Olen kateellinen.
Olen kateellinen vaikka viimeiseen asti pyrin sitä välttämään. Kateellisuus ei ole hyväksi kenellekään; ei kadehdittavalle, ei kadehtijalle. Olen tätä ihmiskunnan helmasyntiä pyrkinyt välttämään viimeiseen asti. Mutta nyt olen kateellinen. Kenelle ja mistä?
Pehtoorille. Pehtoori on – vielä – tuolla pihalla, pesee piazzaa painepesurilla. Tekee siistiä jälkeä. Sellaisesta pidän. Minä en enää jaksanut, tai en halunnut enää. Olen tänään monta tuntia kuurnannut Festaa: ja nyt on vihdoin ollut aika tulla sieltä pois.
Ja totta puhuen emme me koko päivää ole touhunneet, kuurnanneet. Hyvä on, aloitimme aamuvarhain: haravat, luutut, puutarhasakset, mikrokuituliinat olivat käytössä jo kahdeksan jälkeen. Ja kuinka se tuntuikaan hyvälle tehdä siistiä, valmistella kesää. Molemmat tahoillamme.
Puolelta päivin olimme jo vapunvieton vireessä, yo-lakit valmiina, siistiä yllä, lähdimme hakemaan yhdet ystävät, joiden kanssa lähdimme toisten ystävien luo. Meillä oli kutsu kotibrunssille. Ja sellainenhan meille sopi enemmän kuin hyvin. Ei ole paljon vappulounaita harrastettu, joten ei ole kokemusta niistä, mutta tällainen kotibrunssi kuohuvineen monine herkkuineen oli meille mitä mieluisin vappupäivän juttu.
Uusia ja vanhoja tuttavuuksia tavattiin moninkertaisesti, ja se aurinko, lämpö, olemisen sietämätön keveys. Vappu. Lupaus lämmöstä ja kesästä. Hyvä niin. En mie tiiä, voiko olla parempaa kuin tämä aurinko, lämpö, kevät, ystävät, liki kivuton olo, siivoamisen riemu, lempeä kateus …
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ensi viikon kuvaushaaste on ”tekstuuri”. Olisi tunnettava kuvasta, miltä joku tuntuu… Aasinsilta siihen vappukuva… Aapeli kokeili, miltä vappupallo tuntuu …
