Keskivertosuomalainen syö edelleen vähemmän kuin yhden palsternakan vuodessa.

Noin lukee ”Satokauden ruokaa” -kirjassa. Se on aika vähän se. Ei meilläkään ihan joka viikko palsternakkaa syödä, mutta melkein. Tykkään käyttää sitä uunijuureksiin ja sitten se on vakio ”noppa” porkkanan ja lantun ohella, kun pääruokana on poronsisäfilettä. Pilkon (tai usein mökillä laitan nuoret tai vieraat pilkkomaan) noita juureksia nopan kokoisiksi kuutioiksi, keitän pikaisesti, sitten kierittelen voissa pannussa ja vielä pieni loraus hunajaa… Paras lisuke porolle.

Juuressoseeseen olen käyttänyt, ja aikonut tehdä palsternakkalettuja – tänään tein ensimmäistä kertaa palsternakkakeittoa. Jokaviikkoinen soppamme -päivä oli jo tänään räntäsateisena maanantaina, joka iltapäivällä muuttui huikean kauniiksi auringonlaskuineen.

Tuosta em. kirjasta luin, ettei palsternakkaa kannattaisi kuoria, koska ”suurin osa makua muodostavista yhdisteistä sijaitsee kuoressa”. Olen aina kuorinut. Tänäänkin, kun ohjeessa sitten kuitenkin niin kehotettiin. Ehkä ensi kerralla sitten en.

Sopan resepti on sekin tuosta samaisesta kirjasta, joka ilmestyi viime vuonna ja on ”jatkoa” Satokausikalenterille. Sehän on myös nettisaitti, jossa on paljon hyvää tietoa nimenomaan kasviksista ja kasvisreseptejä koko ruokavuoteen. Suosittelen.

Tämän keiton perustana on resepti vuoden 1918 keittokirjasta, joten sopii hyvin Suomi 100 -vuoteenkin. Tänään tuli muuten siihen liittyen toinen esitelmöimään pyyntö (se ensimmäinen oli yliopiston promootiopurjehdukselle toukokuussa ja tämä toinen Pohjanmiesten kerhon juhliin syyskuussa), ja minä osasin kieltäytyä! Olen niin ylpeä itsestäni. No mutta sopasta piti kirjoittaa…

Se oli hyvää, tein ihan kirjan ohjeen mukaan. Jopa kahvilla maustetun kerman. Jos teen toistekin, ehkä teenkin, niin jätän toisen omenan pois, laitan vähän vähemmän vettä, haluaisin vähän sakeampaa…

Kuvissa näkyvä ja keittoon lisäämääni Nobleza-sherryyn tutustuimme 1920-luku gaalaillassa, jossa se tarjottiin lintuliemen seurana. Sopi tähänkin hyvin ja varmasti myös sienikeiton kanssa aiotaan sitä maistella.

Palsternakkakeitto

400 g palsternakkaa kuorittuna
200 g juuriselleriä kuorittuna
2 omenaa kuorittuna
1 sipuli
2 valkosipulikynttä
2 rkl voita
2 rkl timjamia hienonnettuna
1 l vettä
suolaa ja mustapippuri
2 rkl puolikuivaa sherryä
1 rkl sitruunamehua

Kuori ja pilko juurekset ja kuullota niitä voissa viitisen minuuttia. Lisää timjami, 1 – 2 tl suolaa ja reilusti mustapippuria myllystä. Keitä miedolla lämmöllä juurekset kypsiksi. Lisää kerma ja sherry ja kuumenna. Ota kattila pois liedeltä, lisää sitruunanmehu ja soseuta sauvasekoittimella. Tarkista suola.

Yhdistä kerma (1 dl kuohukermaa) ja kahvi (½ dl espressoa tms) ja kuumenna ja sekoita sekin kuohkeaksi. Koristele keitto sillä. Paahdetut mallas/saaristolaisleipäkuutiot ja timjamia keiton pinnalle sopivat mainiosti makuu.

~~~~~~~~~~~~

Lepolandian väki Instasssa ja kaksi muuta sähköpostitse ovat tähän asti osallistuneet huomenna illalla päättyvään arvontaan, joten nyt kyllä kannattaisi osallistua: lähetä minulle lempparikeittosi ohje ja olet mukana.


4 Comments

  1. Olen oppinut käyttämään palsternakkaa jostakin syystä vasta tänä talvena. Olin jotenkin siinä uskossa, että se maistuu kitkerälle, mutta ei, oikein lempeä juureshan se on. Sopii hyvin myös vauvan soseisiin, esimerkiksi bataatin kaveriksi 🙂

  2. Palsternakka on tuttu jo poikavuosiltani. Kotini kasvimaa oli äitini ja minun juttu, minun osalta muuten, mutta kitkeminen ei oikein napannut. Palsternakkaa kylvettiin yksi rivi viiden porkkanarivin viereen. Palsternakka on aina kuulunut yhdeksi lihakeiton osa-aineeksi ja nykyään myös juurespyreen ja uunijuuresten joukkoon. Jos minulta kysytään, niin palsternakka ja kumina antavat uunijuureksille juuri oikean säväyksen. Vaimokulta vain vieroksuu tuota kuminaa.

    1. Antti kiitos mukavasta muistosta. Palsternakka on varmasti juuri perinteinen lihakeiton aines, mutta olen niin samaa mieltä että uunijuureksena, vaikkapa kuminalla maustettuna on toooooosi hyvää.

Jokainen kommentti on ilo!