Siellähän vois olla vaikka kuinka kauan.
Sanoi Pehtoori, kun palasi metsästä. Ja niin, – olen niin samaa mieltä. Erittäin.
Olimme tänään tunturissa, eri aikaan, yhtä aikaa, erikseen ja koko päivän.
Mie lähdin jo kahdeksan jälkeen, kohti Kaunispään huippua, tiedättehän, näyttökuvia. Maisemasarja vaatii täydennystä. Ja siellä melkein koko kalustoni kanssa tepastelin Kaunispäätä ylös ja alas. Myötä- ja vastamäkeen, eiku -valoon. Makasin rähmälläni rinteessä, koetin varvastella näkötornissa…
Maisemia kuvailin. Ja elokuun lopun aamussa valo oli kaunis. Ja ymmärsin olla kiitollinen mahdollisuudesta olla turvallani rinteessä tiistaiaamuna kello 9.15. Juuri silloin. 😀
Siellähän se aamupäivä vierähti.
Puolelta päivin lähdimme kaksistaan sieneen. Ja wuhuu: satuinpa mahtavalle apajalle. Aika pian oli kori täynnä matsutakea.
Melkein neljä kiloa oli tuota herkkua!
Pehtoori jaksoi vielä lähteä pyörällä metsästämään lisää sieniä kohti Pieravaaraa, mie jäin lähipiiriin kameran kanssa. Samalla kuivuria täyttelin.Toissaöinen pakkanen teki riekonmarjojen lehdistä punaisia, vaivaiskoivuista keltaisia, … värejä on nyt paljon, maaruska kaunis. Koko aurinkoisen (+ 16 C iltapäivällä) päivän jälkeen aika istahtaa yhdessä ruokapöytään. Tässä raaka-aineet kalkkunarullien (fileille pestoa ja viipele proscituttoa, rullaus, päälle suolaa ja pippuria, paisto voin-oliiviöljyn seoksessa) lisukkeille. Nyt päivän ulkoilun ja liikkumisen jälkeen voipunut olo. Hyvä olo.
Hyvähän se Lapissa …
Hyvä. 😀
Itseasiassa tämä hyvähän se … juttu alkoi juurikin Islannista! Katsoimme yhden tutun kanssa tod. hienoja Islannin luonnosta otettuja valokuvia, johon tämä kaveri totesi hieman ”kateellisena”, että hyvähän se Islannissa ottaa hienoja kuvia …