Kuvien päivä

Halo.

Sekin vielä. Kuvia ja unia, unikuvia. Merkillinen päivä.

Ja yöllä merkillisiä unia, joiden repliikit ja tunnelmat jäivät elämään valveillekin. Donna Leonin uusin dekkari, joka on väkivallattomin kaikista, mitä minä pidän hyvänä asian, mutta ei siinä kyllä ole paljon ruokakohtiakaan, ja kirje, joka minulla on ollut aikeena viikon verran kirjoittaa, sotkeutuivat melkoiseksi draamaksi. Miksi minä aina kesällä – kylmälläkin – näen niin paljon unia? Ja varsinkin jos on hellejakso menossa,  niin silloin unimaailma on ihan yhtä toimintaleffaa ja suurta draamaa suloisessa sekamelskassa. Miksihän? Olen ennenkin pohtinut.

Päivän päätehtävä oli ottaa Aapelista yksvuotiskuvat. Ja Aapelista kymmenkuisena otetut ensimmäiset kotistudiokuvani olivat sikäli aika helppoja, että Apsu ei niin kovasti liikkunut, mutta tänään sitten oli pojan vilkkauden vuoksi kuvaamisessa ihan erityistä haastetta. Pönötyskuvia pojasta ei saa, vaikka yrittäis. Ei mummi ainakaan.

 Sata eri ilmettä on tällä rakkaalla.

~~~~~~~~~~~~~~~~

* Tuon halokuvan pistin Ursan Taivaanvahtiin, ja siellä siitä todettiin, että se ”on 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa. Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.”