Aamuseitsemältä torilla. Yhdeksältä kotona kääntymässä. Kymmeneltä puutarhalla. Puoleltapäivän kotona leipomassa. Parin tunnin päästä kaupan kautta pyöräiltyä Caritaksessa. Iltapäivällä palaveri kukkakauppa Kanervan showroomissa. Neljältä treffit, – mieheni kanssa. Seuraavat pari tuntia La Vidassa. Auringon alkaessa paistaa jo alempaa pyöräily kotiin. On jo ilta.
Hyvä päivä tänään.
Kesä jo. Nyt voi lopettaa D-vitamiinien joka-aamuisen syömisen, etsiä korurasiasta helmet, joita on mukava pitää farkkujenkin kanssa, lakata varpaankynnet punaisiksi, tehdä kouluun harjoitukset kesäaiheista, pukeutua farkkutakkiin ja Converseihin, siirtyä aamiaisilla puurosta viiliin, kulkea yhä useammin lyhyet kaupunkimatkat yms. mielummin pyörällä kuin autolla, aloittaa Donna Leonin uusi dekkari, käydä haudalla vähän harvemmin, suunnitella pian tekevänsä gazpachoa, miettiä ilolla ja odottaen, että pian näkee tyttären, kuvailla kesäkukkia, laskea päiviä, että pääsee taas mökille, valmistella työleiriä, vähentää koneella notkumista, tuoksutella illan tullen – metsän reunassa – laskeutuvaa kosteutta, nauttia sääskettömistä hetkistä. Kaikkea sellaista.
Niin paljon tänään, että postausta on pilkottava tulevina päivinä.