Näyttöviikonlopun lopulla

Mietin, että millainenhan fiilis olisi, jos asiat olisivat menneet toisin, jos olisin saanut toisenlaisen palautteen? Sellaisen kuin odotin.

Olen palannut Torniosta, poikkeuksellisen myöhään, vaikka lähdin ”kesken kaiken” (Apsu oli erinomainen syy jättää viimeinen palautetunti kokematta). Keli aurinkoinen, haapojen liki tuliset, keltaiset pilkahdukset maisemassa, vaakaan paistava lokakuun ilta-aurinko, vilkas vastaantuleva liikenne, sujuva, onneksi vielä kesärajoituksilla kulkeva etelään suuntautuva liikenne (Iin hirvikolari lopultakin vain pieni hidaste) ja hyvä mieli… Ilolla ajelin.

Kun täällä Tuulestatemmatussakin on käyty kiitettävän vilkasta keskustelua näyttötutkinnoista yleensä ja VAT-koulutuksesta erityisesti, niin jouduttepa/saattepa vielä tuntoja kuluneesta viikonlopusta, minun mokistani/onnistumisistani. Tuntoja siitä, miltä tuntuu kun vuosikymmeniä arvioijana ollut joutuu/pääsee arvioitavaksi, arvosteltavaksi.

Saimme eilen illalla, ennen puolta yötä sähköpostitse henkilökohtaisesti tiedon siitä, miten oma näyttötutkinto oli mennyt. Saimme vain ”arvosanat”, tänään sitten niille perustelut ja palautteet. (Ja olenhan jo monta kertaa aiemmin kertonut, että minusta tämmöinen on erinomaisen hyvä tapa edistää oppimista.)

Arvosteluasteikosta sen verran, että siinä on seuraavat ”tasot”  (oma muotoiluni asiasta):

hylätty = ei osoita minkäänlaista osaamista
uusittava = sarja osoittaa osaamista, mutta on tehtävä kokonaan uudestaan
täydennettävä = kuvia on muokattava, sarjasta valitaan 3 – 5 onnistunutta otosta, joita on tarpeen muokata, rajata, käsitellä, viimeistellä etc.
hyväksytty = 3 – 5 (repparista 5 – 8) kuvaa ovat sellaisenaan valmiita. Niille ei tarvitse tehdä mitään. ”Homma hanskassa.”

Me kaikki kymmenen mukana ollutta selvisimme ilman hylättyjä. Suurin osa meistä sai useimmista sarjoistaan kommentin ”uusittava”. Vain yksi sarja ennakkotehtävistä ja yksi sarja perjantaina kuvatuista simultaaneista ylsivät mainintaan ”Hyväksytty”. Minä en todellakaan ole kumpikaan noista. Joten ei vieläkään kovin korkea ole tällä kerralla läpäisykerroin.

Tänään sitten aamulla kohtasimme ”juryn”, johon kuuluu kolme henkilöä: yksi opetusalan edustaja (Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnasta opettaja), yksi edustaja työntekijöistä (freelance kuvaaja) ja työnantajan edustaja (yrittäjä, joka tässä kokoonpanossa on myös näyttötutkintomestari, joka on oltava raadissa). Jury kertoi aluksi arvosteluperusteista, myös siitä, miksi ”hylkäysprosentti” on niin korkea, minkä jälkeen meille toden teolla selvisi, että näyttötutkinto tässä vaiheessa opintoja on ”vain” välivaihe, tärkeä sellainen. Että tämä on ”osatentti”, kuten kaltaiseni 80-luvulla opiskellut asian miettii. Tämä oli myös preli, tämä oli myös ”valmistava”, seuraaviin tutkintoihin valmentava, välivaihe, ja mitä kaikkea. Aloin, ja aloimme, tajuta, että tämä ei todellakaan ole LOPPUtentti. Tämä on yksi vaihe.

Kyllähän tänään meidän sarjoja arvioitaessa opin enemmän kuin aikoihin. Kirjoitin monta sivua muistiinpanoja.

Ja ehkä sittenkin, lopultakin, eniten omaksi ihmetyksekseni, minä pärjäsin ihan hurjan hyvin.  Ei yhtään täyttä hylsyä, eikä suinkaan kaikkia ole uusittava. Olen ihan tavattoman yllättynyt varsinkin siitä, että repparini ”Kauppahallin kalakaupan aamu” oli toinen niistä (2/10) reppareista, joka ”pääsi läpi” ~ vaatii vain pieniä kuvankäsittelyllisiä korjauksia. Jihuu! (Kiitos, kalakauppa (MP) kauppahallissa!!!) Reppari on ollut minulle vaikein… ja nyt se on melkein tehty,

Näin ne ylipäätään menivät:

6 Reppari: täydennettävä
7 miljöö: täydennettävä
8 henkilö: uusittava
9 maisema: täydennettävä
10 miljöö: uusittava

Eli vastoin omia (ja muiden?) odotuksia pärjäsin todella hyvin. Aapeli leikkipuistossa (tiesinkin) ja eilinen (huoh!) simultaani vaativat uusinnan, mutta muut vain täydentämistä, korjaamista etc. Wuhuu!

Jopa porokuva maisemasarjassa sai kiitosta.
Oikeastaan aika paljon kiitosta.

Laittelen huomenna kuvat.fi -sivulleni tarkempia
kommentteja hyväksytyistä ja hylätyistä kuvista…
KLIKS

Nyt on sellainen ”tehty työ, paras työ” -fiilis.
Ja että työ jatkuu…