Palatakseni vielä viikonloppuun…
Pidennetyihin Helsinki-viikonloppuihin kuuluu meillä hyvin syöminen, uusien ravintolakokemusten hakeminen. Ravintola Lyon ei ole uusi ravintola Helsingin gourmet-kartalla. Päinvastoin se viettää tänä vuonna viisikymppisiään, mitä ei monesta ravintolasta Suomessa eikä Helsingissä voi sanoa. Melko pienen ravintolan sisustus on jäänyt (vai tarkoituksellisesti jätetty) menneen maailman henkeen, mikä merkillisesti sopii ranskalaistyylisen keittiön tyyliin.
Meillä oli vajaa kolme tuntia aikaa, koska ravintola aukesi neljältä ja CircOoppera alkoi seitsemältä, mutta meille luvattiin, että ehdimme hyvin syödä viiden ruokalajin yllätys/syntymäpäivä-menun. Siispä valitsimme sen. Viisikymppiä viiden ruokalajin gourmet-menusta ei ole mitenkään tavaton, maksaahan vähänkään paremmissa ravintoloissa yksi pääruoka 27 – 32 euroa, Lapin ja Helsingin ravintoloissa usein enemmänkin.
Ravintolan henkilökuntakin tuntui olevan jotenkin 80-luvulta, eikä edellisen illan intohimoisesta, innokkaasta ja iloisesta palvelusta ja tarjoilusta ollut tietoakaan, mutta, mutta … Lyonin eleetön, kylläkin hyvin asiantunteva tarjoilu toimi ja sekin sopi paikan henkeen. Eikä ollut silti mitenkään niuhottavaa.
Amuse-bouchet, amuset, keittiön terveiset ovat usein paljon muuta kuin lämmintä leipää ja valkosipulivoita, ja niin totisesti oli Lyonissakin. Niitä tuli kolme. Ensimmäinen oli tilkka viiliä!ja sen kanssa katkarapusipsi. Ei ihan meille selvinnyt miksi viiliä! Toinen oli jo sitten ihan huippu.
Alla rapeaksi paistettua broilerin nahkaa, päällä pikkelöity kurkunlehti ja välissä osterivaahto ja sen keskellä mätiä.
Tämä kolmas amunen näyttää mitäänsanomattomalta, mutta oli pieni molekyylikeittiön taidonnäyte.
Ensimmäinen varsinainen ruoka oli kaunis kuin koru.
Alla ankanmaksaa, sen päällä punajuuriliemikiille, jossa punajuurikiekkoja pystyssä. Punajuurisiivujen takana oli suolattuja hasselpähkinöitä. Annos oli hyvä, todella hyvänmakuinen.
Kalaruoka oli merianturaa, pieni pala laardia (vas. alhaalla, valkoinen neliö), ja sen päällä munankeltuainen, joka oli ehkä paras keltuainen ikinä. Se tehdään siten, että ensin pakastetaan raaka keltuainen ja sitten sulatetaan ja kypsennetään paistamalla öljyssä.
Tämän jälkeen tuli sorbetti, – luonnollisesti. 🙂 Ja pääruokana oli pieni naudanfilepihvi, ja prässättyä porsaanniskaa, madeira?kiilteen kanssa.
Ennen varsinaista jälkkäri tuli ”pre-jälkkäri” – pieni hyvä, kaunis vanukas suola-kinuskikastikkeella ja pähkinöillä. Nam. Tämä oli parempi kuin varsinainen jälkiruoka, …
joka itseasiassa oli menun heikoin lenkki, ainoa vähemmän innostava, ei-niin-maistuva.
Erinomaisen jäätelön tykötarpeina tarjottiin koverrettuja ja (koviksi) kuorineen fritattuja perunoita. Oli ideana käyttää puolikasta, koverrettua perunaa lusikkana. Jätin puolet perunasta syömättä ja ihanan jäätelön nautin hitaasti lusikalla.
Viisi pientä annosta, ja niiden lisäksi viisi pientä amusta veivät nälän ja hyvin ehdimme oopperaan. Lyonin viinivalinnat olivat suhteettoman kalliita, eikä me ihan varauksettoman myönteisesti niihin suhtauduttu. Juran viinejä saa harvoin, eikä se nytkään sherrymäisyydessään oikein istunut kalan oheen.
Vaikka hyvin ranskalaishenkisessä paikassa oltiin sattui sellainen pieni ”tyylistä poikkeaminen”, että minun punajuuriannoksen kulhoon oli jäänyt hintalappu, eikä mikään Villerroy & Boch tai Sevres-leimalla varustettu lappu, vaan – yllätys, yllätys – IKEAn kulhohan se. Kun asiasta hymyillen miestarjoilijalle huomautin, hänkin hymyili. Ainoan kerran koko illallisen aikana.
Mutta siis. Suosittelen.