”Nyt on sitteku” – niin olen kirjoittanut kerran ennenkin. On kysymys siitä, että nyt on isot projektit hoideltu, nyt minulla ei ole enää ”mitään tekemistä”. Kyse on siitä, että kun vuosi sitten jäin pois duunista, tulevaksi vuodeksi oli juttuja, joiden tiesin vievän aikaa, joiden tekeminen kuului minulle, joihin olin sitoutunut ja jotka ”oli pakko” tehdä.
Urakka- ja tapahtumahommia oli monia, aika isoja hommia, sellaisia, jotka olivat odottaneet, että olisi aikaa tehdä ne pois kuleksimasta, saada omatunto rauhoitetuksi: Laanilan historia (Pieni pala Lapin historiaa -projekti), väitöskirjan ohjaustyö ja kustoksen tehtävät, pari henkilökohtaista asioiden kuntoonsaattamisjuttua, Oulun voutikunnan paistinkääntäjien historiikki -projekti, luokkakokouksen puuhaaminen, kapitulin tiedotushommat ja osallistuminen järjestämiseen. Ja sitten tietysti vielä opiskelu Torniossa. Viimeinen jatkuukin, enkä sen loppumista ole mitenkään odottanutkaan.
Nyt minulla ei ole kesken mitään projektia, joka vaatisi aktiivista tekemistä (paitsi tietysti tuo koulu), johon olisin velvollinen osallistumaan, joka täyttäisi päiviäni. Nyt on sitteku.
Ei luonnollisesti tarkoita, etteikö minulla olisi edelleen to-do-listaa/listoja. Luulenpa, että minulla tulee olemaan niitä aina. Kalenterissa on edelleenkin menemisiä, tekemisiä. Ei niitä ole paljon, ja ne vain soljuvat, tulevat ja tapahtuvat aikanaan, niitä varten minun ei tarvitse TEHDÄ mitään, ei olla vastuussa, ei olla aloitteellinen.
Ainakin nyt tämä tuntuu hyvälle.
Heräsin juuri päikkäreiltä. 😉
Mahtavaa! Jotenkin hieno ajatus tuo, ”nyt on sitteku”…
…ja nythän se sitten sopii tähän vanha laulu;”mustikanpoiminta on mukavaa toimintaa,siinä voi ajatella asioita,kerrankin huolella”.Kesälomalla mustikassa tuo tuntui NIIN hyvältä ajatukselta.
Mitäs se Pehtoori tästä sanoikaan …
Katri, ajatus on vähän sama kuin nyt on loppuelämäni viimeinen päivä.
Uuraika, enpäs muista tuollaista laulua, olen niissä tavattoman huono, mutta tuo ”ajatella asioita, kerrankin huolella” kuulostaa erinomaiselta jutusta.
Jarin, noh, Pehtoori aina välillä höpöttää. Tai sitten taitaa tuntea minut aika hyvin. 😀
Ei olla vastuussa, ei olla aloitteellinen? Kuolettavan tylsää, jaksat ehkä päivän…;)
Katri H., tuollaistoko ennustelet? 😀 Katsotaan nyt.
Ihmiset ovat tietysti erilaisia, minä ehdin saada suolakaivoksella kertakaikkisen tarpeekseni aikatauluista ja vastuista. Niinpä olen nyt vapaalla jättäytynyt pois jopa kaikista luottamustehtävistä, kello on ollut pois ranteesta ja tämä on mukavaa. Menen minne nokka osoittaa ja teen mitä tykkään. Suurena riemuna on lähteä aamulenkille seitsemän-kahdeksan aikoihin ja seurata kun ilmiset paahtaa kasvot kivettyneenä töihin. Tästä elämästä minä pidän!
Ja tuo merikuva osui taas justiinsa estetiikkahermoon, se on siinä.
Reijo, todellakin ihmiset on erilaisia, ja varmaan riippuu millaisessa työapaikassa on ollut, missä vaiheessa ja missä merkeissä työt ovat loppuneet. Luulen, että sinun ”kertakaikkisen tarpeekseni” on useimpien tuntuma, mutta kun minähän luovutunkin ”etuajassa”, toki omasta tahdosta, enkä ole katunut, mutta onhan tässä ollut näitä luopumiskriisin oireitakin. 😉
Ja kyllä, aamulenkit kun työtätekevät kansa rientää töihin, tai torikahvilaaan aamukahville meno tavallisena arkiaamuna tuntuvat erinomaisen mukavilta.
Nautitaanpa elämästä!
PS. Ai niin, kiitos kuvakommentista. Siinä se purjevene on se ”teen mitä haluttaa”.