Hiphei! Täällä sitä taas ollaan! Lappi kutsui, niin kuin on viimeisen vuoden aikana aika usein tehnyt. Periaatteessa yksi viikko kuukaudesta on mökkimaisemissa vietetty. Nyt oli hyvä välämä tänne tulla. Ruskaretken aika. Sieniretken aika. Kuvausretken aika. Pitkien yöunien aika. Ystävien aika. Kaksinolon aika.
Viime kerran kokemus myöhään lähtemisen vaikutuksesta matkan teon nihkeyteen oli yksi syy sille, että olimme päättäneet lähteä ajoissa. Aamuviiden jälkeen olinkin jo hereillä, ja seitsemän jälkeen oltiin tienpäällä. Hyvä oli ajella, ei enää pohjoisen teillä asuntoautoja, eikä muuta kesälomaliikennettä. Kemin jälkeen pitkiä pätkiä sai ajella ihan tyhjillä teillä.
Pieni odottamaton stoppi tuli Käyrämön jälkeen, ennen Tiaista. Olipa malmirekan peräkärry mennyt linkkuun, ja osa siitä ojanpenkalla. Siispä tie poikki. Eipä meillä onneksi hoppu, eikä tuossa mennyt kuin reilu vartti, korkeintaan puoli tuntia.
Se mikä näkyy tässä kuvassakin, ja mitä matkalla ihmettelimme, oli nuo aurauskepit. Ne oli jo paikallaan. Nytkö jo? Rovaniemeltä mökille asti. Joko on talvi niin lähellä, että aurauskepit on laitettu paikalleen. No on täällä jo aika viileää (+12 C) ja syksyistä.
Hassusti tuntui mökille tultua, että tämä oli ´paluu´, eikä käymään tuleminen. Olemme palanneet tuntureiden kupeeseen, pohjoisen rauhaan.
Olimme sopivasti myöhäisen lounaan aikaan perillä, ei muuta kuin notskiin tulet, ja tulojärjestelyt. Ja sitten metsään pieni retki. Onhan siellä sieniä, paljon. Kangassieniä ja punikkitatteja ainakin. Eikä ihme, sieniähän nousee sateella. Koko iltapäivän on tihuuttanut, ei pahasti, mutta kuitenkin. Silti ruskan värit jo näkyvät. Koivut ovat keltaisia, maaruskaakin vähäsen.
Pehtoori lämmitti rantasaunan, mie vähän tein ruokaa, tai noh, sulattelin sitä porolasagnea ja sen sellaista.
Pöytä on katettu neljälle.
Saamme tänne ystäviä, ensikertalaisia meidän möksällä, eivätkä paljon ole Lapissakaan käyneet.