Lapin hulluus. Siitähän paljon puhutaan, liekö sille oikein perusteellista ja perusteltua määritelmää? Taitaa ilmetä eri ihmisillä, eri aikakausina, eri paikoissa eri tavoin.
Jollakin lailla se minussakin ilmenee.
Ja jutaaminen. Oikeasti jutaamisella tarkoitetaan suurporonhoitoon liittyvää nimenomaan saamelaisen väestön vuotuiskiertoa, mutta kyllä minun mielestäni myös modernia jutaamista on olemassa.
Ja tähän Wikipediasta yksi selitys jutaamisesta: Jutaaminen tarkoittaa …vaellusta porojensa kanssa toiseen paikkaan osana perinteistä vuotuiskiertoa. Suurporonhoitajat jutasivat satojakin kilometrejä yleensä kesä- ja talvilaiduntensa (ja samalla kesä- ja talvikyliensä) välillä.
Jutaamnen on saamelaisperäinen termi, joka liittyy juuri suurporonhoitoon. Saamelaisten alkuperäiseen pyyntikulttuuriin kuului myös perinteistä vuotuiskiertoa, mutta sitä ei sanota jutaamiseksi.
Mekin jutaamme. Meillä on vuotuiskiertoa ”satojakin kilometrejä kesä- ja talvilaidunten ja -kylien välillä”. Nyt vuotuiskierrossa on aika siirtyä etelän kylästä pohjoisen kylään; on ruskan aika. Nyt oli aika, oli sopiva välämä, lähteä. Ja kuinka hyvälle se taas tuntuikaan tulla tänne. Hangasojan varteen, mökkieloon toviksi. Tatit ja tunturit mielessä.
Tuossa matkalla, tavattoman kauniina elokuun viimeisenä päivänä, tänne ajellessa mietin, että mitenhän sellainen kiintymys paikkaan voi tulla. Että on tunneside paikkaan ja rakennukseenkin. Onko se se eletty elämä, hyvä elämä, jossakin lokaatiossa, joka tekee siitä rakkaan? Se tuttuusko? Se, että se on oma? Onko sittenkin vain kyse ”materiasta” ja olemassa olevasta ympäristöstä: rantasauna ja voimapuu. Nehän ne liittyvät tähän paikkaan… Entäs sittenkin se ”atmösfääri”, miljöö ja jopa mentaliteetti? Tunturit, lempeät, haastavat ja joskus pelottavatkin metsätaipaleet, vuodenaikojen erilaisuus, hengittämisen helppous, kaamos ja yötön yö, tekemisen jäljet ja tekemättömyyden lupa…
Sitäkin mietin, että entä sitten, kun enää pääse tänne? Syystä tai toisesta täällä kulkeminen loppuu joskus … reissugeeni on dominoiva, se on vienyt kauas ja lähelle, vaatinut kulkemaan. Mutta entä sitten kun osa minun vuotuiskierrostani hiipuu. Jutaaminen ei ole loputonta, on pysähdyttävä. Jonnekin, johonkin. Ja tämäkin yksi tärkeä paikka elämässä jää pois. Minä olen kulkenut näillä seuduin enemmän, vähemmän aktiivisesti puolivuosisataa. Viime aikoina enemmän.
Eihän tästä näin tärkeä juttu olisi tullut, jollei tuo juuri rantasaunan lämmitykseen lähtevä mies olisi ihan samanlainen. Täällä me nyt olemme, tyytyväisenä siitä että on tämä mahdollisuus, tämä paikka, tämä vuotuiskierto, on ´meidän oma´ Lappi.
Samaa olen minäkin miettinyt, mitä sitten, kun en enää pääse liikkumaan. Siksi ehdotinkin perässähiihtäjälle ja – polkijalle jo ennen kuin kamerakypärät – kypäräkamerst ilmestyivät markkinoille, että tallentaisimme hiihto – ja pyörämatkamme, siis ne lenkit, joita teemme toistuvasti.
Sitten kun emme pääse enää liikkumaan, pidämme tuntien (siis 6h -8h parhaimmillaan) sessioita ja teemme virtuaalihiihtoja ja – pyöräilyjä vuodenajasta riippuen.
Kypäräkamera on vielä hankkimatta….
Taije, hyvä idea.
Tai onko sittenkään? Esimerkiksi äitini (87 v.), jonka vanha mökkimme itse asiassa alunperin oli, ei enää halua nähdä täältä kuvia, ”tulee vain ikävä…, paha mieli kun en enää pääse, … ”
Mutta ehkä huomenna kairaan lähtiessä sittenkin otan edes järkkärikameran mukaan.
Tätä sun blogia on tästäkin syystä kiva lukea, kun tulee näitä päivityksiä Lapistakin. Uusia tekemisiä ja ideoita olen saanut tänne kotikulmille täältä blogistasi. Kiitos siis ja mukavaa oloa täällä. Nyt on ollut säiden puolesta upea viikko 🙂 Nimim. Ivalossa asuva 🙂
Huomenta, Maria! Kiitos ihanasta kommentista! Että ivalolainen saa minulta vinkkejä? 😀 Kerrassaan mainiota. Kyllähän täällä viihtyy huonommallakin kelillä, joskin nyt kyllä toivoisin kuulaita päiviä, korkeaa taivasta. Mukavaa viikonloppua sinullekin!
Tervheiset tuntureilta ja hillasoilta!Ilman näitä elämä olis aika hiljaista…Lappi ei ole mikhän turistijuttu,vaan se elämä,mitä met elämmä kaiken aikaa ja aina.
Toivottavasti saamma jatkaa vielä kauvvan..ja myös te!Tervetuloa Laphin ja nauttikaa!
Buresboahtin!
Kati, kukaan ei ennen ole toivottanut minua tervetulleeksi pohjoissaameksi. Lämmin kiitos siitä.
Methän nautimma. Vaikkei nuo hillasuot houkuta. Aattelimma tatteja ja mustikoita lähtä ettimään, puolukathan nuo näyttävät vielä olevan raakoja.
Aurinkoista viikonloppua sinne Länsi-Lappiinkin!
Tuo maantiekuva, se on juuri siitä kohtaa kun tunturit näkyvät ensimmäisen kerran pohjoiseen ajettaessa. Siinä kohtaa sielu muuttaa uuteen asentoon, Lapin asentoon. Joka kerta tämä kohta on se paikka, jossa viimeistään etelän murheet jäävät taakse.