Tämän päivän kohdalla kalenterissani luki ”Naulaus”.
Historiatieteissä meillä on jo yli kolme vuosikymmentä ollut tapana (joka tosin lopahti välillä), että 10 päivää ennen väitöstilaisuutta, jolloin kirjan on oltava valmis, se ”naulataan” seinään. Niinhän Lutherkin teki. Vai tekikö sittenkään? – Ei kai ole päästy ihan varmuuteen, naulasiko Luther aikanaan teesinsä Wittenbergin kirkon oveen, mutta ainakin hän jakeli ”disputaatiotaan” varsin laajalti sekä kirkonmiesten keskuuteen että yliopistoihin. Siis julkisti väitteensä. Siitähän väitösprosessissakin on kyse. Ja tämän puolituhatvuotisen perinteen yksi jatkumo otettiin historian laitoksella käyttöön 1980-luvun alussa. Ja olenpa minäkin oman opukseni muutamin professorin ja omin saatesanoin (22.5.2004) seinälle ripustanut.
Tänään oli sitten minun vuoroni olla ”professori emerita”, jonka ohjattava on saanut väitöskirjansa valmiiksi ja tänään hän kirjansa julkisti ja väikkäri virallisin, pienimuotoisin menoin, pienin puhein, seinälle laitettiin. Tämä oli minulle toinen ja varmastikin viimeinen kerta tässä roolissa. Hyvällehän se tuntuu kun työ on tältä osin jo liki tehty. Yhden parhaista opiskelijoista olen saanut virallisestikin olla ohjailemassa tohtoriutumiseen asti.
Väitös on ensi viikon lauantaina. Ja aihekin on myös ”maallikoita” kiinnostava, joten kannattaa tulla paikalle. Parituntinen väitöstilaisuus on mukava joskus kokea, ja historian väitöksissä ei tarvitse huolehtia, että tieteen kieli olisi ymmärtämätöntä asiaan vihkiytymättömille. Väitökset ovat ihan avoimia tilaisuuksia, ja ainakin meidän alan väitöksissä on aina myös ”suurta yleisöä” eli muitakin kuin oman tieteenalan ihmisiä tai väittelijän läheisiä ja tuttuja paikalla.
Ja onhan luonnollisesti jännittävää seurata, kuinka selviän kunnialla niistä kolmesta, vai peräti neljästä, lauseesta, jotka minun on kustoksena väitöksen alussa ja lopussa ääneen sanottava.
Komea lopetus yliopistouralle, onneksi olkoon!
Kiitos, kiitos. Kyllä tässä sellainen ’piste iin päälle’ -tunne itsellä on. Kunhan töpeksimättä selviän. 🙂 😉
Onkohan tämä siis se väitös, joka jälkikäteen (ainahan näistä mieleen jää jotain ”ulkotieteellistä”) muistetaan unohdetusta tai väärin sanotusta pakollisesta repliikistä? 😉 Oli nimittäin vain vähän aikaa sitten M:n kanssa puhetta juuri samaisesta asiasta.
Hyvin se menee, molemmilta! Väitöslauantaina nähdään.
Erja! JOS jää mieleen, niin se on kyllä kustoksen ”ansiota”. Minun on vaikea kuvitella, että vastaväittäjä tai väittelijä, jotka molemmat ovat varsin tarkkasanaisia, mitään ohi protokollan höpöttävät.
Omassa väitöksessäni lausahdin jotain mitä ei olisi tarvinnut. Vastauksena kysymykseen ”Onko väittelijällä omakohtaista kokemusta teollisuus- tai agraariyhteisön elämänmenosta ja mentaliteetista?” menin tokaisemaan, että ”eipä juuri, minähän olen suunnilleen syntynytkin linja-autoon, ja ainakin niissä kasvanut”. Auts. Jäipähän mieleen.
Mukava kun tulet väitökseen, siispä väitöslauantaihin. …