2015 – Sivu 9 – Tuulestatemmattua

Missä kaukana?

Puhelu

Tuttu: No moi! Missäs olet? Enhän häirinny?

Minä: Reissussa ollaan, ei mitään häiriötä. Päinvastoin, mukava kun soitit.

T: Jossain lämpimässä, rantalomallako ootte? Vai joku kaupunkiloma?

M: Eiku patikoimaanhan me taas… Ja ihan vaan oleilemaan.

T: Taas jossain Alpeilla. Onko hienot maisemat? Entäs reitit?

M: Maisemat on hulppeat, ja reittejä on valittavaksi asti. Vaikeusastetta ja reitin pituutta joka lähtöön!

T: … ja ruuhkaista on?

M: No ei nyt niinkään, mutta on täällä muitakin patikoijia aika lailla.

T: Onkos siellä hyviä ravintoloita? Millanen ruoka?

M: Ravintoloitakin vaikka kuinka. Tänään meillä lautasella sellaista valkoista kalaa (white fish) paistettuna, oli kyllä ihan hurjan hyvää. Mieskokki hanskasi hommansa. Ihan kaksistaan kyllä tänään syötiin.

T: Entäpä viinit? Onko hyvä tarjonta?

M: No ei paljon parempaa valkoviiniä kalalle voisi olla kuin se, mikä tänäänkin oli. Täällä on kyllä hyvät, selvästi huolella valitut viinit. Ja sitten paikallisissa ja valtakunnan lehdissä kovasti kehuvat jotain väkevää, jonka nimessä on kuuluisan, koko maan historiaan vaikuttavan taistelun nimi. Maailman parhaaksi kehuvat. Siksi on kuulemma loppu suunnilleen koko maasta, mutta täällä sitä oli, piti kyllä naapurikylään ajella sitä hakemaan, mutta ihan historian vuoksi … . Huomenna ajattelimme testata.

T: Siis siellä on hyviä terasseja, patioita?

M: Toki on.

T: Eikä itikoita niinku täällä Oulussa?

M: Eipä ole näkynyt. Vaikka melko lämmintäkin on.

T: Siis vielä lämmintäkin?

M: On ollut oikein hyvä aurinkoinen keli, kunhan vaan jatkuis…

T: Onko nyt hyvä aika reissata sinne?

M: Mun mielestä just tähän aikaan vuodesta ihan parasta, tonne syyskuun puoliväliin ihan parasta aikaa täällä.

T: Luonnossa jotain mielenkiintoista?

M: Vaikka ja kuinka: kun vaan tietäis mitä tänäänkin olen kuvaillut. Ja kun näkisit täällä nämä vedet! Hiekkapohjaisia uimapaikkoja, ja vesi on kirkasta!

T: No että majoitus? Onko hyvä yösija? Siisti ja hiljanen?

M: No on! Ihan kuin täällä ois pidetty suursiivous aika vasta, tosi mukavat ja meidän makuun passelit huoneet. Eikä todellakaan ole naapureista häiriötä. Ihan huippu. Hyvin nukuttiin viime yökin. Ja tiedätkös, täällä on saunakin. Enpä ole tainnut paremmassa koskaan käydä. Se on kyllä itse lämmitettävä, mutta sekin on mukavaa ja tuleepahan liikuttua.

T: Mahtaa olla melkonen pintaliitäjien paikka?

M: Kuule ei ole. Ihan mukavia ihmisiä sekä kaupassa että patikkapolulla tapaa. Oikein on lepposa meininki. …

T: Ai niin, saako siellä niitä patikkamerkkejä, joita Alpeilla on tapana jakaa?

M: Eiku täällä on joku paikallinen tapa, että jokainen tuo päivän patikalta kiven majapaikan seinustalle. Mekin sitten tuotiin tänään.

T: MISSÄ te oikein ootte??

M: Mökillä ollaan. Täällä on kuule hyvä!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tuollaista fiktiivistä puhelua olen tänään jutellut. Ja sama sitten kuvakertomuksena. Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Patikkareissu-17

Niitä näitä

Juhlista mökkilomalle

Eihän nukkuminen taas viime aikoina ole ollut minun vahvimpia puoliani. Sen verran ylikierroksilla olen käynyt kaiken kanssa, että uni on ollut toissijaista. Hyvin kuvaavaa, että viime yönä näin niissä unipätkissä tekeväni kakkuja Juniorin valmistujaisiin, huoh! Poika on eilen saanut tietää, että hänellä on opiskelupaikka ja minä pöhkö jo uneksin valmistujaissafkojen tekemisistä! Ei silti: Pehtoori oli nähnyt unia, joissa teki pojalle kirjoituspöytää ja työhuonetta. Kukin vahvuuksiensa mukaan, vaikka unissa. 😉

Siispä kovin (liian) aikaisin olin hereillä. Kahdeksan jälkeen torin mansikkapöytien kautta pyöräilin Caritakseen äidin luona piipahtamaan, todellakin lennossa käväisin ja sitten takaisin kotiin. Pakkauksen viimeistelyä, vaateshowia, kontribuutioni juhlapöytään mukaan ja sitten Jääliin.

Eipä ole miehen suvussa neljä miessukupolvea suoraan alenevasti ennen ollut samassa kuvassa: Appi 90 v., Pehtoori kohta 58 v. , Juniori 24 v. ja Tahvo 2kk.

Suvun nuorimmat pikkuserkukset (2kk ja 2 v.) tapasivat toisensa ja muutoinkin mukavat pienet juhlat.

Me Pehtoorin kanssa kävimme peräkamarissa vaihtamassa juhlakamppeet farkkuihin ja verkkareihin ja poistuimme ensimmäisinä: lähdimme juhlista suoraan kohti mökkiä.

Ja nyt: Hangasojalla ollaan!

