Lähtökohta oli tämä: minä en ole syönyt rössypottua vuosikymmeniin, ehkä viimeksi koulussa, ja makumuistoni siitä eivät ole hyviä, mikä on syy sille, etten ole sitä myöskään koskaan edes yrittänyt keittää. Pehtoori sen sijaan on aina pitänyt rössypotusta, erityisesti äitinsä keittämästä, mutta muutoinkin. Kun aloitin tämän Jokaviikkoinen soppamme -projektin, lupasin, että tänä vuonna sen keitän ja syön.
Niinpä tässä kun oltiin anoppilassa käymässä, kysyin anopilta, miten hän soppansa on keittänyt. Ymmärtääkseni olennainen ero tavalliseen on siinä, että anoppi ei käytä pekonia vaan voita, ehkä joskus mukaan savukylkeä (joka ymmärtääkseni kuuluu ”perinteiseen”). Ainesmääriä ja keittoaikoja tms. en saanut, mutta soveltelin. Ja tässä nyt
Minun rössypottuni!
(tästä annoksesta jäi vähän)
6 kiinteää perunaa
150 g rössyä eli veripalttua
4 cm pätkä purjoa
3 rkl voita
8 – 10 dl vettä
½ – 1 tl suolaa
3 + 3 mauste- ja mustapippuria
Kuori, paloittele ja keitä perunat suolavedessä kypsiksi.
Kaada vesi erilliseen astiaan, lisää kattilaan voi, silputtu purjo ja paloiteltu rössy.
Miedolla lämmöllä viitisen minuuttia niin että rössy vähän pehmenee (muttei murene).
Kaada keitinvesi takaisin kattilaan ja kuumenna keitto.
Purjo ei kuulu anopin soppaan, minä halusin vähän sipulin makua, sitten kun en tiennyt että mustia vai maustepippureita ja kuinka paljon, laitoin molempia kolme.
Tämä on varmasti tähänastisista halvin soppa. Olisikohan koko pikku kattilallinen tullut maksamaan kolme euroa. Rössy maksaa seitsemän euroa kiloa, joten mikään luksus-elintarvike se ei ole. Eikä tekemistä voi väittää monimutkaiseksi tai aikaavieväksi.
Koskapa en lopultakaan ollut ihan varma, tulenkohan sittenkään kylläiseksi tästä oululaisesta perinnekeitosta, vaikka kuinka koettaisin taiten sen tehdä ja ennakkoluulottomasti siihen suhtautua, ostin ja laitoin pöytään myös Tositummaa Reissumiestä (lempparileipä nyt) ja pari siivua graavilohta. Ja katoin meille ruoan Huvilaan, jonka tänään sain talven jäljiltä puhtaaksi pestyksi ja ikkunat kirkkaiksi. Useinhan ruoan, kuten viininkin makuun vaikuttavat seura ja miljöö, joten ajattelin, että nyt todellakin annan tälle lapsuuteni inhokkiruoalle mahdollisuuden.
Ja?
Ei se ollut pahaa. Ei ollenkaan. Erityisesti perunat olivat hyviä! 😀 Luulenpa, että juuri tämä anopin tapa käyttää voita pekonin sijaan, oli minulle se ratkaiseva tekijä. Ja se, että rössy oli tuoretta, ei kuivaa, palanutta käppyrää tai pekonirasvaiseen liemeen murentunutta kuten koulussa usein oli.
Pehtoorin kommentti oli, että olisi tätä jo aiemminkin meidän pitkästi yli 30-vuotisen yhteisen keittiötaipaleemme aikana tehdä. Pehtoori otti lisääkin.
Ehkä joskus keitän uudelleenkin. Mutta onhan tässä tänä vuonna vielä seitsemän kuukauden jokaviikkoiset sopat edessä, joten seuraava rössypottupäivä ei ole ihan näköpiirissä. 😉
Rössypottuhan on nimenomaan oululainen perinneruoka, ja sen nimissä Oulusta poismuuttaneet (= Helsinkiin muuttaneet) ovat perustaneet oikein oman rössypottuseuransa. Kirjoitin siitä ja jäseneksi pääsystä lyhyesti viime kesänä (KLIKS), mutta seuran koko 10-vuotishistorian on Oulun murteella oikein hyvin ja hauskasti kirjoittanut Seppo Hentilä. Nythän seura on jo 21-vuotias, ja on ymmärtääkseni edelleen elossa ja voi hyvin. Vaikka muuttaisin Helsinkiin, en ainakaan rössypotun takia seuraan liittyisi. ;D