Kerroinhan pari viikkoa sitten löytäneeni blogien maailmasta sellaisen ”Bloggaajan ystäväni-haasteen”.
Ystäväni-kirja varmaan melkein jokaisella alakouluikäisellä (tytöllä) on ollut, minullakin. Etsinpä omani kun ajattelin että voisin käyttää kuvituksena… Pitkään aikaan pikkuista kirjasta en ollutkaan lueskellut.
Pari juttua kirjassa minua vähän hämmästyttää: ensinnäkin, etten kahta kirjaan kirjoittanutta, ikäistäni tyttöä, edes muista. He eivät olleet luokallani, mutta ketä he olivat, kerholaisia?
Ja sitten se, että kirjan sivuja täyttämään olin pyyytänyt poikiakin, ja nimenomaan se, että he olivat myös täyttäneet! Ystävieni joukossa on kolme aikuistakin: siinä lapsuuteni pihapiirissä liikkuneita ihmisiä, joiden kanssa kyllä olinkin aika paljon tekemisissä. Myös Turun serkkutytöt ovat omat lempiruokansa ja filmitähti-ihanteensa kirjanneet. Sain kirjani jouluna 1967, ja seuraavana kevättalvena olimme Vuokatissa, jossa aloitin laskettelijan ”urani” ja jonne myös serkkujen perhe tuli hiihtolomamatkallaan.
Kaunokirjoitus ei koskaan ole ollut vahvuuteni. Tai kyllä sitä paljon olen harjoittanut, mutta jälki ei kovin kummoista ole, ei vieläkään. Sellaista pientä tihrua on nyt.
Vasemmalla on silloisen bestikseni, Anitan, kaunis, varmaan Penol 300-tusseilla täyttämä aukeama, ja oikealla ovat minun lyijykynällä tuhertamat vastaukset.
Anita ei näyttänyt inhoavan ketään tai mitään, ja minullakin se kohta on tyhjä, mutta monella siinä lukee joko kesäkeittoa tai sisarusten nimi(ä). 🙂 Herkkuruokaani yhdeksänvuotiaana ovat olleet hernekeitto ja maksalaatikko. Mutta ”Urheilija-ihanteeni” -kohtaa ihmettelen: – Topi Mattila! Kuka ihme on tuo? Googlettamalla selvisi, että mäkihyppääjähän hän. Veikko Kankkosen minä kyllä olisi nyt sanonut lapsuuteni urheilijaihanteeksi, mutta ehkä tämä Topi on just tuolloin ollut ajankohtainen, – ei voi muistaa…
Filmitähti-ihanteeni oli kirjan mukaan Roker Moore. Rokerpa hyvinkin. Pyhimys-telkkarisarja oli kyllä huippu. Entäs paras leffa? – ”Luoti sydämessä”. Enpä tuollaistakaan muistanut. Kansallisfilmografian mukaan kuuluu sairaalaelokuva-genreen, ja liki dokumentaarinen on tuo ollut (KLIKS). Etäisiä muistikuvia on.
Olen jo tuolloin aikonut tulla ”isoksi”. No se tavoite kyllä on saavutettu! Näytän olleen luokkakavereitani edellä tässä asiassa: suunnilleen 125 – 128 cm pitkät, kanssani samanikäiset tytöt painoivat 26 – 33 kg, minulla oli pituutta 141 cm ja painoakin sitten 40 kiloa. Isoksi kasvoin. Maantieto on ollut lempiaine, historiaa ei vielä kansakoulussa ollut… 😉 Ja nelska (nelimaali) oli urheilulajeista lemppari, ja ”kukka josta pidän” on ollut ”Ruusu ja Hyääsintti”. 😀
Ehkäpä tässä joku päivä laitan bloggaajan ystäväni-haasteen, – se on vähän erilainen kuin tämä puolivuosisataa sitten täyttämäni.