Niitä näitä Valokuvaus Vanhemmuus

Hieno aamu, vielä parempi päivä

Vein tyttären aamukoneelle, ja suoraan kentältä ajoin Papinjärvelle (lentokentän kupeessa). Tarkoitus oli kuvata auringonnousua (klo 6), mutta siitä tulikin hienon aamusumun kuvausretki.

Tämä yllä oleva bannerissakin oleva kuva (paina F5 jos Norjan vuoret eivät ole vaihtuneet aamusumuiseen järveen) on aamuisen kuvasadon parhaimmistoa.

Näetkö keinuhaamun?

[kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla]

Aamupäivällä leivontaa apen huomisille ysikymppisille, ja iltapäivällä kävimme Saarelassa ystävien uutta, upeaa kesäkeittiötä katsomassa ja kahvittelemassa, kuulumiset vaihtamassa. Paitsi pöydän antimista ja hienosta pihasta nautimme myös auringosta, joka siis tänäänkin Oulussa on vastoin ukkosennusteita paistellut.

Ja illalla olen ommellut ! Pari tuntia ommellut! Ja jotta sellainen onnistuisi, täytyy olla hyvä moodi! Ja sellainen on ollut. Todellakin.

Poika oli tuossa päivällä piipahtamassa Tahvon kanssa, juteltiin ja Juniori pulputti ja räppäsi samalla puhelintaan ja sitten yhtäkkiä hiljeni tsadam!!!

Tämä on niin hieno juttu!! Isänsä jäljille lähtee poika opiskelemaan.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Nimipäiväruokapöydässä

Aamulla merenrannassa tiheä sumu. Ei muuta, tai siis ei muita. Mietin siinä kaislikkoa katsellessa, että kehenhän pitäisi ottaa yhteyttä, että ranta raivattaisiin siten, että pääsisi vaikka kahlailemaan… Jokunen vuosi sitten lähetin kaupungin katurakennus- tms. toimistolle sähköposti,a että ryhtyisivät talvisin auraamaan Meri-Toppilan rannan kävelytietä. Ei tullut vastausta. Ei minkään moista. Ja talvet on tuolla meidän lenkkeilijöiden ja koiranulkoiluttajien voimien tallottu polku lumisateiden jälkeen. Talvella ei aurata, eikä kesällä kahlata. En siis tänäänkään jäänyt kahlailemaan, topakka sauvakävelylenkki vain.

Aamusella paistinkääntäjäasioita sähköpostilla ja muutamiin työsähköposteihin vastailu tyyliin ”Sori, en enää syksylllä ole näiden asioiden kanssa tekemisissä… ” .

Kauppareissulla vierähti kauan: paitsi äidille kauppa-asioita, jotka tyär sitten tervehdyskäynnillään ”punahilkkana” kävi viemässä, hankin myös kaikkea vähän erikoisempaa… Tein nimittäin uusia ruokia tänään, kokeilin pariakin uutta reseptiä. Parikin tämän naisten viikon nimipäiväsankaria kun oli ruokapöytään tulossa. Tyär ja Miniä juhlivat tänään meidän viiden seurueessa nimppareitaan.

Minulla tuo syöminen niin ollut tärkeää kun kerran läsnä oli Tahvokin (olen tässä päättänyt, että pojanpojan ”bloginimenä” pysykööt Tahvo. Blogimaailmassahan ei oikein ole tapana omilla nimillä ketään ”puhutella”, joten siksikin … ja tulevaakin ajatellen en lapsenlasta omalla nimellään täällä enää mainitse.)

Pehtoorin kanssa teimme aika runsaan nimppariruokatarjoilun, jonka parhaita osia olivat Perämeren lohi, alla oleva kurkku-fenkoli-vuohenjuusto-salaatti sekä mustikkapiirakka basilika-twistillä. Se kyllä varmasti vaatii maistuakseen vähän ennakkoluulottumuutta, mutta itse pidin siitä kovasti. Molempien ohje on siinä samaisessa Glorian Ruoka & Viini -lehdessä, josta olen jo liki kyllästymiseen asti täällä puhunut. Kirjoitan nuo reseptit joku päivä…

Yatsyakin ehdittiin pelata. Eikä kilpailuhenkisyys meidän kolmen kesken ainakaan vähenemään päin ole. 😉

Ja onhan tässä illassa taas jo lähdön tunnelmaa: tyär palautuu huomenna Helsinkiin.

Niitä näitä

Lomatuntoja

Viimeisen kesäloman? viimeinen kesälomaviikko alkoi säpsähtäen hereille ennen seitsemää: myöhästyn töistä! Olin taas unissani paiskinut töitä, tehnyt luentoa ja hukannut sähköpostiviestejä! Mutta ei mennyt kauaa kun ikkunaverhon raosta näin auringon, muistin kesän ja loman.

Laitoin kahvipannun liedelle ja uunin lämpiämään: haluan croissanteja aamiaiseksi! On loma-aamu. Huolimatta viikonlopun pitkien kaavojen illallisista ja kaikista herkuista haluan vielä tänään jatkaa tätä hyvää … siis croissanteja ja hilloa aamiaisella, maitokahvia. Hmm…

Ennen aamiaista käveleskelin pihalla. Kastelin kukkia, tuoksuttelin aamukasteista nurmea.

Edelleen aika levollinen mieli ja olo.

Aamun touhujen jälkeen tein sellaista, mikä minusta on mitä suurinta joutilaisuutta; istahdin pihatuoliin lukemaan aikakauslehtiä. Uudistettu Digikuva-lehti on minusta erinomainen, jopa niin, että harkitsen vakavasti sen tilaamista. Jo aiemmin mainostamastani Glorian Ruoka & Viini-lehdestä löytyi ohje huomisen juhlaruoan jälkiruoaksi. Soittelin äidille, tekstailin sisareni kanssa. Ja sitten tyär tupsahti viereeni aurinkoiselle pihalle.

