Heräsin niin aikaisin ( klo 4:38) ja niin paljon olen liikkunut, että ranteessa oleva Polar Looppi näyttää tällä hetkellä liki ennätyslukemia = aktiivisuus 192 %. Voihan sitä päiväänsä noinkin mitata, mutta tiedä häntä, onko mittaamisella mitään väliä.
Joka tapauksessa olen liikkunut ja ollut puhelimessa poikkeuksellisen paljon.
Koko viikon ovat paistinkääntäjien ja luokkakokouksen asiat työllistäneet, saaneet liikkeelle, pitämään palavereita, soittelemaan, laatimaan kirjeitä, vastaamaan posteihin, ottamaan kuvia ja pyytämään tarjouksia.
Ei sillä, ettenkö voisi noita asioita hoidella, harrastuksiahan ne, mutta olen tässä miettinyt, että kyllä se niin on, että määräänsä enempää ei voi tehdä ja toisaalta ”päivät täyttyvät tekemisestä ihan sama mikä elämäntilanne on”. Näin se näyttää olevan.
Erona duunarin arkeen se, että näin freenä on aikaa kävellä paikasta toiseen, eikä tarvitse ajella ovelta ovelle, meetingistä toiseen. Ja että voi valita, missä ja kenen kanssa pitää kahvitaukonsa. Että työpaikan kahvihuone työkavereineen voi vaihtua vaikka Makiaan ja systerin seuraan.
Ja sitten ihan vaan etätehtävien vuoksi voi kuohuvaa pullollisen avata.
