Vuosijuhlien jälkeen

Lauantaisista juhlista raportoiminen jäi eilen ruokapostauksen vuoksi syrjään, joten palaanpa niihin nyt.

Oulun yliopistossa aloitettiin (yleisen) historian opetus syksyllä 1966, ja jo samaisena syksynä ensimmäinen vuosikurssi perusti ainejärjestön ja sille annettiin nimeksi Tiima. Minun aloittaessani (1978) opinnot Tiimalla oli  takana riipivä ja vuosikymmeniksi jälkiä jättänyt (valta)taistelu. Oulussa se ykkösjuttu ei ollut niinkään taistolaisuus, vaan sosialismi ja marxismi, ne olivat hyvin vahvoja vielä 1980-luvullakin. Ainejärjestötoiminta ainakin humanistisessa tiedekunnassa oli vahvasti poliittista pitkälle 1990-lukuakin.

Minuakin pyydettiin joskus mukaan Tiiman hallitukseen, – en koskaan mennyt. Tilintarkastajana olin joskus 2000-luvun vaihteessa muutamana vuonna, siinä kaikki. Paitsi, että olen ollut aktiivinen bileisiin osallistuja! Jopa ensimmäisten Tiiman bakkanaalien järjestäjänä olin enemmän kuin moni muu opiskelukaverini. Ja sitten opettajana olemme parin kollegan kanssa uskollisesti, ja merkillistä kyllä opiskelijoiden iloksi, lähes aina osallistuneet kuusijuhlaan (jonka järjestää 3. vsk) ja keväällä bakkanaaleihin (1. vsk:n homma). Ja juuri nämä kaksi kollegaa (yleisen historian amanuenssi, ja aate- ja oppihistorian amanuenssi, ja minä Suomen ja Skandinavian historian amanuenssi, sittemmin lehtoriuduimme ja vielä yliopistonlehtoriuduimme) olivat lauantainakin juhlissa. Eikä meidän lisäksi ollut sitten kuin yksi muu opettaja.

Tiiman ja oppiaineen (= laitoksen) juhlatoimikunnat eivät oikein olleet kohdanneet tällä kertaa, mikä merkitsi sitä, että lauantaina oli humanisteilla kaksikin väitöstilaisuutta, joten moni henkilökunnasta oli sitten kutsuttuna karonkkaan ja opiskelijoiden juhlat jäivät toissisijaiseksi. Kymmenen vuotta sitten oli yhteiset hienot juhlat, joissa oli melkein koko henkilökunta. Ja arvatkaapas, kuka oli koordinaattorina silloin? Aina pitäisi olla ite tekemässä. 🙂

Mutta vaikka henkilökuntaa ei nyt puolivuosisataisilla juhlilla juuri mainittavaksi asti ollutkaan, ei se tehnyt niistä yhtään vähemmän akateemisia; tummat puvut ja pitkät helmat tekivät humanistiopiskelijoista komeita ja kauniita. Vanhojakin opiskelijavuosikertoja oli mukana, ja kaiken kaikkiaan meitä oli 120 juhlijaa. Olivat kutsut tehneet siten, että Tiiman hallituksen kunkin vuoden puheenjohtaja oli saanut tehtäväkseen kutsua niin paljon tuttujaan kuin onnistui tietoja löytämään.

Pääjuhla vastaanottoineen oli Peuhun kartanossa Oulunsalossa, merenrannalla. Komeassa 120 vuotta vanhassa isossa hirsirakennuksessa tarjoiltiin kolmen ruokalajin kelpo (vallan tuhti) illallinen juomineen kuudenkympin illalliskorttia vastaan.