Parituntisen otimme aurinkoa, ja kuinka hyvälle tuntuikaan istua rauhassa, jutella, – kaikesta. Antaa auringon helliä ja saada vihdoin vähän väriä. En varmaan koskaan, en koskaan!, heinäkuun puolivälissä ole ollut näin kalpea kuin nyt.

Puolelta päivin Pehtoori käväisi tovin seuranamme ja lähti sitten pyörällä torille kahville. Yhden jälkeen isyyslomalta töihin palannut Juniori piipahti omalla kahvitauollaan seuranamme. Ja me tyttären kanssa jatkoimme auringonpalvontaa, höpöttelyä …

Tyttärelläkin (mini)loma. Sen kunniaksi päätimme lähteä ensin keilaamaan ja sitten Nallikariin syömään. Pehtoori saatin mukaan. Minä voitin 😉 ja taas kerran söimme Miekojärven kuhaa. Se vaan on niin hyvä annos. Ja keilaaminen tekee olkapäälleni hyvää.

Tällaiset päivät kuluvat nopeasti.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Kastajaisten jälkeen (vol. II)

Johan tässä pari päivää olen vähän herkillä ollut. Vielä tänään aamulla lenkillä – pienen, ohuen sateen tehdessä hyvää kasvoille – kuuntelin tätä Hectorin uusimman levyn ”Hauras”-nimikkokappaletta ja sain kyyneleet silmiini.

Niin suurta on syntyä
Hetki kaunis säihkyvä
Kun kaikki on edessä
Aika matkaan lähteä
Nähdä kauas niin läheltä
Myös taivaan täysi tähtiä
Olla tyynenä myskyissä
Matkalla, perillä
—
On hauras elämä
Kirkas ja hämärä
Voimassaan väkevä
Hetkessä särkyvä
Läpinäkyvä
Se antaa enemmän
Jos pyytää vähemmän
Vain hetken kestävä
Hauras on elämä
—

Enemmän itkin tuota kuunnellassa kuin eilen, jolloin pihallamme kuului ”Ystävä sä lapsien”.

Että se oli niin hieno kesäpäivä, että saimme kastejuhlan pihalla viettää! Se oli niin hienoa… Aamupäivän viidestään juhlaa teimme. Meistä kaikista aamupäivä tuntui kovin pitkältä, ja puolelta päivin kaikki oli valmiina. Nelisenkymmentä vierasta, sisarukset lapsineen ja lisäksi nuorenparin ystäviä tuli juhlistamaan pikkuisen kastepäivää. Meidän sisäpihasta tuli hetkeksi pieni kappeli, – sininen taivas ja kaunis kesä.

Toki – luonnollisesti – kyynelehdin eilenkin, mutta sentään enemmän hymyilin, – oli hyvä mieli.

Katsoin kun poikani kihlattunsa kanssa olivat vanhempina, kauniina, rohkeina ja kun tytär oli pojanpojalle kummina ja pieni Tahvo sai kasteen ja siinä samalla nimensä —

Jossain pienellä äänellä koetin itselleni hokea: nyt, elä tämä, juuri nyt, vain tämän kerran, unohda muu, …

Enhän minä isovanhemman rukousta saanut loppuun asti itkemättä luettua, onneksi oli Pehtoori vieressä, – jatkoi siitä, mihin asti minä pääsin.

Enkä ole vielä aiemmin ollut kastetilaisuudessa [paitsi omien lastemme ;)] jossa pappi olisi tehnyt kasteesta ja nimenannossta välittömän, nimenomaan vauvan, juhlan. Pappi, joka olisi saanut syntymään tunteen siitä, että meillä kaikilla läsnäolleilla oli oma osamme tuossa tilanteessa, pappi, joka ei tehnyt tilaisuudesta pönytystä, vaan lämminhenkisen, välittömän juhlan.

Siinä se minun perheeni (ja Miniän vanhemmat). … oli syytä onnen kyyneliin yllin kyllin.

Kastekakku sai aiheellisesti paljon ihastuneita kommentteja,

Kastajaiset-25

eivätkä muutkaan tarjoilut jääneet syömättä.

Paljonhan en ehtinyt kenenkään kanssa jutella, mutta oli hienoa edes pikaisesti tavata Miniän sisarukset (kolme siskoa) perheineen. Ja tärkeää oli, että meidänkin sisarukset olivat Aatun juhlassa mukana.

Iltapäivällä sitten yhdessä laittelimme kastejuhlan puitteet pois, ja ryhdyimme järjestelemään ruokaa. Pari nuorten kaveria tulivat takaisin, – oli leppeä, leppoisa tunnelma, aurinkoinen kesäilta. Minä lähdin ensimmäistä kertaa ”vaunukävelylle” ja kuinka olinkaan hyvilläni.

Grillailimme, nuoret avasivat kaikki kastelahjat, istahdimme pöytään, juttelimme. Tahvo – eiku Aatu – oli illalla vielä kovin virkeä … osallistui keskusteluun …

Vietimme pitkän illan, tyttären muutama ystäväkin tuli vielä syömään pikku perheen jo lähdettyä, me istuimme ja juttelimme puolille öin. Luulen, että unohtumaton päivä ja ilta oli tuo.

________

Juniorin (työ)kaveri oli – onneksi! – lupautunut kuvaamaan kastejuhlaan. Juhlassa otetut kuvat ovat siis hänen ottamiaan (Vesku1 voin lämpimästi suositella). Onneksi oli puoliammatilainen kameran kanssa mukana, ettei minun tarvinnut edes yrittää.

Pellavaisen kastepuvun tilasin täältä. Ei ollut turhan röyhelöinen …

Isovanhemmuus

Kastajaisten jälkeen (vol. I)

Minäpä olen käynyt kastajaisten jälkeen Satokankaan Aatun kanssa iltakävelyllä.

Hieno päivä. Onnellinen olo.

