Tämä on niitä päiviä, jolloin (vieläkin) havahdun olemaan erinomaisen tyytyväinen siihen, etten ole säännöllisen ansiotyön sitomana Linnanmaan kolossissa sisällä katselemassa vastapäistä tiiliseinää, johon jostain mutkan takaa näkyy paistavan aurinko, ja lukemassa muistioita, tekemässä raportteja, osallistumassa loputtomiin kokouksiin ja kirjoittamassa lausuntoja graduista tai laatimassa kesätenttejä varten kymmeniä kysymyksiä ja tehtävänantoja.
Saa nukkua niin myöhään kuin haluaa/pystyy, mikä oikeastaan ei ole paljon muuttunut Linnanmaa-vuosista, hyvinkin taas jo seitsemältä olin suihkussa. Niinpä ehdin parituntisen touhuta koneella luentoa ja uusia sivuja ennen kuin Apsu tuli. Oltiin ensin ulkosalla kun on ollut ensimmäinen, oikea, ihanan lämmin kevätpäivä.
Päikkäreille poika lähti jo kotiin, ja minulla oli edessä paluu historian äärelle. Unohduin lukemaan ihan kaikkea muuta kuin oli tarkoitus, mutta eipä se haitannut. Edelleen Suomen 1800-luvun lopun kansalaisyhteiskunnan syntyprosessi kiinnostaa ja saa uppoutumaan tuon ajan maailmaan ihan hetkessä. Ja nyt sai ”harrastaa” historiaa, eikä ollut tekemisen velvoitetta, tutkimuksen tekemisen pakkopullaa tai aikaansaamisen ja tuloksen tarvetta, vaan ihan vaan kiinnostuksesta …
Iltapäivällä oli tuntuma viikonlopusta, eikä todellakaan ajatus ensi viikolle ennustetuista yöpakkasista häirinnyt: aloitimme grillikauden – ihan perinteisesti makkaraa grillaten. Mutta syötiin onneksi ihan kohtuullisesti, sillä vielä illalla saimme jotain erinomaista ”iltapalaksi”: kosteikkovahverorisottoa, broilerinmaksapatee kaarnikkahillon ja rucolan kera! Erityisesti risotto oli niiiin hyvää, juuri oikean kypsää ja täyteläistä, harvinaisen sienen maku hienostuneesti esillä.
Ennen näitä oli maisteltu 3 + 3 viiniä (chardonnay ja cabernet sauvignon), ja viinejä jäi kyllä ruoallekin. Kylläpä olivat minuun makuuni myös viinit. Ja taas kerran tuli todettua kuinka erinomaista on tämä isommalla porukalla maistelu: vaikka viinit olivat kalliita ei maistelun hinnaksi/hlö tullut kuin vähän yli 20 euroa. Minun ehdoton suosikkini oli tämä: Torresin Chilessä tuottama Manso.
Kotiin pyöräillessä mustarastaat lauloivat isosti, vaikka on jo taas aika kylmä.