Biitsipäivä – onnen päivä

On minulla varmasti ollut elämässäni onnellisempiakin päiviä. On varmasti. Liekö niitä kuitenkaan monia?

Tänään oli Apsu-päivä. Kesäpäivä. Aurinkopäivä. Hellepäivä. Onnen päivä. Good times. Hyvä elämä. Helppo päivä. Levollinen päivä, josta ei tekemistä puuttunut. Meillä Pehtoorin kanssa päivä pojanpojan kanssa.

Ei ollut välttämätöntä ”hoitopaikkatarvetta”, vaan minä halusin viettää kesäpäivän Apsun kanssa, joten hain pojan aamulla ”mummipapan” tykö. Jo varhain olimme Nallikarissa. Jo varhain oli lämmintä. Pitäisi ymmärtää ilman pientäkin käydä Nalskussa kahlailemassa, eikä vain lenkillä tai pyöräilemässä. Kyllä se aikuisillekin on hieno ”Pohjolan Riviera”.

Nallikari on hieno, siellä on meri (joka ei kylläkään tuoksu merelle), siellä on hieno promenadi, siellä on sileä, matala hiekkapohja, joka jatkuu pitkälle, helposti kahlattavana kauas merelle, – Muumi-papan merelle Apsun mielestä. Siellä on siistiä ja siellä on tilaa.

Ja siellä oli minulla tänään aamupäivällä niin monta déjà-vu -fiilistä, ettei mitään rajaa. Kun Apsulla on aurinkolasit, eivätkä hänen suklaanäppisilmänsä näy, on hän hyvin paljon isänsä näköinen. Siis sen näköinen kuin isänsä oli kaksivuotiaana. Pojalla ja pojanpojalla on L:n suvun (~minun) maanpinnalla hyvin pysyvät jalat, vakaa askellus ja oikeastaan koko ajan jatkuva pulputus.

Puheesta ei ole vielä kovin paljon ymmärrettävissä, mutta ymmärsin, että meri oli ihana, iso, lämmin ja pehmeä. Välillä kuulin pienen tapailevan Muumi-sarjan tunnaria, ymmärsin, että kiviä (kingi) oli mahtava heitellä, mahalleen rantaveteen tupsahtaminen ”eeee … aittaaaa” ja välillä käytiin rantamatolla katsomassa pappaa, leikkimässä kuorkkurilla, tekemässä hiekkakakkuja ja sitten taas takaisin mereen.

Nälkä ja päikkäriaika olivat ainoat syyt lähteä rannalta ”mummipappalaan”.

Iltapäivällä kävimme kaupassa porukalla, ja sitten pihahommiin. Jonkunhan se on pikkuautot ja kiveykset pestävä!