Kello on melkein kymmenen, – oli lähdettävä koululta (tuossa kadun toisella puolella), koska hälyt menee siellä päälle kymmeneltä. Ja takaisin voi mennä vasta seitsemältä. Ja kyllä melkein silloin on mentävä, sillä jäipä tämän päiväisen 180 kuvan perkaaminen, valinta (7 kuvaa noista), käsittely ja viimeistely, metatietojen täyttäminen ja tekstittäminen sekä suomeksi että englanniksi vielä pahasti kesken.
Ja pitäisi ennen puolta päivää vähän vielä kerrata ennen tenttiin menoa — sitä minä mietin, milloin olen viimeksi ollut tentissä? Lyhyen, vaatimattoman taidehistorian perusopintojen suorituksen aikana puolenkymmentä vuotta sitten tein pari esseetä, mutta tenttisuorittamiseen asti en koskaan ehtinyt. Luulenpa, että olen käynyt tentissä edellisen kerran joskus viime vuosituhannen puolella, taitaa mennä 1980-luvulle. Siispä jännää on!
Tänään olen käyttänyt päivän (digitaalisen työnkulun) simultaanin tekoon. Aiheena oli: — ai niin, mutta en saakaan sanoa ennekuin aamulla, sillä osa porukastamme tulee vasta aamulla tekemään tehtävää. Kuten tapana on meidän vattilaisten (vaikka vain pienen osan) ollessa Tornio – Haaparannalla täällä on jotensakin surkea keli. Yleensä sataa jotain; niin tänäänkin, mutta minusta se loi oikeastaan mukavan tunnelman kuviin, vaikka eihän kovin mukava ole räntäsateessa kulkea.
Matkalla koululle….
Koska edellisellä kerralla reppasin paljolti sen takia, että kuvissani henkilöt oli kuvattu liian kaukaa (vieläpä telellä), niin nyt päätin, että menen rohkeasti, juttelen, kysyn lupaa ottaa kuvia. – ja niin myös tein. Ja kiitos kaikki ihanat, jotka autoitte ja lupasitte ottaa kuvia. Enemmän tuli myöteisiä vastauksia kuin kielteisiä, muutamat innostuivat jopa oikein poseeraamaan. Olin niin iloinen heistä kaikista. Kuvissani on nyt lapsi, maahanmuuttajia, nuori poika koiran kanssa, yksi raksamies, opiskelijanuorukainen, postinkantajanainen, tyylikäs leidi, vanha nainen poikansa kanssa, … Muutama otos on mielestäni ihan kelvollinen, saa nähdä, onko jury niistä samaa mieltä. Olisipa. Minä niin jo haluaisin vähentää tätä Torniossa ramppaamista ja kuvaamista. Sunnuntaina on palaute.
Tuo ”Torniotar” on hyvä kauppa, sinne menen lauantaina kun on luppoaikaa. Palkitsen itseni lautasliinoilla ja ehkä jollain pääsiäiskoristeella tai uudella keittokulholla! Jokaviikkoinen soppamme uhkaa pahasti jäädä tällä viikolla keittämättä…
Huh, huh . . Kaikelle sitä ihminen itsensä altistaa!
Heh, meitä on moneksi… 😉 oma vikanihan tämä on: oppimisen ilosta ja suorittamisesta minä en taida koskaan päästä.