Olipa mukava käydä luennoimassa tänään aamupäivällä. Kesäyliopiston senioripiirissä olivat halunneet jonkun esitelmän pitäjäksi, ja senioripiiriä vetävä entinen oppilaani, sittemmin historiaprojekteissa kollega, kysyi minua. Aihe oli ”Itsenäisen Suomen paikallishallinon juuret” (tai siis sellaiseksi minä otsikon muotoilin) ja on kyllä sanottava, että on minun ”ohjelmistossani” ainakin kymmenen mielenkiintoisempaa valmista yleisö-/Studia Generalia -luentoa, mutta teinpä uuden, saivat sitten mitä tilasivat.
Ja kaiken hyvän lisäksi kehuivat kiinnostavaksi ja mielenkiintoiseksi, toivoivat, että syksylläkin tulisin luennon pitoon. Ja mieluustihan minä menen. Luennoimisesta olen tykännyt aina. Tai noh ainakin viimeiset parikymmentä vuotta.
Tämä oli sikäli ”historiallinen luento”, että se on ensimmäinen, josta laskutan uuden pikku yritykseni kautta. En sivutulo- tai freelance-verokortilla kuten ennen, vaan yrityksen kautta. Vaikka työstä on tullut harrastus, niin näinkin voi tehdä. 😀
Olisi kyllä mahdollisuus tienata taas luennoimalla enemmänkin, – onpa nimittäin ”minun virkani” (historian yliopistonlehtoraatti) avoinna. Seuraajani jää ensi lukukaudeksi vuoden tutkimusvapaalle, joten enemmän-vähemmän leikillään/tosissaan kyselivät, josko tulisin vuodeksi hommiin. Enpä todellakaan edes ajatuksen häivähdystä uhraa asialle. En vaikka nyt on sellainen tilanne, ettei minulla ole enää edes koulua ensi lukuvuodeksi tiedossa ja tekemistä takaamassa.
Yliopisto ei ole enää se työpaikka, jossa minä niin hyvin vuosikymmeniä viihdyin. Nyt juuri on viimeisimpien yt-neuvottelujen jälkeen todella surkea tilanne, eikä humanistinen tiedekunta ole säästynyt. Kuten Yliopiston Akateemiset lausumassaan totesivat: ”Vähennykset horjuttavat koko Oulun yliopistoyhteisöä – ajoituskin ”pahin mahdollinen” (Kaleva tänään).
Iltapäivällä kun olin sitten taas vapaa valokuvaaja, käytin monta tuntia ruokakuvien ottamiseen ja ruoan jälkeen lähdin kaupungille kun ajattelin, että hillitön räntäsade voisi olla vaikka kuvauksellista. Olihan se. Ja minähän olen vattilaisena nimenomaan saanut paljon kokemusta surkeassa säässä kuvaamisesta, joten rohkeasti vaan Canonin kanssa ulkoilemaan.
Kotipihallakaan kun ei vielä oikein voi tehdä mitään, – muuta kuin kuvata takapihan varastoa.
Mietinpä, että olisipa ollut tämmöinen sade kun yritin joulukorttikuvia ottaa.