Surkea keli, eikä paljon ei ole leuhkimista tämän päivän tapahtumilla tai onnistumisilla.
Niinpä ehkä palaankin vielä teemaan ”Oululainen ruokakulttuuri” … ette arvaakaan kuinka kätevästi (tai noh, kätevästi ja kätevästi) voikaan vetää puolivuosituhatta Oulun historiaa ja ruokakulttuuria ja vielä imagoakin puolikkaaseen liuskalliseen paperia. Kiitos vain inspiraation antamisesta kaikille asianosaisille.
Ehkäpä tässä jotain uuttakin asiaa – ainakin ei-oululaisille:
Tervan ja teollisuuden, koulutuksen ja kaupankäynnin keskus Oulu on pitkän, yli 400-vuotisen historiansa aikana vetänyt väestöä asumaan ja hankkimaan elantonsa Oulujokisuulle. Lohi ja tervakauppa olivat tärkeitä syitä kaupungin vaurastumiselle. Oulu on tunnettu koulu-kaupunkina koko historiansa ajan, mikä on yksi syy siihen, että Pohjolan ”Valkea kaupunki” ja teknologiakeskus on kasvanut 200 000 asukkaan kauppakaupungiksi, jossa väestön keski-ikä on tällä hetkellä Euroopan kaupunkien nuorimpia (37,5 v.).
Paljolti keskeisen sijaintinsa vuoksi – Oulusta on yhtä pitkä matka (600 km) Helsinkiin kuin Suomen pohjoisimpaan pisteeseen Nuorgamiin – oululaiset ovat kautta vuosisatojen kestinneet vieraita läheltä ja kaukaa.
Oulu valkeana kaupunkina liittyy erityisesti siihen, että kaupungista haluttiin sodan jälkeen, jälleenrakennuksen myötä, tehdä arkkitehtuuriltaan, yleisilmeeltään valkea. Lisäksi Nallikarin valkeat hiekkarannat ovat osa valkean kaupungin imagoa, mistä kertoo se, että lukuisat norjalaiset kesävieraat kutsuvat nykyisinkin Nallikaria Pohjolan Rivieraksi.
Merellinen sijainti on vaikuttanut myös Oulun ruokakulttuuriin, ja koko maakunnalle ovatkin ominaisia moninaiset meren ja saariston annit sekä lisäksi Pohjanmaan peltojen runsas sato. Oululaiseen ruokakulttuuriin kuuluu tietysti kaupungin vaakunassakin oleva lohi; lohisoppa on pohjoispohjanmaalaisen pitopöytäkulttuurin keskeinen tarjottava. Rössypottu ja rieska, jankki ja juhannusjuusto (”makia juusto”) ovat nekin oululaisen ruokapöydän perinteisiä, monelle lapsuuden ruokamuistoihin tai arki- ja juhla-aterioille kuuluvia herkkuja.
Rössypottuhan se on se oululainen ruoka numero yksi. Ja yksi niistä harvoista ruuista, joista en todellakaan pidä. Enkä ole koskaan itse tehnyt. Pehtoori, joka on lapsuudessaan saanut muutakin kuin kansakoulun (ainakin minun mielestäni) varsin epämääräistä veripalttukeittoa, söisi kyllä mielellään, mutta minä en tee. Niinpä mies käykin aina joskus Hannalassa tai jossain muualla ”kansankeittiöissä” rössypotuilla.
Kuulun pieneen vähemmistöön, sillä tykkään rössypotuista. Siinä on maukas, terveellinen ja halpa ruoka samassa paketissa. Keittoa ei vaan tule itse keitettyä.
Toista perinneruokaa, lohisoppaa, keitän sitäkin useammin.
Minäkin sain joskus kuuskööt luvun, sen aikaisessa kansakoulussa sellaisen vastustuskyvyn tähän juurikin puheena olleeseen rössypottuun, etten siihen sen jälkeen muista kajonneeni.
Niin ja kiitokset Reijalle tästä lyhyestä poikkileikkauksesta täkäläiseen ruokakultuuriin.
Näistäkin kommenteista näkee, että suhtautuminen paikalliseen perinneruokaan, rössypottuun, on hyvinkin kaksijakoinen, joko tai.
Oleppas hyvä vain, Jarin.
Hih, ja minä syntyperäisenä hämäläisenä jouduin katsomaan Wikipediasta mikä on rössypottu 🙂
No jopas, etkös edes lasten kouluruokakokemuksien kautta tiennyt… 😉
En kyllä muista lasten koskaan maininneen rössypottua. Tosin olen voinut unohtaa sen aktiivisesti, sillä järkytyin jo siitä, kun meidän täällä syntyneet lapsoset alkoivat puhua paikallista kieltä: ”Mennään hakkeen maitua Kessoililta.”
Muistihan lapset käyttää ”pipua ja kelekkaa ku menivät sinne maijjonhakureissulle”. 😀
Ei taida Oulun Serviisin listoilla rössypottua olla…
Oikein keitetty – äitini tavalla siis 😉 – rössypottu on hyvää. Eikä siinä ole pekonia, kuten koulunkeittiössä laittavat. Jauhoisista perunoista ja rössystä hyvin haudutettu keitto on parasta!
Juuri jauhoiset perunat ja ”polttamaton” rösssy ovat ymmärtääkseni ratkaisevia tekijöitä hyvän maun saamisessa.
Kiitokset kommentista, AK, tämäkin saa minut pohtimaan että pitäisiköhän se kokeilla itsekin tässä joskus keittää rössypotyt. 😉