Isovanhemmuus Niitä näitä Vanhemmuus

Ennen kastajaisia

Oulussa on ollut kesä tänään.

Jo varhain aamulla tuntui, että hyvä päivähän tästä. Eikä tunne ollut aiheeton…

Kuppikakut onnistuivat paremmin kuin edellinen koe-erä. Päivällä Miniä kärsivällisyydellään tuli ne koristelemaan. Ja gluteeniton kakkukin onnistui kerta yrittämällä. Tehtiin iltapäivä porukalla kaikkea valmistelevaa… Kun ei kuitenkaan vain ihan pienet kahvikestit ole tulossa…

Sitten ryhdyin sellaiseen pipertelyyn, mihin en koskaan olisi uskonut: pieniä rusetteja pinocchio-kakun pintaan …

Eihän tämmöisten juhlien järjestämisestä paljon ole kokemusta. Kahdesti vain. Ja Miniän kanssa päivällä jutellessa oli todettava, että en kyllä Juniorin – huomisen sankarin isän – kastajaisten järjestämisestä juuri mitään muista. Tavattoman nopeasti ne halusin ”pois päiväjärjestyksestä”. Kotona nekin vietettiin, eikä vieraita, sukua, paljon ollut. Vähän sumussa taisin elellä siihen aikaan.

Jotain perinteitä sentään on…

Kukkia tietysti olen laitellut: aamupäivällä kävelin Hietasaareen puutarhalle, Pehtoori tuli sitten minut ja kukkalastin hakemaan. — niitä pitäisikin vielä tuonne käydä laittelemassa koristeeksi.

Mutta melkein kaikki on valmiina. Kohta Pehtoori lähtee kentälle hakemaan tyttären. Veljensä esikoisen kummiksi tulee tyär – ja viettämään osan viikon kesälomastaan kotikotona. Sekin juhla tässä vielä. 😉

Nimestä meillä ei ole tietoa, kiinnostaahan se tietysti. Minulla kun on tämä etunimi-harrastuskin vielä… 😉 Mutta ei sentään sellaista jännitystä Tahvolle annettavan nimen kanssa kuin minun anopillani oli meidän molempien lasten nimien antamisen kanssa. Anoppi-parka sai pahan migreenin ennen kastajaisia; pelkäsi, että annetaan jotain vaikeita, ”ulukomaalasia” nimiä lapsille. Ja oli sitten erinomaisen helpottunut kun sekä Esikoinen että Juniori kastettiin hyvin suomalaisilla, itse asiassa jopa raamatullisilla, suomalaiskansallisilla nimillä: Miksi Saara nauroi? Tuomas seisoo niinkuin tammi…

Mutta huomiseen, ystävät!

Niitä näitä Valokuvaus

Kuvasatoa kotiseuturetkeltä

Vielä eiliseen retkeeni ja sen kuvasatoon palaan …

Tällainenkin sattui retkellä kohdalle, kyselin perheeltä, minkä he ajattelivat sen olevan? – Ja miten loistavia arvauksia, todellakin arvauksia, eikä tietoa: ”Puutarhapöytä, jossa on ollut paksuvartinen muinainen aurinkovarjo” ja ”Joku lämmittävä penkki, eli joku hiiliastia alle. ;)” Ja sitten jatkuu: ”Kuuden hengen gt-pöytä. Vanha.”, ja toinen välkky jatkaa: ”Niin ja ginikannu toho keskelle”. Onko blogini lukijoissa paremmin arvaavia? Tämä ei enää kuulu kisaan, mutta kyselenpähän huvikseni. Tietääkö joku? Se EI ole puutarha-, eikä gin-tonic-pöytä, mutta mikä?

Entäs tämä? Meinasin laittaa kilpailuun yhdeksi kysymykseksi, mutta olisi ollut liian helppo.

Nämä olivat aikansa (1800-luvun lopun – 1900-luvun alun) 3D-lasit. Telineeseen kun laittoi kuvan saattoi saada kolmiulotteisen vaikutelman…

Sellaisen huomion noiden satojen kilometrien tienvarsia katsellessa tein, että Oulun leveysasteella ei kasva kulleroita, joilla tuntui juhannuksen jälkeen koko Pohjois-Kalotin tiestön pientareet olevan koristeltu, eikä kasva lupiineja, joita taas alkaa olla 100 kilometriä etelään päin mennessä, mutta näillä meidän leveysasteilla kasvaa takiaisia. Ja paljon.

No ei se mitään, pidän niiden väristä, mutta eihän niitä todellakaan tule kotiin kerätyksi.

Tämä seuraava kuva on otettu kilpailukuvissa olleen voimalaitoksen yläjuoksulta. Jännä kuinka veden pinta on kuin kalvo.

Muutoinkin vesien äärellä oli hienoa olla. Mikä siinä on, että vesi on niin rauhoittava, kiehtova, herkkä, vahva, pelottava, kaunis elementti?

Ja aamut! Tässä kuvassa on vielä jäljellä sellaista kesäaamun ihanaa tunnelmaa…

Tänään päivä on mennyt kastajaisia järkätessä. Huushollia ja astioita järjestellen, vähän leipoenkin. Minulle ei paljon leipomuksia jääkään, sillä Miniä on tilannut kakun ja kaksi voileipäkakkua… Kunhan nyt täydennyksiä teen. Ja järjestelen. Silitän liinoja. Koristelen. Pikkuisen siivoilen.

Kesäkuvakisa Valokuvaus

Kesäkuvakisa 2015

Tänään on vuoden 2015 kesäkuvakisan julkistamisen aika!

Olen juuri palannut perinteiseltä yhden päivän roadtripiltäni: 12 tuntia, 468 km ja 286 kuvaa.

