Perjantai-ilta kotona. Koko viikonloppu kotona… Eikä mitään erityistä. Sellainen tuntuu nyt hyvälle.
Juuri nyt tuon kuvan tunnelma tuntuu houkuttelevalle, ja siitä tulee mieleen 30 vuoden (oikeastiko jo 30 vuotta on siitä!!!) takaiset tunnelmat. Tuo lamppu sen tekee.
Muistan kun syksyllä (1986), talven tullessa ja vielä näin keskitalvella, ajoimme iltasella töiden jälkeen tai viikonloppuisin aikaisin, vielä pimeän aikaan Toivoniemestä, Tuirasta, tänne Rantapeltoon meidän raksalle… ja kuinka aina näin yhdessä talossa (tuossa aika lähellä, pappilan kentän reunalla olevassa talossa) ikkunassa palavan lukulampun ja sen valossa varjon laiskanlinnasta, jossa joku luki lehteä tai kirjaa… Sellainen kodikas, levollinen tunnelma näkyi ulos asti.
Muistan, kuinka ajattelin, että pian meilläkin on uusi koti valmiina, pian mekin voimme istahtaa töiden jälkeen isoon tuoliin lukemaan lehteä tai kirjaa, voimme ottaa viereen juusto- ja kurkkuleipiä, sytyttää kynttilän ja takan!! Sellainenhan uudessa kodissamme oli, ja olla vailla tekemistä. Ei tarvitse maalata, kärrätä, siivota, tapiseerata, saumata, pestä, – ja sitten iski taas epäusko: ei ikinä päästä muuttamaan! Talo ei valmistu ikinä!
Mutta valmistui se.
Ja kohta istun isossa lepotuolissa takkatulen ääressä lukien, lukulampun palaessa. Eikä lähdetä Pehtoorin kanssa mihinkään. Ollaan kotona, koko viikonloppu.
Olen minä tästä ennenkin maininnut, kyllä tätä saa aina välillä Suomestakin, mutta silti roudasin tämän viime viikonloppuna Haaparannasta: Rotarin 2011 kuohuvan avasimme, avasimme ihan muuten vaan.
Koti-ilta.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
PS. Eilinen arvontavideo ei useimmille auennut. Tässä toimiva linkki. KLIKS!
Tuohan todella hyvä syy avata kuohuva: Ihan muuten vaan, eihän se siihen kummempia syitä tarvita!
Hieno tuo kuvaus talonne rakentamisesta.
Koko talonrakennusprojektin ajan pidin päiväkirjaa, en blogia, mutta päiväkirjaa – kuten kaikesta elämässäni olen aina pitänyt.
Olen ajatellut, että talon valmistumisen vuosijuhlan päivänä kirjoittelen vähän enemmän tuosta projektista. On siitä jo jotain täällä ollut aiemminkin…
https://www.satokangas.fi/blogi/2015/07/rakennusmuistoja/
Luinkin tuon kirjoituksesi taloprojektista aikoinaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos ei taloa ole varaa rakentaa avaimet käteen periaatteella, niin sitten sitä ei rakenneta- ja sitä ei ole rakennettu. Tosin on siihen muitakin syitä, eikä vähäisin ole se, että olet kaikesta rempasta vastuussa vain ja ainostaan sinä ITSE. Tästä voitkin jo tehdä sen (oikean) päätelmän, että laiska olen.
Se, ettei rakenna taloa, ei kyllä vielä kerro, että on laiska.
Se, että me rakennettiin kertoo siitä, että tarvittiin parisataa tuhatta markkaa pienempi asuntolaina ja että meillä oli illat, viikonloput ja lomat aikaa ja mahdollisuutta rakentaa. Ja Pehtoorilla taitoa, jota sitten opetti minullekin. Hyvä kokemus ja oppi oli sekin.
Ihana muisto! Tosin taisi olla nIin, että muutama vuosi talon valmistumisen jälkeen pirtissä oli sen verran vipinää, ettei paljon töiden jälkeen istuskeltu?
Niinpä, ei istuskeltu, ei ainakaan yhtä aikaa: kannettiin vuorotellen pientä koliikkivauvaa ympäri taloa, ja sitten pian jo toinenkin pieni pyöri eivätkä lasten huoneet jääneet käyttämättömiksi. 🙂