiinni 😉
Olen samaa mieltä!
Mitenkäs se sanonta menikään: Kun pirulle antaa pikkusormen . .
Mitähän ne meidän isoisät sanoisivat tästä nyky Suomimiehen tilanteesta.
Eräs entinen työkaveri tuumasi, että heillä on rouvan kanssa jaettu kotihommat, hänen hommansa loppuvat ulko-ovelle, eli sen sisäpuolella hänellä ei ole työtehtäviä.
Niinhän ne hommat isoisien aikaan yleensä oli jaettu: pirtti ja navetta emännälle, piha ja metsä miehelle. Mutta onhan se maailma muuttunut muutenkin, niin miksei työnjakokin. Niin ne varmaan viisaat ja välittävät miehet sanoisivat nykytilanteesta. 🙂