Kirkkoja, museoita, maisemia, lyhyt luontopolku, kulttuuria, suomalaista maaseutua, arkkitehtuuria, sorateitä, vettä ja veneenlaskupaikkoja, lossikin sattui matkalle. Kolme puheliasta miestä kohteissa ja yksi erinomainen, avulias naisopas yhdessä kohteista. Ihmettelin taas suuresti, että näin paljon hienoja paikkoja – ihan lähellä. Ihan ennen näkemättömiä kohteita, ja vanhoja tuttuja.

Voi, kuinka pidänkään näistä reissuista. Joskin olisi kyllä kannattanut suunnitella paremmin etukäteen, olisin säästynyt erinäisiltä siksak-ajeluilta. Ja ehtinyt nähdä vielä enemmän. 🙂 Oli sateetonta, tyventä, ja illan tullen lämpenevää – liki 18 astetta jo viimeisessä kohteessa.Kuvat ovat niistä paikoista, joissa kävin. Se taas merkitsee, että ne eivät voi olla kovin kaukana Oulusta. Näin ollen pohjoissuomalaiset ovat kilpailussa etulyöntiasemassa, joten reiluuden vuoksi – kuten tapana on – annan hyvityspisteitä siten, että jos et ole koskaan asunut Oulun tai Lapin läänissä, saat kaksi lähtöpistettä.

Ilmoittele vastauksesi suoraan minulle sähköpostilla (reija at satokangas.fi), mutta laita myös kommenttilaatikkoon alas (vaikka nimimerkillä) ilmoittautuminen osallistumisesta, jotta arvonta on sitten reilu kun kaikki näkevät ketkä ovat osallistuneet, ja toki muutkin kommentit ovat tavalliseen tapaan tervetulleita. Kilpailuaikaa on kaksi viikkoa: tiistain 28. päivän lopuille, puoleen yöhön asti voit lähetellä vastauksia.

Kolmen edellisten vuosien kesäkisojen tulokset (ja niistä linkit edellisiin tehtäviin) ovat linkkien takana: täällä 2014, täällä 2013 ja täällä 2012. Ehkä niihin perehtyminen antaa jotain apuja myös tämänvuotisessa kisassa?Entäs palkinnot? Palkintoja on kolme, ja niistä voittaja saa ensin valita haluamansa, sitten loput kaksi arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken. Ihan kuten viime vuonnakin palkintona on tietysti

1) Vuorotellen-kirjani. Sen lisäksi
2) Kotiruoka, jossa on pikku artikkelini ja lisäksi on
3) 10 euron lahjakortti Pentikin myymälään.

