Ovi sulkeutuu, toinen on jo auki

Vieläkin olen ´jossain muualla´, – eilisessä akateemisessa juhlassa ja niissä kaikissa muistoissa, joita se herätti ja joita se toi mieleen.

Eilen oli hyvä, väistämätön, hetki, miettiä edellistä kymmentä vuotta, miettiä työuraa taaksepäin, ja ajatella luopumistani siitä. Onhan tätä lähtölaskentaa jo hyvinkin vuosi, ja enemmänkin, tehty, mutta eilen se konkretisoitui: oli viimeinen ”virallinen” tehtäväni Oulun yliopistossa, päiväni kustoksena. Eilen oli yhden parhaista, yhden ´omistani´, väitöstilaisuus. Alle yhdeksässä vuodessa yliopistoon pääsystä nuori mies väitteli tohtoriksi, ja siinä välillä suorittti kaikki erinomaisin arvosanoin, ohessa töitä tehden, mm. tutkimusapulaisenani.

Poikkeuksellisen paljon olemme olleet tekemisessä, poikkeuksellisen paljon hän on opintojaan minulle tai minun ohjauksessani suorittanut. Ja silti itse, täysin omatoimisesti, opintonsa hanskannut. Juttutuokioita on riittänyt, asiasta ja sen vierestä. Olenhan minä ystävystänyt opiskelijoiden kanssa ennenkin, toki. Melkein joka vuosikurssilla on joku priimus, lellari tai muuten sellainen, jonka kanssa synkkaa syystä tai toisesta erityisen hyvin. Olenpa saanut kutsun muutamien opiskelijoiden häihinkin ja minulle on lähetetty esikoislasten kuvia tai lehtileikkeitä nimityksistä koulumaailman virkoihin tai tietoja lisäopinnoista jossain muualla Suomessa tai ulkomailla. Kontakteja vuosien takaa saatikka viime vuodelta tulee edelleen. Ja eilen väitöksessä oli minun kandilaisiani, mikä lämmitti.

Mutta ei ole ketään muuta, jonka opiskelu-uraa olen ensimmäisestä päivästä väitökseen asti päässyt ohjaamaan, seuraamaan, myötäelämään tällä tavoin, ja koko ajan.

Eilinen herätti merkillisen(?) kiitollisuuden ja ylpeyden tunteen.

Olin kovin iloinen, että väitöksessä oli oppiaineeni kollegoita, molemmat emeritusprofessorit, molemmat nykyiset professorit, valmistuneita ja nykyisiä opiskelijoitani, –  ja Pehtoori sekä Juniori. Juniori oli samppanjapalkalla kuvaamassa, olisipa ollut vielä karonkassakin.

Karonkka Uudella Seurahuoneella oli hieno, ja herkullinen, herkkäkin. Vain vähän kyynelehdin, mutta en ollut ainoa. Kyyneleisiin oli moniakin syitä. Ilon ja haikeuden kyyneleitä olivat.

Mutta elämä jatkuu… tosin ei minun elämäni akateemisessa maailmassa juuri ollenkaan. Mutta näinhän minä olen halunnut. Oli hienoa lopettaa se näin. Jäi hyvä mieli. Oikein hyvä mieli.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään olen luvannut julkistaa kuva-arvoituksen. Mikä oli meidän koulutehtävä, johon ottamani kuvat julkaisin täällä?

Kukaan ei osannut kuvasarjastani löytää annettua tehtävää, mikä ei ole ihme. Lupasin kaikkien arvanneiden kesken arpoa palkinnon. Yleensähän täällä blogin arvonnoissa onnettarena on ollut joko Esikoinen tai Miniä, mutta tänään – ensimmäistä kertaa – arvonnan suoritti Aapeli. Arvonnassa olivat mukana – vastausjärjestykssä – Maisa, Katri H., Jarin, Reijo, Tiina, Inkku, Anneli ja Laura. Kiitos kaikille innokkaasti osallistuneille ja hyviä arvauksia esittäneille. Jokainen sai arvontapalloon numeronsa (Maisa  = 1, Katri H. = 2 etc) , ja pallot olivat Aapelin syöttötuolilla odottamassa. Se pallo, johon pojanpoika ekana tarttuisi, olisi voittaja! Ja näin kävi:

https://goo.gl/photos/33TXhejSobBNfhhC6

Onnea voittajalle = numero KOLME!! Torikahvit, samppanjaa tai jätskiä on luvassa palkinnoksi!

Ja mikä oli tehtävänanto?  – Se meni näin: ”Lukekaa asuinpaikkanne sääennuste sinä päivänä jolloin kuvaatte ja tehkää ennusteesta viiden kuvan sarja.”

Oli siis kuvitettava yhden päivän sääennuste. Ja taas oli tehtävä SARJA. Valitsin kuvauspäiväkseni keskiviikon, jonka ennuste meni näin:

Säätiedotus 18.5.2016 klo 6

Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa.
Aamupäivällä pilvisyys lisääntyy.
Päivällä lounaasta leviää sadealue Pohjois-Pohjanmaan ylle.
Yöllä edelleen sadetta.
Heikkoa tuulta.

Tänään saimme jo palautteen noista sarjoista, ja opesta tuo auto-perspektiivissä pysyttelemiseni oli hyvä ratkaisu. Oli se ainakin vähän erilainen kuin monien muiden pilviä, peltoja ja rantamaisemia kuvaava ratkaisu. Että ei siis ihan mönkään mennyt. 😉