Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Oli aika palata Lapin aurinkoisesta ruskasta kohti Oulua, kohti kotia, kaikkea hyvää ja velvoittavaa, joka täällä on, – kohti syksyn sateita?
Hangasojan aamuun heräsin aikaisin. Aikaisin huolimatta siitä, että viime yönä seisoskelin mökkipihalla vielä puolen yön aikoihin odotellen ennustettua ”revontulimyrskyä”, joka ei sitten koskaan tullut. Tunteroisen kuljeskelin yksikseni purolla ja mökkitiellä kameran ja jalustan kanssa. Oli pikkupakkanen ja mahdottoman kirkas täysikuu. Ja luonnollisesti aika epätodellinen olo.
Otin heilautuskuvia kirkkaasta kuusta, heiluttelin kameraa pitkällä valotusajalla ja piirtelin kuvioita. Monenlaisia kuvia sain käyttäen kuuta siveltimenä. Nyt osaisin ehkä ottaa parempia, mutta tässä viimeöiset nähtäväksi.
https://satokangas.kuvat.fi/kuvat/2017/Kameran+heilautus/
Kuvasarjan lopussa (klikkaile oikean reunan nuolesta) on sitten toisenlaisia ”tahallisia” heilautuksia. Kaksi vuotta opiskelijana, ja vuosikausia muuten vaan, olen opetellut ottamaan tarkkoja, syväterävyydeltään huoliteltuja, tarkoituksenmukaisia kuvia, ja nyt sitten tämmöistä tahallista epätarkkuuskuvailua. Noh, kaikkea on kokeiltava.
Aamiainen eksnaapureiden kanssa Myötätuulen pirtin pöydän ääressä kohtuullisen vaatimaton; ei extempore synny mitään Sara La Fontaine -kattauksia (vrt. heinäkuu), mutta puuroa ja piirakkaa toki löytyi. Yhdeksän aikaan esknaapurit jättivät Hangasojan, ja me tuntia myöhemmin.
Vajaat kahdeksan tuntia myöhemmin jo istuin olohuoneessa Apsu sylissä lukien Herra Hakkaraista. Oli hyvä palata.
Hauskoja ovat nuo kameran heilautuskuvasi, tosin osa niistä olisi mielestäni toiminut jopa paremmin ilman tuota kirkasta valojuovaa (= kuuta).
Minustakin muutama kuva olisi parempi ilman liki neonvalolta näyttävää kuuviivaa parempi. Ja kaikkinensa vaatii kyllä uusintaharjoituksen tuo ”tekniikka”. Sillä voi kyllä kaupungissa saada aika jänniä otoksia. Nyt kun illat pimenee näitä voi kokeilla.