On jo myöhäinen ilta. Paljon takana. Huomenna paljon edessä. Kilometrit, tunnit kotiin. Niitä ajatellen totean vain lyhyesti…
Aamulla ajelimme kylpyläkaupungista läpi kymmenien, satojen kasvihuoneiden, kohtuullisen sateisesssa säässä bussilla Nagoyaan, joka on Kioton ja Tokion välissä. Ihan pikkukaupunki (2,5 milj. asukasta, ja joka kuulostaa jotenkin Japanin Kemiltä … ?). Eli neljäs majapaikka tälle reissulle oli tiedossa.
Kunhan kaupunkiin pääsimme, teimme kaupunkikiertoajelun, jonka aikana tutustuimme mm. Toyotan teollisuusmuseoon, shogun Tokugawan taidemuseoon sekä ennen kaikkea museon takana olevaan hienon hienoon puutarhaan. PALJON kuvia tulossa. Ja lounaan jälkeen vielä Nagoya Castleen, joka on uudelleenrakennettu 2000-luvulla (II ms:ssa pommitettiin olemattomiin). Eikä vähäisin riemun aihe ollut linnanpihalla ollut krysanteeminäyttely, jonka paikalliset ”kukkayhdistykset” olivat järjestäneet.
Toyotan museossa oli paljon mielenkiintoista, eikä vähäisin ollut viulua soittava robotti, mutta kuinka ollakaan robotin soitannon alkua odotellessa ”tutustuin” tähän ensi viikolla vuoden täyttävään pienokaiseen, jonka äiti kiitti minua monia kertoja että juuri hänen lapsensa halusin kuvata. Tottta kai halusin. Ja mietin, että enää pari päivää, niin näen Apsun. 😉
Toyota on edelleen perheyritys. Pojanpojanpojanpoika jatkaa esi-isiensä firman johdossa. Erinomaisen hyvin tehty museo jossa viihdyimme hyvinkin melkein parituntisen (kuva tulossa vielä lisää!!), tarjosi eräässäkin automuseossa aiemmin käyneelle paljon uutta.
Kertomatta vielä kaikkea tästä päivästä voisin koota tähän satunnaisia huomioita kuluneelta viikolta. Erityisesti metroseikkailuilla tuli tehtyä huomioita japanilaisista.
Ensinnäkin vaatteet ovat mustia, harmaita ja valkoisia. Naiset käyttävät paljon enemmän hameita kuin Suomessa, eikä tuulipukuja näy. Meteliä ei ole, ja jos japanilaiset keskustelevat, se tehdään hiljaa, eikä missään julkisilla paikoilla metelöidä, semminkään kun täällä ei juuri amerikkalaisia tai espanjalaisia näy eikä kuulu. Ja sitten se metroissa että kahviloissa kaikissa auloissa japanilaiset ovat ihan eksperttejä torkahtamaan hetkeksi. Toinen ”ajanviete” on – tietysti – kännyköiden kanssa pelaaminen. Mutta puhelimiin ei puhuta, ei kailoteta oman elämän kaikkia yksityiskohtia kaikella kansalle. Itseasiassa metroissa ja lähijunissa kuulutetaan, että puhelimessa puhuminen ei ole suotavaa. Ja asiaan liittyen on luonnollisesti kieltotauluja.
Kieltotauluja täällä kyllä riittää! Ja univormuja! ´Kaikilla´ on jonkinlainen työpuku, univormu. Ja univormu-pukuisia on paljon. Yhteiskunnan (ent. sotilasvaltion?) hierarkisuus näkyy monessa … Hissien ovella on joku kumartamassa, tavarataloissa ja kaduilla on virkamiehiä/naisia ´katsomassa päältä´, valmiina auttamaan,…
Kaikissa niissä hotelleissa, joissa olemme majoittuneet, on aulassa ollut joulukuusi, niin täälläkin. Kysyin ”meidän” Annikalta (apuopas), miten ja ketkä täällä joulua viettäväT? – Joululla ei täällä ole juuri mitään kristillisiä sävyjä, vaan se on kuulemma jotensakin samankaltainen juhla kuin meillä uusivuosi. Aattoiltaa vietetään yleensä ystävien kanssa, usein runsaan saken kera, ja lähdetään kaduille juhlimaan.
Me juhlittiin äsken meidän matkaporukan kanssa…. Nyt on hyvä käydä yöpuulle. Japanin matka alkaa olla viimeistä yötä ja kotimatkaa vaille valmis.
Vielä kotona palaan kuva- ja kokemussaaliiseen runsain mitoin, joten pysykäähän linjoilla…. Sayonara!