Kesäpäivä. Juuri tällainen sen talvella aina ajattelee olevan. On aamusta asti aurinkoista, lämmintä, on hyvä juoda se toinen aamukahvikupillinen portailla, miettiä, mihinhän lähtisi lenkille. Uskaltaisiko ottaa rullaluistimet esille, osaisikohan vielä? Mieli tekisi kovasti, mutta sittenkin sauvakävelylle. Luurin Spotify ja kuulokkeet mukaan, niin meno tuntuu hyvälle. Tosin merenrannassa hiljensin musiikit: hiljaista oli, vain sopiva leppeä kesätuuli suhisi rannan puissa.
Kotiin palattua vaihdoin sauvat kameraan, ja palasin osan matkaa takaisin sinne, mistä olin tullutkin… Oli mentävä kuvaamaan mm. tämä.
Ja hakemaan rantaruokoja. .. Ei mitään tietoa, mikä niiden oikea nimi on, mutta pihan isoon keramiikkaruukkuun sopivat hyvin.
Tunnistamattomista kasveista puheenollen… se yrttipenkkini violetti kukka, jonka tunnistusta huutelin tässä yksi päivä, on nyt tunnistettu. Se on koristesalvia. Ei kovinkaan suositelvaa syödä, mutta kaunis.
Sitten toinen pieni arvoitus on Caritaksen pihassa kasvava ”Mustilan hortensia”, kuten kyltissä lukee. Kuvailin sen perjantaina käydessäni, mutta en hoksannut varmistaa, vaikka juuri silloin piha-alueella oli parikin kerrostalon hoitaja-puutarhuria. Eilen kasvitieteen ammattilaisystävät arvelivat, että onko sittenkään hortensia? Niin tai näin. Kaunis sekin oli.
Ja kuten kunnon kesäpäivään kuuluu, istuin auringossa lukemassa pari tuntia. Sellaisesta pidän hyvin paljon. Jossain vaiheessa Juniori viesteili ja kyseli, josko olisi hänelle ja Apsulle ruokaa tarjolla vaikka Miniällä olikin iltatuuri. No tokihan… Söimme kimpassa, istuimme pitkään pihalla, Apsu oli ainoa, joka jaksoi touhuta koko ajan. Pienten jalkojen läpsytys pihakiveyksellä, aurinko, kylläinen olo, lämmin. Kesäpäivä!
Muutoin ei kyllä lapsuuden kesät tulleet mieleen, mutta törmäsin tällaiseen kuvaan. Tämä on niin nostalginen, hulmahtaa muistoja, tunnelmia, muistan, miltä nuo kioskit tuoksuivatkin. Kuivasojan kioski oli melkein tuollainen. Sinne pöyräiltiin varhaisteininä ostamaan ”moukkutikkareita”, muistatteko? Sitten vähän myöhemmin ”sippi-Bostonia”.
Kesäpäiviä.
Kyllä tuo kuva kaivaa itseltänikin nostagiset muistot mieleen. Lehtikuvaajana Kallen jäljiltä tuon ajan kuvia varmasti tuhansittain, samoin kuin Kaj Bremerillä. Tuollaisia ei enää taida enää löytää edes maaseudulta.
PS. Hienoja ovat by the way nuo sinun kasvikuvasikin.
Eipä ole noita kioskeja enää – muutama lippakioski löytyy mutta noita tuotemerkkejä ei enää taida olla missään. Saatikka hattupäisiä tätejä. 😉
Joo, ei minun ja Kalle Kultalan kuvia oikeastaan pitäisi edes samaan postaukseen tunkea. Kultala, Kekkosen ykköskuvaaja, oli dokumentaristi vailla vertaa. Bremerin kuvista tykkään tosi paljon.