Tänään sitten sellainen aamu, että me molemmat Pehtoorin kanssa lähdimme hakemaan äitejämme, ja molemmat lähdimme tahoillamme heitä käyttämään OYSissa. Siinäpä ne aamupäivät kuluivat. On tässä viime aikoina juteltu, että onkohan oikeasti niin, että omissa vanhemmissaan näkee itsensä vanhenevan, itsensä vanhana?
Vanhemmista puheenollen: serkkuni lähetti isänsä jäämistöstä nipun kirjeitä minulle, ja heti nipun päällimmäisenä oli kirje, jonka isäni oli lähettänyt vanhemmilleen. Kirjoittaessaan kirjeen isäni oli sen ikäinen kuin meidän Juniori on nyt ja minä olin sen ikäinen kuin meidän pojanpoika on nyt. Tuntuu hassulta lukea kirjettä, jossa isäni kirjoittaa isälleen minusta vauvana.
Aapeli on nyt yhdeksän kuukauden, ja äitinsä, miniä, lähetti kuvan juuri kun olin kaupungissa päivän ensimmäisessä kokouksessa, ja minä mokoma satuin aukaisemaan kännykän: oli paha pysytellä coolina tätä kuvaa katsellessa!
Aapeli on!
Illansuussa oli vielä tälle päivälle toinen kokous, joka oli toinen paistinkääntäjien kokous tälle viikolle. Kyllä nämä miljööt ja eväät aina Linnanmaan neukkarit ja viinerit voittaa.
Ennen kokoukseen menoa ehdin käväistä Valveella, jossa on valokuvanäyttely ”Maaseudun tulevaisuus”.
Maaseudun Tulevaisuus -lehti juhlii satavuotista historiaansa valokuvanäyttelyllä, joka piirtää komean kuvan Suomen maaseudusta.
Pohjoisen maaseutua ja arjen historiaa tutkineena ja opettaneena, valokuvausta intohimoisesti harrastavana ja nyt jo opiskelevana tuo näyttely kyllä kolahti. Uskon että monelle muullekin ikäpolveni ihmiselle siinä on paljon tuttua, ajatuksia herättävää, oivaltavaa, muistikuvia avaavaa.
Se on hieno näyttely, johon on vapaa pääsy. 13.3. asti. Menehän.
Aapeli hampaat ovat hurrrrrmaavat 🙂
Jos mummilta kysytään, niin hampaat, varpaat, silmät, nenä — mutta mummi ei olekaan jäävi. 🙂