Niinhän se tuppaa olemaan, että kaikki on yhtä aikaa. Samalle viikonlopulle on kaks tai kuus tapahtumaa, samalle viikolle koko työvuoden tärkeimmät jutut. Elämässä ne kiireiset, kiireisimmät vuodet – elämän korkea keskipäivä – kuten tapani noita vuosia on nimittää, on täynnä kaikkea: työtä, lapsia, velkaa, onnea, ”uran” tekemistä, sosiaalisia kontakteja, innostusta, mutta onneksi silloin on myös aika paljon voimia, eikä kroonista unentarvetta edes tunnista. Ruuhkavuosiksikin tuota elämänvaihetta taidetaan sanoa.
No mutta nyt, nyt paljon pienemmässä mittakaavassa, on taas tulossa viikonloppu, viikko, jolloin on tiedossa paljon enemmän kuin ehdin tehdä, sulattaa, kuunnella, tuntea, puhua, käydä, nähdä, kuvata.
Onhan nyt syyslomaviikonloppu. Ja alunperin oli ajatus lähteä huomenna tai viimeistään lauantaina mökille … mutta ei voi, ei ehdi. Kun ei haluta, koska Oulussakin on niin paljon. Ja on tyär. Tuli tänään. Töiden jälkeen lensi kotikotiin. Siksikin ollaan täällä.
Juhlaviikonloppua varten olen hankkinut kukkia, eilisten (Pehtoorin tuomien) ruusujen lisäksi meillä on lyhtykukkia. Ne on kauniita. Niistä tosin tulee ikävä; olen saanut niitä ensimmäisen ja ainoan kerran ystävältä, jota ei enää ole.
Nyt kun en enempää kirjoita (en ehdi ;)), voin linkittää eilisen postauksen kommentteihin! Käykäähän ihmeessä lukemassa, siellä on Reijon ihana tarina. Ja Annelinkin mukava kommentti.
Noissa molemmissa kommenteissa isossa osassa on Pielpajärven erämaakierkko. Siitä olen minäkin joskus kirjoittanut, ja siitä on kuvia täällä: Patikkaretki Pielpajärven erämaakirkolle
Elämä on.
