Muistanpa kun aloitin sekä viiniharrastuksen että ”parsafriikkiyden” suunnilleen samoihin aikoihin 90-luvun alussa, ja yritin opetella sitä, mitkä viinit ja ruoat ovat kelpo kumppaneita, jopa toinen toisensa uusiin svääreihin nostavia, ja aika usein törmäsin ajatukseen, että kananmuna ja PARSA ovat viinin vihollisia, tai ainakin, että ne on vaikeita yhdistää onnistuneesti.
Vuosien varrella olen oppinut, ettei juttu ole ihan näin kategorinen, onnistuneita parsa ja viini -yhdistelmiä on tullut koetuksi, mikä ei ole taannut, että olisi vieläkään mikään helppo juttu. Niinpä ilolla otin vastaan tiedon, että meillä Oulun voutikunnan paistinkääntäjillä oli mahdollisuus ja ilo osallistua ravintola Puistolan Delissä iltaan, jossa ideana oli kokeilla parsaa ja viiniä, ja nimenomaan niiden yhdistämistä.
Se ilta oli eilen. Olipa kyllä mitä opettavaisin ja makoisin ilta: kuusi viiniä (á 6 cl) ja kolme erilaista (pienehköä) parsa-annosta: alkuun parsacappuccino, sitten parsaa, hollandaisea ja serranoa ja viimeiseksi parsarisottoa! Ja viinit: prosecco (Perlage), samppanja (Dangin-Fays), riesling (Kalk Glimmer), sauvignon blanc (Wohlmuth), verdicchio (Collestefano) ja muscat (Wolfberger)!
Heti on todettava, että minulla on ihan henkilökohtainen ongelma sauvignon blanc -viinien kanssa. En vain voi mitään, että ruohoinen, viheromenainen, kirpakka SB ei ole minun makuuni. Minä tunnistan sen jo helposti. Ehkä parhaiten tunnistan, onhan sen tuoksu ja maku niin ominainen, etten sanoisi omituinen. 😉 Olen jopa yrittänyt ”siedätyshoitoa” ~ tässä jokunen vuosi sitten ostimme toistuvasti viikonlopun valkoviiniksi sauvignon blanc -rypäleestä tehtyjä viinejä, eri maista, eri mantereilta, kalliita ja halpoja, mutta ei.
Olemmepa aika päiviä sitten olleet viikon lomalla Loiren laaksossa, joka on sauvignon blancin syntysijoja, ja kyllä minä siellä Fume blanc -viineistä (nekin sb-rypäleestä) pidin ja muutamat kalifornian fume blancit ovat mitä mainioimpia, mutta vanhan maailman perinteinen tai vaikka uusseelantilainen SB, uuh!
No mutta asiaan: meitä oli ravintola Puistolan Delissä reilut 20 paistinkääntäjää aveceineen, tunnelma oli välitön ja vastaanottavainen. Saimme viiniasiantuntijan (J. J.) selkeän ja uusia makumaailmoja avaavan, sopivan lyhyen, mutta perusteellisen selvityksen jokaisesta viinistä.
Parsa-cappuccino (joka on tässä samalla ”Jokaviikkonen soppamme”) sekä sen kanssa maistetut prosecco ja samppanja saivat yleistä hyväksyvää muminaa … Eikä ketään hämmästyttäne, että samppanja todettiin proseccoa paremmaksi, jos kohta hieman pohdittiin, että oliko niin, että samppanjan voimakkaat kuplat veivät hennon hienolta parsavaahdolta mahdollisuuden loistaa.
Seuraavaksi oli vuorossa vihreää ja valkoista parsaa hollandaise-kastikkeen ja rapeaksi paahdetun serrano-kinkun (ah, se oli ihan hirmuhyvää!) kanssa. Ja viineinä itävaltainen riesling ja se sitten se ”The Sauvignon Blanc”, – maistelin viinejä ennen parsaa, totesin – taas – ettei ole SB mun viini, mutta kuinkas kävikään, kun parsa tuli mukaan. Sauvignonin kirpeys, ruohoisuus, hyökkäävyys talttuivat! Kastikkeen hapokkuus kontra viinin happo tekivät sen mitä pitikin: kaksi miinusta on plus! Nehän sopivat yhteen! Ainakin tänään maistelussa ollut itävaltalainen riesling jäi hollandaisen ja serranon jalkoihin, ja muuttui melkein makeaksi, mikä ei tässä kompositiossa ollut ainoastaan hyvä asia.
Ja sokerina pohjalla: parsarisotto kera muscatin ja italialaisen verdicchion. Muscat ei aromaattisuudessaan, hapottomuudessaan, parfyymisyydessään ole koskaan ollut erityisesti mieleeni, mutta verdicchio on. Jopa niin, että sitä on Italiasta kotiin matkalaukuissa joskus roudattu. Ja niinhän se tässäkin sitten kävi, että muscatin maku toimi tosi hyvin parsarisoton hapokkuuden kanssa. Olin yllättynyt, ja varsin iloinen, että lähdimme maistelemaan.
Naapuripöydässä istui veteraani-paistinkääntäjä, kymmenet keittiömestarit kouluttanut, etelän ravintoloissa työskennellyt herrasmies, jolta kyselin, että mitenkäs parsacappuccino oikein tehdään ,… että pitäisi resepti saada. Ja hän kertoi oman versionsa:
Kuori parsat kevyesti jos tarpeen, napsaise tyvestä kuivat pois, ja säästä muutama nuppu koristeeksi. Keitä parsat suolavedessä kypsiksi, kaada melkein kaikki vesi erilliseen astiaan (säästä seuraavan päivän parsakeittoa varten tms.) ja sekoita parsat sauvasekoittimella samettiseksi massaksi, laita takaisin kattilaan, kaada päälle nauhana ja sekoita sauvavatkaimella kuuma kuohukerma ja sekoita koko ajan pamixilla kuohuvaksi vaahdoksi. Kaada kuppeihin. Pinnalle esim. ruohosipulisilppua. (kuva ylimmäisenä).
Muuta ei tarvita. Ehkä kuitenkin tilkka hyvää viiniä, ehkä samppanjaa tai sittenkin muscatia? Eilisen jälkeen suosittelisin cappuccinolle muscatia ja parsa-hollandaise-serrano -annokselle samppanjaa.
Nämähän ovat makuasioita, ja maku muuttuu. Sen muistan taas eilisen jälkeen erityisen hyvin.
PS. Muutama muu meillä paljon käytetty tapa käyttää parsaa