K I L P A I L U K U V A T

~~~~~~~~~~~~~~~~

Alla 11 tehtävää, joiden kuvat eivät ole kulku- ja/tai aikajärjestyksessä. Tiedätkö tai arvaatko, mistä ne ovat ja mitä ne esittävät? Kuvista saatavat pisteet vaihtelevat: 1 – 3 pistettä/kuva, ja ne on merkitty sulkuihin kysymyksen/kysymysten perään. Maksimipistemäärä on 18 (+ mahdolliset kotipaikkahyvityspisteet = 2 pist.).

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla…

1) Missä on paljon lasten vanhoja leluja ja nukkeja? (2 pist.)

2) Mikä kulttuurihistoriallisesti arvokas pihapiiri? Missä? Mitä toimintaa nykyisin? (2 pist.)

3) Pätkä mitä ja missä? (2 pist.)

4) Mitä noissa pulloissa on säilytetty? (1 piste)

5) Mikä voimalaitos? Miten talot liittyvät siihen? Mitä taloja? (2 pist.)

6) Mihin saareen lossi vie? Mitä on lossipaikan nimi? Mikä meri? (3 pist.)

7) Mistä tuo raunion pätkä on osa? (1 pist.)

8) Missä on rantasauna, kankaita, laavuja, järviä – ja tänään tattejakin! Paljon tatteja. (1 pist.)

9) Mikä tämä on? Mitä sillä on tehty? (2 pist.)

10) Missä veneet ovat metsässä pystytettyinä? (1 pist.)

11) Missä tämä kirkko on? (1 pist.)

Osallistukaahan taas runsaslukuisesti. Jo yrittämällä olet mukana arvonnassa.

Ja nyt on kyllä aika helppo kisa, eikö? 🙂

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini Valokuvaus

Kauppahallin ja torin herätessä

Ei aurinko tähän aikaan heinäkuusta yölläkään kovin alas näillä leveysasteilla painu.
Ja kuuden aamulla aikaan se on jo korkealla.

Pääsin tänään seuraamaan ja kokemaan kun kauppahalli herää.

Minulla oli lupa mennä takaoven kautta.

Harva meistä hallissa kävijöistä tullenee ajatelleeksi, kuinka paljon siellä ehditään puuhata aamulla ennen kuin ovet avautuvat. Kala-, vihannes- ja lihatiskit eivät itsestään tupsahda valmiiksi. Ei kahvi eikä aamupuuro valmistu, jollei joku niitä keitä.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Vielä on käytävillä hiljaista.

Luukut vuorollaan avautuvat.

Oulun hallissa, kaikissa halleissa, on jotain nostalgista.

Vassuskassa pöksyt ja tuoli järjestyksessä.

Kauppahallin uusi Lihamestari aamuisissa valmisteluissaan.

Vauhtia pitää välillä olla.

Pääsin tiskin taakse itsekin. Opettelemaan ahvenen fileointia.
Luulen, että menen vielä jatkokurssille.
Minna lupasi, että saan tulla. Ilmiselvästi tarvetta vielä on.

Ja onhan hallissa paljon muutakin kuin kalaa, lihaa ja vihanneksia, – ja aamukahvia.

Juustokuun herkut, kasvisruokaa, aasialaisia ruokatarpeita, poronlihaa,
suklaata, jäätelöä, leipää, rieskaa tietysti! Ja paljon muuta.

Torilla-9

Hallin kahvila sekä ulkona että sisällä oli seitsemältä vielä täynnä vapaita paikkoja,
– toisin kuin vähän myöhemmin.

Halleissa käydään aina ulkomaillakin, miksei sitten kotikaupungissa?
Niissä on ihan oma tunnelmansa. Aamuisin varsinkin. 😉
Eikä vähäisin ilon aihe ole se, että hallin vieressä on tori.
Myös siellä kävi aamulla rauhallinen kuhina …

Sinnehän pääsevät kaikki seuraamaan kojujen pöytien täyttymistä.
Tuoksuttamaan mansikoiden tuoksua heti aamusta.
Nauttimaan kahvista ja sen tuoksusta kesäaamussa, merenrannalla.

Tänään varhain paistoikin.

Torilla-12

Hiljalleen kauppa käynnistyi …

On se kesä. Keskikesä.

Nautitaanpa siitä!

Oulu Ruoka ja viini

Oulun uusi salaattibaari ja muuta kesäistä

Aamulla häivähdyksiä auringosta.
Liki lämmin, ja ainakin niin paljon, että kesäkukat oli syytä kastella.

Ovisyvennyksessä kukitaan kyllä komeasti.

Varjokin on kaunis.

Ja kasvimaalla = yrttilaatikoissanikin vihertää, – ei ole kuivuus tänä kesänä ollut haitaksi.

Kastajaisia varten pieniä hankintoja, lankakauppa [Tahvolle talveksi uusi nuttu alulle], lääkärissä vuositarkastus, huomenna hammaslääkärissä kuukausitarkastus (ja pientä remppaa, huoh!) ja Pakkalan salin varaus ensi kesän kapituliseminaaria varten olivat muiden muassa syitä kaupunkireissulle aamupäivällä, ja kun ei ollut kiirettä, menin kävellen [kännykkäkamera taskussa, miksei edes pikkupokkari!].

Pesulasta [ISO valkoinen juhlaliina] ja postista [mökille uusi vessan matto] sen verran isoja kantamuksia, etten lähtenyt dösällä saatikka kävellen kotiin palautumaan, vaan soittelin kyydittäjäksi Pehtoorin, joka aina tällaisissa tilanteissa, joita ei kyllä monta kertaa vuodessa ole, nimittää kernaasti itseään konsernin autonkuljettajaksi.

No, minä vein kuljettajan kanssani ulos syömään. Green Soul Salad Bar Hallituskadulla käytiin testaamassa. Kyllä oli freesit salaatit (itse saa valita aineksi kuin aineksia, ja kilohinnalla myyvät. Myös take-a-way.). Pehtoorilla iso annos, jossa sekä marinoitua nyhtöpossua että broileria, minulla vähän pienempi (alla) ja lisäksi Novelle, ja hinta oli 15 euroa. Laatuun ja määrään nähden aina voittaa kauppojen tyhjiöpakatut Caesarit yms.

Ja mainitsemisen arvoista on, että juuri tämä on Oulussa se ainoa paikka, jossa myydään ChocoDelin konvehteja. Näitä, joiden tekemisen saloihin, minäkin pääsin keväällä suklaakurssilla tutustumaan.

Bloggailu Niitä näitä

Blogissa kävijöiden profiili?

Heinäkuu (olkoonkin kylmä) hiljentää Suomen, ja monien blogien äärellä käy talvikuukausia vähemmän väkeä. Kesästä huolimatta tänne Tuulestatemmattuun kuitenkin eksyy satoja ihmisiä päivittäin.

Tarkemmin ajatellen se on hämmentävää. Tilastointi kertoo minulle, että enemmän kuin puolet kävijöistä on lähes päivittäin Temmatun äärellä. Siis lähes kaksisataa käy toistuvasti joka päivä.

