Ei aina voi paistaa. Tänään ei voinut.
Emme antaneet lannistaa. Levollisen, pitkähkön aamiaisen jälkeen lähdimme ulos. Vedenpitävää ylle, ja tihkuun. Tänään ei huipulle, kurujen pohjia kävelimme, samalla vähän tatteja metsästimme. Hyvä on luonnossa kulkea. Vaikka sataa.
Lapaslounas täydennettynä – taas – vieraiden tekemällä sienilisukkeella. Kyllä kelpasi.
Ja kun kerran jo viime lauantain olimme oppineet, että hyvä (kasvis)lounas on syytä nauttia samppanjan kera, oli sitä tänäänkin tarjolla. Noh, ehkä isompi syy oli hääpäivämme. Kolmaskymmenes kolmas.
Iltapäivällä satoi jo rankasti, oli syksy. Takkatulen ääressä, kuvia katsellen, päikkäreiden ja saunan myötä oli hyvinkin lauantaiolo. Hyvä olo.
Valmistelin meille sitten ”juhlaillallisen”, sellaisen, joka täällä niin usein, niin monille on tarjottu. Lapakset syötiin siis jo lounaalla, pääruokana oli – mitäpä muuta kuin poronfilettä, muhennettua korvasientä, porkkana- ja lanttunoppaa hunajalla glaseerattuna, paistettua sipulia ja palsternakkaa, ja (uutena) voissa paistettuja, marinoituja avomaankurkkuja. Ja jälkkäriksi leipäjuustopaistosta ja hilloja. Mielettömän yksinkertaista. Mutta siinäpä se.
Ja loppuilta pelaillen. Sybarit-peli oli minusta eilen oikein mukava peli (voitin), mutta tänään en ollutkaan niin varma (hädin tuskin pääsin pluspisteille). Eikä Compatilibilitykään (uusi versio linkin takana) meiltä Pehtoorin kanssa oikein sujunut. Mutta so what? Erinomaisen mukavaa on tällainen leppoisa olo täällä…
Onnea kokeneelle hääparille ! Se seitsemäs ja kriittiseksikin mainittu avioliittovuosi on teillä ohitettu jo turvallisella marginaalilla.
Meillä tulee tuossa myöhemmin tänä syksynä kuluneeksi 30 v. siitä, kun tavattiin. Alkaa siinäkin toisen tavat jo tuntea.
Kiitos, kiitos, Jarin. No on sitä teilläkin jo marginaalia aika turvallisen oloisesti. 😉