Me saimme tänne Hangasojan varteen toisenkin, aurinkoisen, lämpimän päivän.
Heti aamulla oli selvää, että tunturiin lähdemme. Kiilopään taakse, ehkä Luulammelle haikailin, mutta kun varsinaisen Saariselän tunturijonolla on tänään ollut tuhatkunta geokätköilijää, ajattelimme hakeutua hiljaisimmille poluille. Siispä kohti länttä!
Jäämerentien varresta, meiltä vähän pohjoiseen, ennen Laanihovia, lähtee reitti LKL:n (Lapin Kullankaivajien Liiton) valtaukselle 43.3 ja siitä voi jatkaa, tai sitten Laanilan Kultareitin kautta.
Monta monituista kertaa kaksistaan, usein nuorten ja ystävien kanssa on käyty Kuivakurulla, Laanilan Kultareitillä kuljettu ja Kulta-Jaskan mökillä käyty, mutta tänään emme palanneetkaan Jaskan kämpältä samaa reittiä kohti omaa mökkiä, vaan jatkoimme Tolosjokivartta myötävirtaan, kohti pohjoista.
Jokivarressa alkoi olla aika kosteaa, nousimme aika pian kurun pohjalta yhä ylemmäs, ensin Pikku Hangasselän rinnettä, sitten Iso Hangasselän (348 mpy) huippua kohti. (Tässä vaiheessa puhelimeen asennettu Retkipaikka-aps oli iloksi ja avuksi. Suosittelen lämpimästi.) Taitaa olla lähin tunturi meille, mutta eipä ole ennen käyty.
Ja kun Pehtoorin kanssa ollaan patikoimassa, ei turhia tauotella: askelmittaria/Looppia ei ollut mukana, mutta kartalta laskien hyvinkin yli 10 km oli matka, ja kolme ja puoli tuntia, eikä yhtäkään pysähdystä, ei yhtäkään, mitä nyt yritin kuvailla välillä. Kamera antoi mahdollisuuden seisahtua. Mutta totta puhuen, ei niin kovin hieno reitti ollut. Mutta nyt on sekin tepasteltu.
On täälläkin jo kesä. Viime öinen sade on pessyt luonnon. Vihreä on löytynyt.
Horisontissa siintää Kaunispää…
Loppukilometreillä tämmöisen äärelle tupsahdimme. Eilen vielä totesimme metsän, kurujen pohjien, tuntureiden rinteiden oleva rutikuivia, mutta tänään satuimme paljon kosteampiin, rospuuttoisiin paikkoihin. Käki tahditti kulkuamme, tuntui kesälle.
Mökillä hyvissä ajoin, jotta oli aikaa pihahommiin ja pikkuremontteihin. Pehtoori korjaili Tuulentuvan savupiipun lippaa, mie siirryin haravoinnista ”metsänparannukseen”. Monta kottikärryllistä oksia ja lahonneita kantoja etc. tontilta ja sen läheisyydestä nuotioon ja polttopuiksi. Viime vuonna istuttamistani (siirretyistä) männyntaimista neljä viidestä näyttää selvinneen talvesta, mutta juuri se suurin oli kaivettava maasta ja ”deletoitava”. Ehkä sunnuntaina haen uuden taimen… kuoppa ja tukipuut on valmiina odottamassa uutta tulokasta.
Neljän tienoissa loppui paukut. Ihan totaalinen simahdus, minulla siis. Vetäydyimme mökkiin. Köksäilin jotain, jonka äärellä en voinut kuin todeta, että JOS raaka-aineet olisivat priimaa, niin mitään näin keskinkertaista, oikeastaan kerrassaan kehnoa meillä ei tarjottaisi. Silti… nälkä lähti. Ja huomenna teen parempaa. Huomenna on Suuri Siivouspäivä.
Onpa mukava kuulla, ettei eläkeläiset siellä vedetä lonkkaa. Vierivä kivi ei sammaloidu!
PS. Muistakaa pestä ikkunat, kuurata sauna, pestä terassi, haravoida mökin ympäristö, putsata rakennusten katot, älkääkä missään nimessä pysähtykö hetkeksikään nautiskelemaan olostanne. Miten se Iso Kirjakin sanoo: niskasi limassa tulee sinun ihmispolon leipäsi ansaitsevan, vai miten se meni?
Huomenta, Jarin! Ja kiitos. Hyvä kun sinä kirjoitit tämän päivän to-do-listan! 😀 Juuri tuo kaikki on nyt ohjelmassa. Ainoa vaan, että pikkuisen huolettaa, mitäs huomenna tehtäisiin? Ettei vaan olisi pakko pysähtyä. Ja nauttia sitenkin.