”Täältä minä tulen, – tulen isin ja äidin kanssa mummin luo syömään…. ” Ja sehän se on ollut mummin ykkösjuttu tälle päivälle. Keittiössä olen hyvin viihtynyt.
Minä muistan hyvin kun olin omien lasten kanssa kaupassa. Toinen heistä oli ehkä noin parivuotias, toinen siihen puoltoista vuotta enemmän. Joka tapauksessa elettiin aikaa, jolloin olin vielä ”kotiäiti” ~ kotihoidontuen turvin kotona ja samalla työstin Keminmaan historiaa. Suunnilleen kerran kuussa roudasin lapset Jääliin, lasten mummulaan, anoppini hoiviin, jotta pääsin käymään päiväseltään Keminmaassa arkistoissa. Ne olivat kullanarvoisia päiviä, sekä lapsille että minulle. Ja niinä päivinä sekä lapset että minä opimme, että isovanhemmilla on eri säännöt ja eri oikeudet kuin vanhemmilla. Olin tuolloin hankkinut kaksosten rattaat meidän ”mutikaisille”, sillä vain puolentoista vuoden ikäero merkitsi sitä, että lapset oli ihan hyvä istuttaa samoihin rattaisiin, mikäli mieli jossain käydä. Ja mehän kävimme, ainakin kaupassa, ja muuten vain kävelyllä liki jokaikinen päivä.
Ja sitten seurauksena toistuvista mummulareissuista lapsetkin oppivat, että mummulassa on eri säännöt kuin äidin kanssa. Eipä ollut yksi eikä ainoa kerta, kun mutikaiset ollessamme kaupassa istuivat noissa kaksosten rattaissaan (joissa oli jonkinlaiset jousetkin) ja lällällittivät yhteen ääneen: ”Mummu ostaa karkkia, äiti ei osta karkkia!” ja samaan aikaan pomppivat rattaissa ylös alas. Monilahjakkaita lapsia! 😉 – mutta eipä minua paljon kassajonossa naurattanut.
Tuli tämä vaan tänään mieleen, kun olin ostanut Apsulle pillimehua. Ruoan jälkeen sellainen eka kertaa ikinä aukaistiin. Onhan siinä sokeria, lisäaineitakin? … mutta niin vain mummi sellaista Apsulle tarjosi. Ja mitä mieltä oli poika?
Vähän sellainen ”ei-voi-olla-mitään-näin-hyvää” – tuntuma tuosta jäi.
Onneksi oli vanhemmillekin tarjolla kaikenmoista hyvää. Kuten on ollut puhetta: syksy on pataruokien aikaa. Tänään padassa oli viljapossun filettä ja ties mitä. Oikeasti en pysty luettelemaan kaikkia niitä aineita, joita jääkaapista ja yrttipenkeistäni mukaan laittelin. Mutta se OLI hyvää!
Jälkkäriksi oli jotain niinkin tavallista kuin mustikkarahkaa, mutta ehkä esillepano teki tuikitavallisesta herkusta astetta parempaa..
Muutoin päivä mennyt – ihan, melkein, ainakin vähän – väsyksiin asti, kun olen jatkanut kirppikselle keräämistä – vaatehuoneiden tyhjennysprojektia. Nyt alkaa olla väljää, ja auton perä valmiina huomiseen rantautumiseen Paljekirppikselle… Vapauttavaa tämä on.
Hyvän tuulen päivitys. Ja Apsun ilmeet, ihastuttavia!
Hyvällä tuulella on oltukin, eikä vähäisin tekijä siihen ole Apsu. 😉
Kohtuullisen mielissään näyttää pikkumies olevan mehustaan, ihana! Näinhän se vähän menee, että isovanhemmilla on kaikki toisin. Esikoisen kanssa pystyttiin pitkään olemaan ilman karkkia, ja tätä meidän päätöstä myös isovanhemmat tiukasti onneksi kunnioittivat. Kaikkea muuta herkkua tosin senkin edestä mummuloissa on saanut maistella 😉
Oli Aapeli oikein mielissään, ja on kyllä aiemminkin saanut meillä jotain makeaa, mutta aina vasta kun vanhemmat on ensin antaneet. En ole aiemmin mitään ”luvatta” antanut, ja sanoivat vanhempansa nytkin että ei haittaa, onhan sitä sokeria jo monessa Aapelin ruoassa ainakin vähänsen.
Meilläkin esikoisen karkinsyönnin aloittaminen venyi aika pitkälle, mutta Juniorilla alkoi paljon aikaisemmin, mihin isosisko ei ollut ihan vähäisin syy. 😉
Samaa vähän epäilen, että meidän kakkonen aloittaa karkkiuransa vähän aiemmin 😉
Epäilemättä. 🙂