Joskus koetan miettiä, ketkä kaikki? Ketä teistä kävijöistä tunnen? Tämä bloggaaminen kun on aika lailla ”monologista”, ei kovin vuorovaikutteista. Olen tästä joskus ennenkin kirjoitellut.

Nyt olen taas viime aikoina saanut kuulla hieman yllättävistäkin blogikävijöistä. Esimerkiksi, että tämä monivuotinen, päivittäinen, joskus aika henkilökohtainen höpinänäkin on linkitetty Oulun Uutiset -sivustolle. No miksei. Ehkä ne jutut, jotka käsittelevät nimenomaan Oulua ja/tai joissa on kuvia Oulusta kuulunevat tuonne. Muuten on ehkä vaikea kuvitella, että ”laajaa yleisöä” nämä päiväkirjamaiset päivitykseni kiinnostaisivat.

Nyt olen luonnollisesti vähän huolissani siitä, kuinka paljon kävijämäärät tulevat laskemaan, kun yliopistoelämää-kategoriaan tulee vastaisuudessa varmaan enää hyvin harvoin juttuja. Kuinka moni entinen tai nykyinen opiskelija ja (ent.) henkilökunnan jäsen enää on kiinnostunut, nyt kun minulla ei juuri enää tule olemaan mitään reaaliaikaisia päivityksiä akateemisesta maailmasta?

Joku vuosi sitten tein kyselyn kävijöitä kiinnostavista aiheista, ja silloin tulokset olivat tällaiset…[klikkaamalla suurenee]

Mitenhän se nyt menisi?

Kevättalvella sattui ihan muutaman viikon sisällä pari tapausta, jotka olivat vähän hämmentäviä ja hauskoja: kerroin ruoka/illallispöydässä pöytäseuralleni ikään kuin sivulauseessa jotain blogiini liittyvää tyyliin ”minä kun pidän sellaista ruoka-, reissu-, historia-, päiväkirjablogia, niin sitä kautta tuli kerran vastaan…. ” mihin minulle vain puolituttu, oikeastaan aiemmin tuntematon ihminen kertoi, ”joo, kyllä tiedän Tuulestammatun. Olen ollut tässä aikeissa tehdä sen lammaspateen, jonka ohjeen vastikään kirjoitit”. 😉

Ja sitten paras juttu viime aikoina on ollut kun Pehtoori oli Oulussa Kauppahallissa hakemassa meille kalaa, häntä tuli puhuttelemaan pariskunta, tuntematon pariskunta, joka kysyi: ”Oletko sinä RS:n puoliso?” – mihin Pehtoori oli vastannut – hieman hämmästellen – että olen toki. Tämä helsinkiläinen (!) pariskunta oli tunnistanut P:n blogini ja matkasivujeni perusteella. 😉

Sitten tällainen [joskus turhankin avoin ja laaja] nettisivusto aiheuttaa enemmän tai vähemmän epätoivottuja lieveilmiöitä. En tiedä mistä se johtuu, mutta minulle tulee Skypeen ihan jatkuvasti yhteydenottoja, jotka näyttävät tulevan jostain USA:n etelävaltioista ja kovasti on armeijaväkeä liikkeellä…

Olisi kuulkaa kenraalia ja vara-amiraalia tyrkyllä Skype-kaveriksi!

[16.6.2015 14:52:38] , nimeni on Steve Walker,
olen aina verkossa johtuen luonteesta työni,
olen mieluummin sähköpostiliikenne,
jos olen vapaa lähettää sähköpostia sinulle, jos
Olen aina kiire poikani täällä camp.so
antakaa minulle sähköpostiosoitteesi
jotta voin kirjoittaa sähköpostiviestin
kertoa enemmän minua tai että en kirjoita.
Lyhyesti, sähköpostiosoite täältä ***

Mistä näitä Markkeja ja Jameksia oikein tulee Skype-tililleni roikkumaan? Onko teillä muilla?

Heitä en kaipaa, mutta ”roikkukaa” te vakikävijät! Ja tervetuloa kaikki uudet! On mukava kun teitä siellä on, vaikka hiljaisinakin, passiivisina. Ja aina ilahdun kommenteista, ja muistattehan, että vuodenvaihteessa aina palkitaan ahkerin kommentoija. …

Luulenpa, että tulevalla on viikolla on tarjolla ruoka/leivonnaisohjeita, kesäkuvakisa ja ehkäpä kesälukukokemuksiakin.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesäruoka-asioita

Oikeastaan olen sitä mieltä, että lämmintä saisi olla kaksi kertaa näin paljon kuin nyt on (+14 C) . Pyöräilimme aika vastikään kotiin Koivurannan kahvilasta, jossa tapasimme ystävät… Matka kotiin [vastaan pohjatuulta luonnollisesti] oli hyytävä. Mutta Koivurannassa oli iltapäivällä niin lämmintä, että cava sopi tilanteeseen ihan erinomaisen hyvin. Ei tarvinnut kovastikaan uskotella, jotta kesähän se.

Kuulumiset oli hyvä vaihtaa, ajantasaistaa, suunnitella tulevaakin.

Koivurantaan menoa edelsi brunssi. Ennen puolta päivää lähdimme Pehtoorin kanssa [olihan mukava, että lähti ja oli mukana] torille, keräsimme pyörän koriin ja tarakalle kasseja: rieskaa, perunoita, mansikoita, tilliä, kurkkua, lohta, sipulia, herneitä ja kuohuvankin vielä haimme. Perustin Caritakseen ”pop-up -ravintolan”. Kun äiti kerran ei lähde mihinkään ulos syömään, me menimme sinne. Kesälounaan nautimme kolmisin.

Kovin perinteinen suomalainen lounas oli tuo, mutta eilen illalla meillä kotona nuorenparin kanssa oli pöydässä muutamia uusia juttuja, jotka jäivät kyllä mieleen. Pääruokana oli grillivartaita Viskaalin ulkofileestä, lisäksi risottoa ja pariakin salaattia. Jälkkäriksi ”frozen yoghurt”.

Tomaatti-sipuli-salaatti on tietysti klassikko, ja muistanpa kun niitä alkoi suomalaisissa ravintoloissa (Oulun Steak Housessa ja Saariselän Laanihovissa nimenomaisesti) 1970-luvulla olla, tilasimme isäni kanssa erillisen annoksen tuota herkkua, syötiin puokkiin ja se oli hyvää! Niin eilenkin: pihvitomaatteeja ja makeaa sipulia, oliiviöljyä, mustapippuria, ripaus sokeria. Jos ainekset ovat kohdillaan, niin paljon parempaa grillatun lihan lisuketta en tiedä.

Tosin myös tämä oli hyvää, erinomaista. Tämäkin ohje oli uudesta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä (vain vähän muutin = lisäsin hunajaa…)

Halloumi-vadelmasalaatti

paketti Halloumi-juustoa [vuohenjuustosta tehty erityishyvää]