Välillä laulettiin; juomalauluja, Finlandiakin (ei vaan minun aikanani olisi moista vuosijuhlissa laulettu) ja sitten vahvan kepulaisen historianopiskelijapoppoon toiveesta laulettiin maakuntalaulu (Maa ponteva Pohjolan äärillä…) ja mitä merkillistä sen jälkeen kuulenkaan vessakeskustelussa? Moni ei tiennyt koko laulua, ei ollut edes kuullut. O mores, o tempora! Tai siis minusta sellainen kuulosti ihan ihmeelliseltä. Sitten eri puolilla Suomea olevat opiskelijaneitokaiset rupesivat itse kukin muistelemaan, mikä heidän kotiseutunsa maakuntalaulu on, ja aika harva tiesi, saatikka, että olisi osannut sanat. Kyllä meidän piti varmaan kansakoulun eka luokalla jo oma laulu osata. Mikä Tuulestatemmatun lukijakunnan osaamiseen tulee, kun kyseessä on maakuntalaulut?

Mutta sen, mitä historian opiskelijat (ja opettajat) osasivat, oli puhuminen. Hyviä, sopivan miettaisia, hauskoja, ajateltuja, argumentoituja ja avarakatseisia puheita. Minuakin oli jo etukäteen pyydetty puhumaan, olin osannut kieltäytyä, enkä vapaaseenkaan sanaan yllytyksestä huolimatta ryhtynyt. Pidin puheeni jo viime kevään bakkanaaleissa.

Toisin kuin pönötyspäivällisillä, lauantaina oli aina ruokien välissä kunnon tauko, mikä oli tosi mukava, jotta ehti käydä naapuripöydissä juttelemassa. Olin kovin otettu, kun minut oli ykköspöytään plaseerattu, mutta olinpa vielä iloisempi kun moni tuli juttelemaan kertomaan kuulumisiaan ja aikaansaannoksiaan, halaamaan ja  sanomaan, että ikäväkin on ollut, ihmettelemään minun opiskelemaan lähtemistäni 😉 . Tanssimaan en ehtinyt, kun monen kanssa juteltiin, kartanon yhteen nurkkaan oli perustettu ”studio”, jossa otettiin yksi jos toinen ryhmäkuva, johon haluttiin myös ent. ope mukaan. Puoliyhdentoista aikaan lähti ensimmäinen bussikyyti takaisin kaupunkiin, ja jatkoille, jotka olivat Teekkaritalolla Pikisaaressa.

Jatkoille en lähtenyt, en sentään. Sunnuntaiaamuna yhdeksältä olisi ollut sillis Kaijonharjun pub Kuutiossa, mutta sinnekään en aamusella tepastellut, vaikka pikkuisen olin sellaista lupaillutkin. Joku raja juhlinnassa se sentään ”virkaheitolla” lehtorillakin on. 🙂

Lauantaina olin ilman digijärkkäriä – onneksi, enkä kyllä henkilökuvia niin vaan julkaisikaan, mutta minulla on satoja kuvia (ei ehkä minun nykyisiä kuvakriteerejä täyttäviä :)) menneiltä vuosikymmiltä, ja monista vuosijuhlista ja muista kekkereistä. Tämä ensimmäinen on niin epäselvä, että sen rohkenen julkistaa läsnäolleilta lupaa kysymättä: kuva on 40-vuotisjuhlista, ja muutamat kuvassa olijoista olivat nyt lauantainakin paikalla.

Ja alla oleva kuva on syyskesältä 2005, jolloin olimme henkilökunnan kanssa Oulu-hallissa julkistamassa Oulun vuosisadat -kirjaa (Oulu 1605 – 2005).

Juhlia on siis ollut.

* * *

Mutta tänään on ollut jo sellaista hieman ”työviritteistä” puuhaa: lauantaina on myös kirjan julkkarit, ja sitä varten pientä puheeenvuoroa olen valmistellut. Ja ottanut etätehtäviä varten kuvia. Ja haasteita varten: tämän viikon haasteena on kuvata kulkuneuvo. Ja kuvassa oli olisi oltava vähän ”taiteellisuutta”, mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan. Mutta ei ainakaan tuotekuvaa. Minä kävin jo Automuseolla sata kuvaa ottamassa… 😉