Kun sitä unta kerran sittenkään riittänyt, vaikka väsytti, ja kun kerran näytti, että tulee kaunis aamu, niin lähdinpä kuitenkin vielä kaupungille kuvaamaan. Paikkomaan viikon (läksy)kuvauksia. Ja kyllä kannatti: vihdoinkin edes muutama sellainen otos, että kehtaan laittaa arvioitavaksi.
Ja sitten vihdoin pihahommiin minäkin. Tänään vietimme koko päivän takapihalla.
Kasvimaa ja yrttipuskat ovat kokeneet meillä ehkä enemmän muutoksia kuin mikään muu osa puutarhasta, ja nyt sitten taas uusi juttu tekeillä. Vuonna 2009 se oli vielä tällainen, ja vuoden 2012 kesällä Pehtoori teki yrttilaatikot, mutta nekään eivät olleet menestys. Isot koivut vievät maasta voiman, ja lisäksi yrttien väliin puskee sellaista sammaleen kaltaista, ja lipstikka ja raparperi ja sekä ruoho- että valkosipulit kasvoivat oikeastaan nurmella, joten ”jotain tartti teherä”.
Ja tässä on meidän ratkaisu. Kaivonrenkaat! Niitä on kolme. Maalasin ne tänään, kimpassa täytettiin ja sitten Pehtoori maisemoi lähitienoota. Kunhan ympäröivä nurmi alkaa vihertää ja saan yrttiympyrät kasvun alulle, laitan lisää kuvia. Hyvältä vaikutti.
Pappani kirjoitti vuoden 1951 maatalouskalenteriinsa melkein jokaiselle toukokuun päivälle, että ”kylvötyössä” tai ”rakennuksella”, eikä merkityt tuntimäärät olleet vähäisiä. Hän osasi tehdä kivi- ja poraushommia, joista kuvassa yksi laskutuskin. Pappa opetteli kirjoittamaan vasta aikuisena, ja vaikeaa on kirjeistään saada selvää, vaikka minulla pitäisi kyllä olla kokemusta sellaiseen.
Tänään leuhkinkin Pehtoorille, että ihan isänisän geeniperimä vaikuttaa siihen, että kivihommat kuuluu minulle. Tein meidän takavaraston oven eteen uuden nupukivilatomuksen ja yhden rännin alta lähtevän pienen ”kiviojan”, joka kyllä totta puhuen näytti kuin olisi hampaita rivissä, eikä oikomishoidosta olisi edes kuultu. Pappa olisi varmasti tehnyt paremmin.
Pari kevyempääkin hommaa itselleni omin: japaninmarjakuusen leikkaus on niitä harvoja minun juttuja pihan ”paraatipuolella” ja sitten siirsin turppaallisen valkovuokkoja, jotka tänä keväänä näyttävät voivan erinomaisesti. Kiitos ja kumarrus niistä Oulunsalon suuntaan. Ovathan ne meidän pihapiirissä kukkineet jo vuosikausia, mutta yleensä määrä on ollut yhdestä kymmeneen, nyt on pieniä turppaita useampikin. Mikä ei Oulun seudulla ole mitenkään itsestään selvää.
