Oulu (= Uleåborg)-päivä tepastellen, kuvaten ja syöden

Turisteilu Oulussa jatkuu… Kun tytär viettää tänään uudessa kotikaupungissaan Helsinki-päivää, niin minä ajattelin sitten viettää Oulu-päivää.

Lakisääteiset 10 000 askelta ja sata kuvaa tulivat hyvinkin täyteen aamupäivän kaupunkikierroksella. Lähinnä Hupisaarilla ja jokisuistossa kiertelin ja kuvailin. Ja ”uudessa” Kuusisaaressa myös. En ole ihan varma, olisiko sinne saanut vielä edes mennä, mutta aitauksessa oli aukko ja saaressa oli jo muitakin, joten minäkin rohkenin mennä … Saari on kyllä laitettu komeasti uuteen uskoon; huomioni kiinnittivät piknik-mahdollisuudet ja ”venevalkama”. Pitäisiköhän hankkia soutuvene? Saisi sitä kautta uuden näkö (lue: kuvaus)kulman Ouluun. Ja melontaakin haluaisin Oulussa kokeilla. Kerran olen Kitisellä melonut muutaman tunnin ja se oli kyllä mukavaa. Mutta siinä ohessa kuvaaminen on varmasti aavistuksen monimutkaisempaa kuin tepastellessa. Ja itseni tietäen, olen melko varma, että ennemmin tai myöhemmin Canon olisi jossain Mustasaaren rannan mutapohjassa. Siis hyvä on: ei kanoottia. Jatkan tepastelua.

Kuvasarja kannattaa klikata isommaksi oikean ylänurkan kahdesta nuolesta. Siellä on pari hieman yllätyksellistäkin kuvaa… Monta niitä näet? Ja mihin on ”sinisen hanskan henkilö” joutunut?

Tähdittää ja kommentoidakin saa. On itse asiassa ihan suotavaa…

On niin ilo kuvailla ilman ”läksyvelvoitetta”, ilman, että koko ajan joudut miettimään, kelpaako jurylle, sopiiko sarjaan, mites gamutit, onko kuvauskulman vaihtelu riittävä ja sen sellaista. Eli ihan pelkästään harjoitteluksi ja omaksi iloksi saa kuvailla epätäydellisiä sarjoja ja pitäytyä omassa kliseisessä kuvaustyylissä.

Oulu-päivä jatkui illalla – syöden, nauttien ravintolaillallisesta. Meillä on Pehtoorin kanssa ollut monena kesänä ilo käydä Uleåborgin terassilla dinnerillä; joko omalla rahalla ja/tai osallisena jonkun toisen juhlaan tai ”tarjontaan”. Viime kesänä yritimme kaksistaan parikin kertaa noin vain mennä, varmaan niinä ainoina vähänkään terassikelisinä viikonloppuiltoina jolloin oltiin Oulussa; ja paikka oli aina täynnä. Emme mahtuneet, ja siitähän on minulle jäänyt trauma: näitä elämän suuria tragedioita!! 😀 ).

Nyt olin tehnyt varauksen jo toissapäivänä ja pääsimme tänään illastamaan.

Ihan ensinnäkin, sillä on väliä, missä ravintola on. Jos se on Oulussa torinrannassa vanhan (1881) aitan terassilla, niin se on hyvä.

Toiseksi, sillä on väliä (ainakin minulle), että ravintola (semminkin kun mennään syömään hyvin ja hienostikin, finediningia) on siisti. Että liinat ovat valkoisia ja lasit kiiltäviä. Sellainen tuo nautintoon lisää jotain tärkeää: on tunne, että meitä on odotettu.  JA kyllä viini maistuu puhtaista laseista paremmalta kuin tahmaisista, sameista.

Pehtoorilla alkuruoalle Leonin Chardonnay, minulla Mezzacoronan Pinot Grigio. Molemmat olimme varsin tyytyväisiä. Sekin Uleåborgissa viehättää, että ruoalle osataan suositella kelpo kumppanit. Huolella valitut.

Ennen alkuruokaa saimme keittiön tervehdyksen, jollaista nykyään osaa odottaa, toivoa. Sekin oli hyvä. Minulla jäi toissapäiväiseltä äidin synttärilounaalta pieni vaje jääkellarin lohesta: sitä ei vastoin odotuksiani Nallikarissa ollut, joten tänään oli melkein ”pakko” sellaista valita. Sekä lohi että alla ollut (korealainen) kimchi olivat erinomaisia, joskaan ehkä yhdessä eivät ihan ykkösjuttu, mutta maistuivathan ne. Hyvälle maistuivat. Pehtoorilla korvasieni-poro-terriini, josta ei moitteen häivähdystäkään. (Tietysti minäkin maistoin…)

Meillä molemmilla pääruokana maitovasikan filettä. Liekö olemme moista koskaan syöneetkään? Se oli lempeää, mureaa, kuitenkin lihaista. Ja mikä oli parasta?! Ohessa ollut mustatryffelillä viimeistelty risotto!! Olin vakavissani tilaamassa sitä myös jälkiruoaksi. Se oli niiiin hyvää. Olen syönyt tryffelirisottoa Milanossa, kahden tähden Michelin-ravintolassa, ja? – Se oli kaukana tästä tämäniltaisesta! Vieläkin maistan sen — ah, onnea. Ruoka voi olla hyvää!

Annoksen tumma sitruunakastike ei ollut huonoa (kuvauksellisesti huikea, katsokaa, mikä peilaus!), mutta me molemmat kaipasimme siihen vähän makeutta. Sitruunaisuus vei huikealta risotolta ja erinomaiselta fileeltä sekä oheen valitulta espanjalaiselta punaviiniltä ison siivun mausta. Happoa oli liikaa… Mutta se risotto! ja maitovasikka!

Olinhan taas kerran ajatellut skippaavani jälkkärin. Saahan sitä ajatella. 😉 Kun kerran oli leppoisa lomatunnelma, lämmin, kaunis, heinäkuun ilta, aamupäivällä paljon kulutettuja kaloreita, loma kotikaupungissa … niin tietysti creme brûlée! Hyväähän sekin. Pehtoorilla hieman runsaampi annos; ei valittanut. 😉

Kesäilta soljui, juttelimme jo tutuiksi käyneiden ravintoloitsijoiden kanssa, –  ja opimme taas uutta ravintolayrittämisestä Oulussa, nautimme paikasta, auringosta, lomatunnelmasta, Oulusta, Uleåborgista.

Matkalla bussipysäkille oli aikaa, kaduilla väkeä, joten piipahdimme vielä Istanbulin patiolla ”yömyssyllä”, Aperol-spitzerit ja se oli siinä.

Aika täydellinen Oulu-päivä. Oulu ja Uleåborg ovat meille mieluisia!