Helposti Helsinkiin ja Hakikseen tultiin tänään.
Majoitumme tyttären kaksioon, lampsimme Helsingin keskustassa, teimme muutaman täsmäostoksen: Akateemisesta matkaopas, Kapteenskasta fleece.
Kluuvikadun Fazerilla käynti on melkein perinne. Ainakin kerran vuodessa siellä tulee käytyä; ennen söin jäätelöä, nykyisin katkarapuleipä on ”mun juttu”. Kallishan se on. Niin kuin kaikki tuossa legendaarisessa kahvilassa on, mutta minä näenkin, että siellä on joku tunnelma, josta on maksettava, ja josta olen valmis maksamaan.
Illansuussa saimme lapsen pois töistä, – ja seuraamme.
Oltiin sovittu, että tyär varaa ruokapaikan tälle illalle, minä huomiselle. Tänään siis Copas y Tapas.
Ennen kuin menimme Fabianinkadulle kävimme aperitiivilla uudessa viinibaanissa Katajanokalla. Nimi on ranskalainen; Le Petit Chaperon Rouge. Tyylikin on mukavan ranskalaisen oloinen.
Ja siellä tyär siellä opetti meille Pokemonin metsästyksen saloja. 120 pokea, levelillä 27 on tyttärellä! Olen kyllä ihmeissäni, ja varma että minun ei kannata peliä ladata. Varmasti koukuttuisin. Muutakin ehdimme höpötellä.
Ja sitten syömään. Copas y Tapas osoittautui mitä miellyttävimmäksi illallispaikaksi.
Tapas? – Hauki-creme brûlèe. Hauki! Se oli taivaallisen samettista. Ja vieressä maa-artisokkaa kolmella tavalla. Aina vaan parani. Maa-artisokkasipsejä! Niitä me kaikki haluttaisiin lisää.
Ja pääruoaksi hanhea. Milloin on viimeksi syöty hanhea?? – Kannattaisi useamminkin, varsinkin jos se on niin hyvin valmistettua kuin tänään oli. Ja ohessa olleet juurekset olivat juurevia, makuisia, rapsakoita.
Jälkkäriä ei enää välttämättä olisi tarvittu, mutta otimmepa kuitenkin. Paahdettua valkosuklaata, puolukkaa, ja manteli-crumblea, siitä meillä oli vähän parannusehdotuksia. Ja me kerroimme sen: ja asiantuntemusta ja fiksuutta osoitettiin, että palaute otettiin vastaan eikä vedetty hernettä nenään. Ja lopultakin oli kyse pienestä jutusta. Pitkään aika ei olla syöty näin hyvin. No joo, kuukausi sitten Paistinkääntäjien kapitulissa kyllä.
Entäs viinit ja niiden esittely? – Sekä että erinomaisia. Jopa intohimoisia. Cava 2011! Gran reserva cava. Pientuottaja Freixenetin lähellä. Miksei tällaisia tule useammin maistettavaksi. Intohimoisesti esiteltäväksi. Muissakaan ei valittamista.
Ja sitten käveltiin Hakikseen ja katseltiin Vain elämää…. Elämä on hyvää.
Tuli tuohon teidän tulevaan matkaan liittyen mieleen, että meidän nuorisoa on Japanissa käynyt, Juniori parikin kertaa ja esikoinen kerran, että olisikohan heillä jotain vinkkejä tms annettavaa liittyen Japanissa matkustamiseen. Juniori osaa kieltääkin ja yllätti isosiskonsa, ku antoi Japanin tv:lle haastattelun japaninkielellä aikanaan Kioton lentokentällä.
Juriorinnehan on repäissyt. 🙂 Pitänee kysellä nuorilta sitten kun ollaan Japaniin menossa.