Viime viikolla kävimme tyttären kanssa whatsapp-keskustelun:
Tyär: Onko sulla jossain se kesäkurpitsa & vuohenjuusto-piirakkahässäkän ohje?
Minä: Hmmm…. Milloin semmosta on ollu?
Tyär: Joskus vuosia sitte
Se oli mun mielestä jonku sun opiskelijan ohje… ehkä?
Semmonen uunipellillinen.
M: Kunhan tämä soppashow on ohi, niin katselen.
T: Juu, ei kiirusta :). Jos huomennaki tai lauantaina satut löytää nii riittää!
Kun minä sain silloin torstaina sopat tehtyä (alla niidenkin ohjeita), aloin muistella, mistä piirakasta oli kyse. Ja kyllä, – joltakin opiskelijalta olin ohjeen saanut. Sähköpostin ja tiedostokansioiden penkominen ei tuottanut tulosta, joten laitoin viestin FB:ssa parille ex-opiskelijalleni, nimenomaan sellaisille, joiden kanssa oli joskus ollut ruoanlaitosta puhetta ja joiden tiesin ainakin joskus näitä blogijuttujani lukeneen. Parilta tuli pian vastaus, että eivät tiedä, mistä piiraasta on kyse. Ja kolmas vastasi eilen sähköpostitse.
Tämä ohje ei valitettavasti ole minulta. Piti kyllä miettiä tovi, joskus kun käy niin, että unohtaa hyvänkin reseptin pitkäksi aikaa. Meillä on muutamien – – vuosikurssin tyttöjen kanssa whatsup-ryhmä, ja – – otin vapauden kysyä reseptiä heiltä ja kas, V. se muistikin heti, että kyseessä on E:n resepti. – – No, tiedät jo varmasti kenestä puhun.
Ja todellakin tiesin, kenestä on kyse. E. on se entinen opiskelijani, joka on tehnyt taittotyöt ja graafista suunnittelua useisiin julkaisemiini kirjoihin, ml. väitöskirja ja nyt viimeksi ”Pieni pala Lapin historiaa”. Laitoinpa sitten heti eilen aamulla E:lle viestin:
– – olen tässä metsästänyt yhtä reseptiä, jonka muistin saaneeni joltakin ”omalta” opiskelijaltani. – – V. muisti että se on sinun ohjeesi. Kyse on kesäkurpitsavuohenjuustopiirakasta. Pellillinen piirakkaa. Muistatkos? Taisit antaa ohjeen silloin kun tehtiin LappItaliaa? Olisiko se vielä tallessa? Ja voisitkos sen postitella? Ruokaterveisin… R.
Ja E:n vastaus: ”En muista muuta ohjetta kuin sen jonka julkaisit Lappitaliassa.”
Siis ohje on omassa keittokirjassani! Jonka olen kyllä antanut tyttärellekin. Mutta eipä meillä kummallakaan tullut pieneen mieleenkään etsiä sitä sieltä. Sivulla 77 se on. Ja E:n ohje se on. 😀
Olihan sitä sitten tänään tehtävä. Laitoin vähän enemmän jauhoja kuin tuossa ohjeessa, ja rucolan olin unohtanut ostaa kaupasta, joten laitoin päälle romainea ja jääsalaattia, menettelivät nekin. Kaksistaan syötiin koko piirakka. Oheen tein marinoituja kirsikkatomaatteja, jotka kyllä sopivat ihan erinomaisen hyvin tuon kanssa.
Tämä on selkeästi ranskalaisen (Alsacen) keittiön sukulainen; vähän kuin tarte flambee. Sitäkin pitäisi kyllä pitkästä aikaa tehdä. Ohjetta ei tarvitse kaukaa hakea. KLIKS.
Blogissa taitaa olla jo parinkin kirjan verran ohjeita, ja niiden äärelle pääset sivupalkin Ruoka ja viini -kategoriaa klikkaamalla tai sitten täsmä hakuna ETSI-lokeroon ko. ruoan nimen tai yhden tai useamman reseptissä olevan ainekset kirjoittamalla.
Ja tässä alla on pari soppaohjetta. Nyt kun on kunnon pakkasiakin ja komeita aurinkoisia ulkoilupäiviä, niin höyryävät keitot ovat mitä parasta lounasruokaa. Kannattaa tehdä isot kattilalliset ja pakastaa. Tulee nopsasti vaikka kuukauden keitot.
Peruna-purjokeitto (neljälle)
5 perunaa
1 iso purjo
2 salottisipulia
1 rkl voita
8 dl vettä
2 rkl kasvisfondia
1 rasia Creme Bonjour -ruohosipulai
suolaa, muskottia
- Kuori perunat ja sipulit. Halkaise purjo pitkittäin ja huuhtele se. Paloittele kaikki kasvikset. Kuumenna perunoita ja sipulia voissa viitisen minuuttia.
Lisää vesi, fondia ja mustapippuria ja keitä noin 20 minuuttia, kunnes perunat ovat pehmeitä. - Soseuta keitto sauvasekoittimella ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää juusto ja sekoita, kunnes se sulaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Tämä on siis se perussoppa. Tein tätä kolminkertaisen annoksen, joten yhden ja kahden hengen pakasteannoksia tuli paljon. Äidille pakkaseen iltapäiväruoaksi ja meillekin muutama rasia jemmaan – satunnaisesti tarvittavia pikalounaita varten.
Idea on se, että keitto on pohja. Mutta olennnaista on, mitä tähän haluaa lisätä, kuinka ruokaisan siitä tehdä. Aurinkokuivattu tomaattisilppu on hyvää, ja silloin mukaan muutama Tabasco-tippa. Tai pannulla rapsakaksi paistettuja amerikan pekoni -hippusia. Tai tomaattiin säilöttyä tonnikalaa… Tai perinteisesti ruokalusikallinen smetanaa lautaselle.
Toinen aika kevyt soppa on sekin varsin perinteinen, minusta tuota edellistä parempi eli hernesosekeitto. Tämä on arkinen versio ranskalaisesta klassikosita creme ninonista, jota tein vieraille viime tammikuussa (ohje siihen täällä):
Hernesosekeitto eli arkinen Créme ninon
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
2 pientä perunaa
1 rkl voita
8 dl kanalientä
500 g pakasteherneitä
suolaa ja valkopippuria
1 dl kermaa
Kuori ja hienonna salottisipulit, valkosipuli ja perunat. Kuullota ainekset kattilassa tilkassa voita. Lisää joukkoon liemi ja anna hautua noin 20 minuuttia miedosti poreillen.
Lisää joukkoon herneet, suolaa ja hieman valkopippuria. Anna hautua muutama minuutti ja soseuta keitto tasaiseksi tehosekoittimessa ja lisää lopuksi kerma.
Tästä tykkään ruisleivän tai hyvän maalaisleivän kanssa. Ja leivän päällä on ehdottomasti oltava tuorekurkkusiivuja. 😉 Ja tätäkin nyt on paljon pakkasessa, samoin kuin minestronea ja bataattikeittoa. Soppakeittiö on vähäksi aikaa palannut annoskokkailuihin. 😉