Lanzaroten ruoka- ja ravintolakokomuksista sananen, joihin liittyen kuvitus yllä. Kuvat etenevät kronologisesti, jokaiselta illalta on kuvia. Ensimmäisenä iltana Yaizassa söimme viehättävän pikkuhotellimme pienessä ravintolassa. Me kolme brittipariskuntaa ja kaksi saksalaista pariskuntaa … Ensimmäisenä iltana, kuten kaikkina muinakin joimme paikallisia viinejä: Yaizan tai El Grifonin viinejä oli eniten tarjolla. Pullollinen paikallista, kelvollista, paikoin oikeinkin hyvää viiniä maksoi ravintolassa 18 – 26 euroa. Kaupassa hyvien espanjalaisten (Torres, Raimat etc.) perusviinien hinnat olivat 5 – 10 euroa.
Kuudennessa kuvassa on meidän sunnuntaipiknikkimme eväät: pikkupaketti jamon serranoa, cheddaria, viinirypäleitä, 2 sämpylää, vaahtokarkkeja ja pullo vintage cavaa. Arvaappas paljonko? Ei ihan kymppiäkään koko hotellihuonelounas, jonka haimme lähimercadosta.
Sunnuntai-iltana menimme bussilla Playa Blancaan kävelemään ja etsittiin hyvä ravintola. Löydettiin – vahingossa – ehkä rantakohteen paras. Lanzarotella ei oikein voi valita ravintolaa sillä varmalla konstilla, että mennään sellaiseen jossa on paikallisia, siellä on hyvä ruoka. Ei ainakaan Blancalla eikä Playa del Carmenissa nähty paikallisia missään muualla kuin töissä ravintoloissa. Mutta siis: La Chalanita (~´pikku vene´) oli yksi parhaista seafood-ravintoloista ikinä. Isäntä itse liekitti ja kaverinsa oli hoiti muutoin ”salin”. Paikka oli ihan täysi ja tavallaan paikallisia: britti- ja tanskalaisia talviasukkeja. Koskaan en ole syönyt niin hyvää tonnikalaa, joka vielä ainakin väitettiin pyydetyn eettisesti, mitä sillä sitten tarkoitettiinkaan. Mutta se oli hyvää!
Maanantaina oli vuorossa Yaizan ”La Era” ~hienon näköinen, rustiikkinen ravintola. Sielläkin päivän kala valittiin, ja hieman ihmeteltiin, että sen kanssa tuotiin papas arrugadas (~ryppyperunat) ja tavallista voimakkaampi mojo-kastike. Perunathan Kanarialla on tavallista parempia, mutta mojo vei hienon kalan maun mennessään.
Tiistai-iltana olimme jo Playa del Carmenissa, ja sen rantakadun kymmenistä, sadoista, valitsimme italialaisen ristoranten, jossa sielläkin söimme päivän kalaa. Alkuruoaksi otettiin focacciaa, jollaista en ennen ollut nähnyt: pizzapohjan päälle rucolaa. Lieneekö ihan autenttista italialaista, mutta maistuihan se. Sekin.
Keskiviikkona kävelimme aika kauas, pihvipaikkaan, jossa sitten söimmekin runsaahkon lajitelman tapaksia. Torstaina ja perjantaina söimme ”Vanhassa satamassa”. La Loja ja Salt y Peper olivat ravintolat. Molempia voi suositella.
Hintataso? – Lukuunottamatta La Lojan huippu Surf and Turf -annosta etc. oli ravintolaillan lasku 60 – 77 euroa. Ja siihen kuului pullo viiniä (ei halvinta, päinvastoin), pääruoat, ja joko eturuoat tai jälkiruoat, ja vielä espressot.
Alla sitten kuvasarja Lanzaroten (Yaiza) Campo Santosta. Se oli merkillisen steriili. Ja hautakiven kaiverruksissa hämmästytti että niihin oli useimmiten merkitty kuolinpäivä ja elinvuosien määrä, mutta ei syntymäpäivää.
Pienen kylän asukkaiden ja vainajien eriarvoisuuden näki tuolla hautalehdossa. Huomion kiinnitty myös, että joidenkin hautakukkien joukossa oli pieniä laminoituja kortteja, jotka me tulkitsimme ystävänpäiväkorteiksi.
D.E.P. (~Descanse en Paz) = R.I.P.