Etanan latana näytä sarves onko huomenna pouta!
Ei hyvälle näytä!
On niin kosteaa, ettei tarvi kastella edes niitä kukkia, jotka ovat markiisien alla tai terassilla. Ja loput mätänevät penkkeihinsä ja purkkeihinsa. Se on surullista.
Eikä totta totisesti tarvitse kihartaa hiuksia, jos sellaisia haluaisin. Onhan kutrit niin kiharalla ja kaarella ettei mitään rajaa. Ehkä en pidä sitä sateen ja kosteuden tuomana lisäarvona. Ei, en pidä. No mutta lämmintä sentään on.
Sen verran sade keskipäivän tienoilla taukosi, että tilauskuvauskeikalla sain potrettikuvat otettua ulkona. Siihen ilma oli mitä parhain: ei kirkasta auringonvaloa, ei jyrkkiä varjoja, vain sopivan dramaattisia ukkos- ja sadepilviä taustalla.
Samalla reissulla luokkakokousasioiden hoitamista, ja kummasti alkaa jo vähän jännittää, tai noh, ainakin vähän kutkuttaa lauantainen luokkakavereiden tapaaminen.
Ja totta totisesti, alkaa ärsyttää, ettei saada lähdetyksi mihinkään.
[Kyllä nämäkin kuvat kannattaa katsoa isompana.]
Unohtui muuten toissapäiväisessä ”sinisessä” postauksessa kertoa, että tuon meidän Huvilan kaikki pienet siniset tilpehöörit on ostettu reissuista. Siellä on puoli Eurooppaa, Meksiko, Etelä-Afrikka ja Kiina tilpehööreinä läsnä. Minä, joka naureskelen turhalle krääsälle ihmisten kirjahyllyissä, Kanarian saarilta ostetuille kastanjateille kirjahyllyssä tai Kreikasta tuoduille ”koboloille” ~ rukousnauhoille, joita taksikuskeilla roikkuu peruutuspeileissä, ostelen ihan samanlaisia pieniä matkamuistomyymälöiden pikkuisia tuotteita – mutta vain sinisiä – itsekin pitkin maailmaa: ”Noku Huvilaan.”
Tänään on ollut sellainen olo, että todellakin olisi ollut mieluisaa olla jossain huitsinnevadassa, mieluiten sateettomassa ja lämpimässä sellaisessa, ostelemassa matkamuistoja.
Niinpä olen ihan innossani pakannut huomista Tornion reissua varten. Edes sinne siis!