Niin se aika rientää.
Tämä päivä on mennyt etsiessä, katsellessa, skannaillessa vanhoja valokuvia. Sadepäiväksi sopivaa puuhaa. Luokkakokousta varten hommaan ryhdyttiin.
Minulla, meillä, on yli 30 albumillista kuvia. Paljolti meidän yhteiseltä taipaleelta, jota on nyt ollut jo muutama vuosikymmen. Näinä päivinä tulee täyteen 35 vuotta yhteistä asumista, jota edelsi viiden vuoden seurustelu ja pari vuotta aiemmin kihlautuminen.
Muutimme kesällä 1981 yhteen asumaan. Virallisesti ´vasta´ silloin. Jo aiemmin poikaystäväni, siis Pehtoori, oli toki bunkannut opiskelijakämpässäni suunnilleen kaikki viikonloput ja lomat.
Vielä häitä edeltävänä kesänä kihlatun historiansietokykyä oli testattu Kreikan ekskursiolla, jossa olin toisena matkanjohtajana. Kuten kuvasta näkyy: kuvaaminen oli tuolloin vielä ensisijaisesti Pehtoorin harrastus. Kerron joskus tuosta kamerasta …
Kesällä 1981 oli siis aika muuttaa yhteen. Avoparina, tai susiparina, kuten meidän taloyhtiön 1950-luvulla asuttanut alkuperäisväestö meitä pari vuotta ennen avioitumistamme hienovaraisesti nimitteli. Toivoniementie vitosen viidennen kerroksen isosta kaksiosta tuli meidän ensimmäinen yhteinen koti. Eikä sen jälkeen ole ollutkaan kuin tämä toinen. Olemme aika vakaata sakkia: turhaan paria tai kotia vaihdella.
Tänään ei varsinaisesti ollut tarkoitus näitä muistorikkaita hetkiä isommin juhlistaa, mutta sattuipa, että meillä oli pizzatreffit VMP:n kanssa. Ystävien kanssa kävimme Cantinassa italo-tunnelmissa, ja sen jälkeen heidän luonaan juhlasamppanjat nauttimassa.
Ystävyys heidän kanssaan melkein yhtä pitkä kuin meidän kahden yhdessäasumisen taival. … Kaikki nämä vuodet. 😉
30 ALBUMILLISTA, Huh, huh !!
Itselläni tasan yksi ja sekin vajaa.
No, muutaman kuvakirjan olen saanut aikaiseksi.
Dioja ja m/v negoja, niitä kyllä on.
PS. Kovasti on nuoren näköinen pari tuossa kuvassa kaiketi Kreikan lomalla.
Jarin, kuten hoksaa, kuvaaminen on ollut harrastuksena jo kauan. Ja olen kyllä hyvin ylpeä, että on kuvat albumeihin aina jaksanut liimata ja laitella. Molemmilla lapsilla on omansa, tai siis kolme paksua albumia. Sittten on yhden reissun albumeita, etc.
Dioja meilläkin oli vielä muutama vuosi sitten tuhansia, mutta muutama vuosi sitten oli tällainen projekti. Ei enää diat ja projektorit yms. romppeet täytä kaappeja.
Kreikan Olympiassa otetussa kuvassa toki ollaan nuoria (25 ja 24); minulla työreissu matkanjohtajana ja kihlattu oli kamerankantajana ja kuvaajana, kaikinpuolisena tukena ja turvana mukana.
Ymmärsinkö oikein, että tuon skannausprojektin jälkeen nuo originaalit hävitettiin. Rohkea teko, joka minulta jäisi kyllä tekemättä. Sehän on melkein kuin Mona Lisasta otettasiin digikuva ja alkuperäinen laitettaisiin roskiin.
Onhan siinä jotain retroa, kun joskus synkkänä ja myrskyisenä syysiltana levittelee valkokankaan ja virittää projektorin diaesitystä varten musiikin säestäessä sitä.
Kyllä minä originaalit hävitin. Ja ilolla jaoin kopiot CD-rompuista lapsille joululahjaksi. Ja reissukuvat ystäväperheelle (juuri sille jonka tyttären häissä tapasimme viime kesänä) joiden kanssa tehdystä neljästä Euroopan reissusta noilla dioilla oli kuvat. Kuinka kätevää.
Dioja ei tullut viime vuosina koskaan katsottua, mutta digitalisaation myötä kuvia on katseltu valkokankaalta – tosin ei projektorin vaan tykin kautta.
Meidän kuvissa laatu ei kärsinyt: alkuperäisetkään eivät ollut maalaustasoa (Mona Lisa), ja nyt olen voinut muokkailla kuvia (mm. muuttaa mv-kuviksi kuten tuossa yllä). 😉
Olen minäkin diojani ja negojani skannannut, mutta se laatu … ei vedä vertoja originaalille. Onhan se tietty perempi kuin ei mitään.
Luin jokin aika sitten artikkelin eräästä kuva-alan julkaisusta, että paraskaan videotykki ei toista digikuviasi kuin n. kahden megatavun resoluutiolla. On siinä eroa tämän päivän kameroihin, joiden ottavat 24-50 megan kuvia. Toisaalta voihan videotykillä aina katsella elokuvia.
Puolensa ja puolensa: meillä kyse oli siitä että joko katselee vähän huonompilaatuisia skannattuja tai ei katsele ollenkaan parempilaatuisia alkuperäisiä. Valitsimme ensimmäisen. 😉
Pääasia, että kuvat ovat tallessa, mutta en silti raaski hävittää omia diojani.