Pimeä, tihkusateinen, kylmä, kertakaikkisen ankea ilma tänään. Juuri hyvä päivä opiskelulle ja kuvien parissa oleiluun. Ja iltapäivällä pari tuntia pojanpojan kanssa keittiön laatikoiden järjestelyssä ja sen sellaisessa. Apsu-reppana se joutuu melkein joka käynnillään ainakin alimmat laatikot järjestelemään ihan uudelleen.
Ja minä olen taas järjestellyt myös Japani-kuvia. Aloitetaanpa hautausmaakuvista, tai siis palataan niihin. Kun Kioton hotellin läheisellä hautausmaalla kävimme, en vielä oikein tiennyt tästä hautaustavasta, mutta oppaat sitten kertoivat: nuo pitkät suikaleet (puusta tai graniitista) kertovat vainajan nimen. Buddhalaisen tavan mukaan vainaja tuhkataan siten, että luista voidaan vielä ottaa palaset: molemmista käsistä, jaloista ja kallosta, ja ne pannaan hautaan ´mukaan´. Palaset ovat pienissä lokeroissa hautapaasissa.
Ehdottomasti suurin osa japanilaisista haudataan buddhalaisin menoin, kun taas syntymän juhlaa vietetään shintolaisen uskonnollisuuden mukaisesti ja yhä useammat japanilaiset avioituvat kristillisiltä näyttävissä häissä.
Minulle jäi vahvasti tunne, että Japanissa on tavallista enemmän huvipuistoja. Näin niitä monia kaikkien bussi- ja junamatkojemme varrella.
Liekö maanjäristykset syynä siihen, että sähköjohdot ja muuntajat, ja mitä lieneekään, ovat tällaisia samanlaisia sotkuja kuin Meksikossakin.
Sehän on tullutkin jo kerrottua, että taksareilla on valkoiset sormikkaat ja koppalakit, siistit puvat ja valkoiset paidat, mutta että pitsiset istuinpäälliset! No ei kaikilla, ei edes useimmilla, mutta kyllä tuollaisia näin monissa autoissa.
Kyllä, kyllä japanilaiset kuvaavat paljon, ja koulupuvut ovat käytössä. Lukioislaistytöillä useimmiten tällaiset, – joka tapauksessa aina hameet, ja pojilla mustat puvut.
Sitäkään en ollut osannut ajatella, että naiset käyttävät kimonoja myös ihan arjessa.
[huom. ks. kengät. Viimeistään tässä vaiheessa klikkaa kuvat isommiksi.]
Näimme vaikka kuinka paljon kimonoihin pukeutuneita nuoria ja varsinkin iäkkäämpiä naisia. Erityisesti temppelialueilla, mutta myös muualla.
Yhtään oikeaa geishaa, emmekä keikoa (Kioton geishat) emme nähneet, mutta Kioton geishakadulla näimme parinkin ´maikon´ ~geishaharjoittelija vilahtavan oviaukoista toiseen.
Pokemonien metsästäjiä emme juuri nähneet.
Täysin uusi tuttavuus olivat lukolliset sateenvarjotelineet, joita hotellien ja museoiden edessä oli. Erityisesti lukot tuntuivat kummalliselle, sillä koko ajan kaikkialla Japanissa tuntui, että siellä on erinomaisen turvallista. Edes metrossa ei ollut sellaista käsilaukusta puristamisrefleksiä kuin vaikka Stadissa on. Ja Japani todella ON vähäisen rikollisuuden maa.
Varmennuksia oli myös onnikkakuskeilla. Ainakin meidän bussien kuskit laittelivat tällaiset parkissa. Vaikka kuinka tasaista olisi ollut…
Eipä ollut minun tilausajokuskiurallani tuollaisia, vaikka esim. Syötteen parkkipaikalla joskus olisivat saattaneet hyvinkin tarpeelliset olla.
Ainakin ruokapostaus reissusta vielä tulossa, ja ensi viikolla kuvasivustolle tulossa hurjan paljon lisää kuvia, erityisesti reissun alusta, jolloin minulla oli vielä kunnon kamera. 😉
Siihen asti voitte katsella vaikka meidän muiden reissujen kuvia…
Japani on erilaisine kulttuureineen varmaankin todella mielenkiintoinen lomakohde. Tuo kertomasi ilman puhtauden aistiminen oli kyllä yllätys! Vaikea kuvitella, että moisissa suurkaupungeissa ilma on puhdasta.
Tuo eilisen päivän pimeys oli kyllä hieman harhaanjohtavaa, sillä olin sekä eilen, että tiistaina töiden jälkeen kuvaamassa, molempina oli toki kosteaa ja tiistainakin sain ihan ok otoksia, mutta kyllä keskiviikon valo oli vielä jotain extraa + tuo vallinnut sumu , joka loi pikantin mausteensa maisemaan.
Mie arvasin, että sinä sumu-friikki olit eilen kuvailemassa. Kyllä minäkin pienen pyrähdyksen ulkona kävin, mutta ei mitään luovaa.
Japanissa lienee maailman tiukimmat saastedirektiivit, mikä osaltaan selittää autokanan uutuuden ja sähköisyyden ja siten hyvän ilman. Ja teollisuutta ei ole likikään sellaisia määriä kuin esim. Kiinassa tai Saksassa.
Hauskoja nuo arjen huomiot Japanista, kiitos! Melkein kuin olisi matkalla mukana, paitsi että täällä kotona ei ole mitään matkan rasituksia…
Jarin, kiva kuulla että joku muukin arvostaa lumettoman marraskuun valoa. En kehtaa koskaan sanoa kenellekään joka valittaa pimeyttä ja lumettomuutta, että sellainen päivä kuin eilen on lempisääni. Tyyni ilma, ihana tihkusade, hieno valo – eikä ristin sielua koko autiossa metsässä.
No täällähän tihkusade-faneja on oikein kaksinkappalein. Ymmärrän kyllä sen viehätyksen, mutta ei koske minua. 😉
Mukava kun olet tykännyt virtuaalimatkailla. Matka jatkuu ensi viikolla, ainakin vähän matkaa.
Suuret passibot uvvessah, Reija!
Japanilaisista alppikalentereista (kuvia voittopuolisesti Japanin vuoristoalueilta) takavuosina saamani mielikuva vahvistuu: kaikki on kliinisen puhdasta ja siistiä (vai onko?). Ehkä opastus Olympian matkoilla ei viekään paikkoihin ja tilanteisiin, joista voisi löytyä rosoisuutta. Kaapeleiden ja sähköjohtojen sekamelska rikkoo (hieman) kuvaa, mutta jospa taustalla todella on kallioperän herkkähermoisuuden huomioiminen, kuten oletit.
Mukava kun kuljit mukana, Koivu.
Luulenpa, että siisti ja epärosoinen kuva Japanista on todellinen, eikä johdu siitä Olympian ohjelma välttelisi ko. kohteita. Kyllä Olympian matkalla Etelä-Afrikassa kävimme Sowetossa, kyllä näimme miljoonien asukkaiden slummit Johannesburgin reunamilla. Kyllä Olympian matkalla Pekingissä nähtiin köyhiä ja vähäväkisiä, saastuneita kaupunginosia, kaupunkeja, ruuhkia, sotkuja.