Tiedättekös, että kun on elämänmuutoksen edessä sitä ajattelee, tai ainakin minä ajattelin, että vastaisuudessa, uudessa elämässä, teen asioita, järjestän päiväni kovinkin erilailla kuin ennen. Siis että paljolti työn määrittämästä ja viemästä ajankäytöstä luopuessani muuttaisin elämäntapojani, ajankäyttöäni paljonkin.
Että alkaisin nukkua enemmän, pidempään, päivisinkin. Että liikkuisin joka ikinen päivä. Että lukisin kymmeniä kirjoja vuodessa. Että kävisin tervehtimässä appivanhempia paljon useammin kuin ennen. Että reissaisin kotimaassa ja ulkomailla entistä enemmän, – varsinkin extempore tyyliin ”lähdettäiskös piipahtamaan Roomassa” tai ”mennään Turkuun tapaamaan tuttuja” tai ”nyt on mahdollisuus lähteä joulumarkkinoille Wieniin”. Että joutuisin (= saisin) aamuisin miettiä, mitähän tänään tekisi. Etten tekisi monia tärkeitä asioita samana päivänä, vaan vain yhden kerrallaan. Että sairastuessa sairastaisin, enkä heiluisi liikkeellä. Että opettelisin uusia asioita (vaikkapa kokkaamista tai kuvankäsittelyä) rauhassa yhden asian kerrallaan, enkä pintaraapaisten säheltäisi asioiden kanssa. Että vaikka ja mitä.
No, arvaattekin. Ei se niin mene.
Tässä päivässä parasta on ollut, kun oltiin Aapelin kanssa kaksistaan ajelemassa, käväistiin heippaamassa mummin ex-työkavereita, oltiin pitkään puistossa ja sitten vielä tultiin Rantapeltoon syömään ja järjestelemään keittiön alimmat laatikot, eteisen avainlokero, olohuoneen matot ja tyynyt, säätelemään mikroaaltouuni, koko huushollin lamput, ovet ja kaikki mahdolliset näkyvillä olevat nappulat.
Niin se on tänään mennyt. Ei paremmin olisi voinut mennä.
Tottumus on toinen luonto. Muutos vaatii ponnisteluja, vanhaan tyyliin on helpoin mennä. Mutta koska olet tuon tiedostanut, onnistut tekemään uudella tavalla!
Come on Reija! Muistatko miten se meni töissä käydessä, kun lomat alkoi, sitä kuvitteli tekevänsä vaikka sun mitä. Ja pas … n marjat. Ainakaan itse en saa mitään aikaiseksi, päivät vain lipuvat aamusta iltaan ja pian loma on muisto vain. Mihinkäpä se siitä muuttuisi työelämän tuolla puolellakaan?
Reissussa rutiinit tietty muuttuvat ja sitä irtaantuu normiarjesta.
Katri H., niinpä: totutussa on hyvä pysyä. Varsinkin jos sen ”vanhankin” on paljolti itse muokannut. Ja jollei siinä ole jotain mikä kertakaikkisesti olisi päästävä eroon.
Ja toki tässä elämänmuutoksessa on paljon uuttakin. Palannen niihin joskus kun en keksi muuta kirjoitettavaa. ;D
Jarin, onhan se vähän noinkin.
Mutta sellaisenkin jännän (tai no jännän ja jännän) jutun tässä syksyn tullen hoksasin, että tuntui vähän kuin ei olisi ollut kesääkään kun ei ollut lomaakaan. Tai kun oli siis vähän niin kuin koko ajan lomalla.
Isoja ne on nämä minun ongelmani, eikö? 😀
Pari vuotta eläkkeellä olleen kokemuksella uskallan kertoilla omia kokemuksia. Ihan tärkeimpänä, rutiineja kannattaa säilyttää, ne pitävät kiinni arjessa ja antavat jotain tukea koko elelylle, muuten menee ihan pelkäksi haihatteluksi ja hohhailuksi kun ei saa mitään aikaan. Kuvittelin minäkin että nyt kun on aikaa niin tehdään sitä ja sitä, harrastuksia on mutta kyllä ne on pikemminkin taantuneet kuin edistyneet. Pitää asettaa selkeitä tavoitteita, vaikkapa valokuvaa…
Mutta se on kivaa kun huonoistakin ilmoista pystyy nauttimaan kun tietää että niinä tulevina hyvinä päivinä ei aina olla töissä!
Kyllä, kyllä rutiinit on tärkeitä. Eikä ne ainakaan minulle ole rasite, vaan pidän rutiineista.
Tavoitteita taitaa olla vähän liiankin kanssa. 😀
Tuo viimeinen virkkeesi on ihan aforismi, – hieno sellainen.