Tässä on uuden, vuoden 2016, joulukalenterini ensimmäinen luukku. (kannattaa klikata isommaksi.)
Jouluun asti julkaisen yhden kuvan, joka on kalenterin ´luukku´. Tämä on kai viides blogini joulukalenteri (ks. sivupalkki ´Joulukalenteri´. Tästä on iloa minulle ja olen saanut palautetta, että myös lukijat ovat pitäneet siitä, että Tuulestatemmatussa on joulun odotukseen kalenteri.
Olen haastanut itseni, tavoitteena harjoitella kuvaamista, siten, että yritän ottaa kaikki nämä kalenterikuvat ajatuksella, että niistä voisi tehdä joulukortteja. Jos nyt harjoittelen, niin ensi joulun tienoilla voisin jo koettaa tehdä kortteja ihan myytäväksi asti. Ja haasteeseen yksi leveli vielä ylemmäs; yritän ottaa kaikki kuvat jotenkin ”rakentaen”: studiokuvia, komposiittikuvia, kuvankäsittelyllä tuunattuja kuvia. Katsotaan nyt, miten ehdin ja osaan. Jos joku luukku/kortti ilahduttaa erityisesti, niin olisin tavattoman iloinen jos siitä kommenteissa mainitsisit. Siis teen vähän kuin ´markkinatutkimusta´ tässä samalla. Voit tietysti kerätä kommenttisi jouluviikollekin.
Joulukalenterin historiaa pengoin jo viime vuonna, ja taas homma jäi erinomaisen pintapuoliseksi, mutta jotain kuitenkin …
Hämmästyttävää on se, että joulukalenterit ovat rantautuneet Suomeen vasta viime sotien jälkeen. Vasta 1947 Suomeen tuotiin idea kalenterista, josta luukkujen takaa avautui kuvia. Kului pari vuotta ennen kuin suomalaiset tämän Ruotsista (yllätys, yllätys) tuodun joulun odotukseen liittyävän kalenteri-idean omaksuivat.
Kalenteri kotiutui Suomeen partioliikkeen kautta. Suomen ruotsinkielisten partiotyttöjen johtaja Teresita Fazer oli nähnyt Ruotsissa adventtikalentereita, ja hän ehdotti Suomalaisen Partiotyttöliiton hallitukselle että Suomessakin ryhdyttäisiin partiokalentereita myymään. Meillä jokaisella varmasti on lähipiirissä, sukulaisissa, työkavereina joku joka myy partiokalentereita. Minäkin olen niitä ollut joskus partiolaisena myymässä, mutta en enää sitten, kun äitini otti tavaksi ostaa joltakin työkaveriltaan meille koko sisarussarjalle omat kalenterit. Ja kuinka ollakkaan veljeni?, siskoni?, äitini? sellaisesta meille väritelkkarin voitti!
Vaikka Teresita Fazerin nimikin jo voisi antaa olettaa, että suklaakalenterit tulivat aika pian partiokalentereiden rinnalle, niin ei kuitenkaan käynyt, vaan ensimmäiset suklaakalenterit ilmestyivät vasta 1970-1980-luvun vaihteessa. Teresitan mies oli Karl Fazerin poika, Sven Fazer, ja hänen siskon tyttärensä, Ulla von Wendt, suunnitteli Suomen ensimmäisen adventtikalenterin, jonka kuvassa oli piparkakkutalo.
Varhaisissa kalentereissa luukut olivat usein jonkun rakennuksen ovia ja ikkunoita, ja ainakin minun lapsuudessani tuntui, että luukku 24 oli aina kaksiovinen tallin ovi, jonka takaa paljastui se vähiten yllätävä kuva: Jeesus-lapsi seimessä. Muutenkin minua – ja tiedän, että monia muitakin – hieman harmittivat ne ennalta-arvattavat kuvat: ensimmäisenä adventtisunnuntaina yksi kynttilä, toisena kaksi etc. Ja Lucian päivänä Lucia ja itsenäisyyspäivänä Suomen lippu.
Lapsuuden paras kalenteri oli Tavastilan tädin tulitikkuaskeista tekemä kalenteri, jossa oli joka aamu jotain pientä mukavaa: purkka, kiiltokuva, uusi pyyhekumi tms. Suklaakalenterien tullessa olin jo liian vanha tai liian teini innostumaan niistä, ja halusin edelleen sellaisen pienen, jossa oli hopeista hilettä pinnalla. Sellainen minulla oli aina töissäkin. Joskin 90-luvun lopulla ihastuin ikihyväksi Postin nettikalenteriin. Sellainen oli aina työkoneelle ladattuna. Siihen aikaan tein omille lapsille kalenterin, jossa oli jotain pientä: Cocoja, tarroja, karkkia, Tiimari-tilpehööriä … Onhan joulussa, kuten niin monessa muussakin asiassa parasta se odotus.
Tänään aamupäivän me olimme Apsun kanssa katselemassa jouluvaloja, kaunista, lumista maisemaa, autoja ja hakemassa joulukalenterin, ei Apsulle, vaan minulle. 😉 Olen jo parina joulunalusaikana ajatellut hankkivani Bülovin lakukalenterin, mutta en ole raskinnut tai saanut aikaiseksi. Tänään kävin sen Puistolan Delistä ostamassa.
Eka luukku on jo aukaistu: kirsikkasuklaalla päällystetyt lakupallerot juuri nautimme. Nam.
Jee, se on täällä taas, Tuulestatemmatun joulukalenteri? Mutta miten ihmeessä taas voi olla joulukuu?
Todellakin, miten ihmeessä voi olla joulukuu! Mutta sehän on mukava kuu, nautitaanpa siitä.
Itselläni on juuri samanlainen käsitys noista Joulukalentereistä: Ei mitään suklaaluukkuja, hyvät kuvat ja tunnelmalliseksi piirretty kuvakalenteri sen olla pittää!
Hyvä keksintö tämä sinunkin kuvakalenterisi, sitä voi hän jatkaa.
Yritänpä tätä ideaani jatkaa. Mukava kun tykkäät ideasta. 😉
Sainpa kuin sainkin luettua joulukuun! Vähän skippasin 🙁 Aivan erinomaisen ihania kuvia, kuin satukirjaa lukisi! Risotto ohje kannattaa katsastaa jouluksi. Kun on liiaksi omaa aikaa, ei saa mitään aikaseksi.
Kaari3, joulukuussa on sekä Lapissa että Oulussa ollut satukirjamaisia aamuja ja sinisiä hetkiä… oli ilo ja onni niitä kuvailla. Harkitsehan risottoa, se on hyväääää! Olethan toki saanut aikaiseksi, ihan hirmuisesti, eikä muutto ole ihan vähäisin ja koko vuoden kestävän kuvaushaasteen pyörittäminen ei ole pikkujuttu.