salaattipeti friseesalaatista tms.

Halloumi grillataan tavallisesti (noin minuutti puoleltaan) ja viipaleet asetellaan salaatin päälle.

Olennaista on vinegretti:

1½ dl vadelmia
2 tl punaviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
½ tl suolaa
1/4 tl pippuria myllystä

Sekoita aineet keskenään sauvasekoittimella. Kaada salaatin päälle.

Kovin oli makoisaa. Ja sitten sen lihan marinadi? Minulla oli kilo erinomaista naudan ulkofilettä palasina, ja tarkoituksena tehdä siitä vartaita, jotain uutta makua halusin, ei mitään normi-santa-maria-settiä… Siispä avun saamiseksi kohti keittokirjahyllyä. Ja ”Björk – Huippukokin kotiruokaa” sattui suunnilleen ensimmäisenä käteen. Ei siellä mitään naudanlihan marinadia ollut, mutta sieltä lähti perusidea marinadille, joka takasi lihalle makua, mureutta ja makeutta.

Marinadi naudanlihavartaille

1 sipuli palasina
3 valkosipulin kynttä silputtuna
2 sentin pala inkivääriä viipaleina
4 rkl cane (tms. muuta tummaaa) sokeria
4 rkl soijaa
1 dl (valko)viiniä tai (½ dl valkoviinietikkaa)
1 punainen chili
2 rkl osterikastiketta

Silppua sipuli, valkosipuli, inkivääri, chili (poista kalvot ja siemenet) ja sekoita kaikki aineet keskenään. Laita liha marinadiin muutamaksi tunniksi. Yön yli olisi hyväksi.

Lihan pintaan tuli hyvä makeus, ja kaikkinensa tuo oli onnistunut suoritus. Vaikkei ilmaston lämpeneminen välttämättä nyt ole aktualisoitunut, niin voi edes ruokakalenterissa noudattaa kesää, eikö?

Isovanhemmuus

Jotain elämää suurempaa

Tänä viileähkönä heinäkuun perjantaina olen saanut kaikenmoista aikaiseksi ja taitaa vallan erinomainen päivälllinen, jonka valmistamiseen myös Pehtoori ja Miniä osallistuivat, olla laajemmaltikin kiinnostusta herättävä.

Postailen reseptiikkaa tässä joku päivä, myös perjantai-illan punaviini ansainnee joskus jokusen mainesanan.

Elämää suurempaa on kuitenkin ollut se tunne, jonka koin, kun vauva, pienen tovin vatsakipujaan kitistyään, oli sylissäni, ja tunsin, kuinka lapsi rauhoittui: silmät alkavat vääjäämättä painua kiinni, kuulen pienen tasaisen tuhinan, tunnen pienten sormien kiertyvän omieni ympärille, tiedän varmasti, että lapselle lämmin syli on tärkeä, ja tunnen vauvan täyden rentouden ja kivuttomuuden, aistin luottamuksen levolliseen oloon,- sitten tutin mutkasta näen tahattoman hymyn ja koen tuon pienen ihmisen painon sylissäni…

Silloin on ihan sama, mitä maailmassa ympärillä tapahtuu. Tiedän, etten voi olla rakastamatta tuota lasta.

Tänään ensimmäistä kertaa vauva oli meillä pienen tovin ilman vanhempiaan, ja koko illan vanhempiensa kanssa. Mihin me aurinkoa tarvitaan?

Niitä näitä Ruoka ja viini

Mökkituliaisista

Eilen oli ”Kamalin mökkituliainen” -keskustelu Ilta-Sanomissa. Minua hieman hämmästyttää siinä muutama asia [hyvä on: lehdissä on toki paljon muitakin asioita, jotka hämmästyttävät ja vaatisivat kommentointia, mutta perinteisestihän Tuulestatemmattua-jutut ovat enemmän tai vähemmän sellaista ilimanaikusta höpinää, joten pysynpä nyt aloittamallani linjalla ja kommentoin tällaista pikkujuttua].

Ensinnäkin ihmettelin, kuinka paljon ihmiset edelleen käyvät ja jäävät oleilemaan mökeillä ”ex tempore” tyyliin: ”työkaveri tuli vaimonsa kanssa pitkäksi viikonlopuksi syötettäväksi” tai ”sukulaiset kakaralaumoineen tulivat ja viettivät viikon”. Kyllä minä ajattelen, että jos menen jonkun mökille, minut on sinne kutsuttu. Ja meidän mökillä toki on käynyt ystäviä ja sukulaisia, mutta kukaan ei ole ilmestynyt ”viikoksi passattavaksi”. Toki mökille voi ”tupsahtaa” yllättäenkin, mutta viikoksi vieraana mökkeilemään ei meidän mielestä mennä, eikä tulla ihan noin vain.

Ja sitten se tuliaisasia. Ilta-Sanomien keskustelupalstan lukuisissa kommenttipuheenvuoroissa minua hämmästytti ehkä eniten se, että joku toivoi saavansa tuliaiseksi lahjakortin lähimarkettiin/kauppaan. Huh! Ja sitten toinen asia, jollaista en osannut ikinä ajatella, en toivoa tuliaiseksi, enkä koskaan ole ajatellut vieväni, mutta joka tuntui olevan yleinen ja tykättykin tuliainen: ei, ei kahvipaketti, vaan ”säkillinen vessapaperia”. Mikä ettei! Vessapaperia tarvitaan mökilläkin. Hyttysmyrkyt ja saippuat tuntuivat jakavan mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Me olemme sanoneet mökkivieraille, että tuokaa mukananne omat lakanat ja pyyhkeet. Ja he ovat tuoneet (ja tietysti myös vieneet mennessään :)) . Se on minusta jo hyvä tuliainen. Sitä paitsi meillä mökki(yö)vieraat ovat siivonneet lähtiessään; pikku/vierasmökin imuroivat ja tyhjentelevät roskikset, tunnollisimmat tuulettelevat petivaatteetkin. Se on minusta hyvä ”tuliainen”.

Ilolla on otettu vastaan tuodut viinipullot, suklaarasiat, kirjat, kynttilät tai hillopurkit. Ja sama koskee kotiinkin kutsuttujen vieraiden tuliaisia. Ja juuri jotain tuollaista mekin yleensä viemme. Kaupungissa kukkakimput tietysti ovat aina takuuvarma hyvä vieminen/saaminen.

On toki saatu joskus jotain muutakin, enkä kyllä muista, että mistään olisin ajatellut ”että suoraan kirppikselle” kuten tuossa IS:n jutussa joku saamistaan tuliaisista totesi.

Sitten on kerrottava yksi tuliaisratkaisu, jonka keksin ihan itse ja joka sai kiitosta vierailtakin. 🙂 Kun meidän Myötätuuli oli ihan uusi, me kutsuimme kalaasiystävämme (siis ne kuusi pariskuntaa, jotka käyvät meillä joka kesä kalaaseissa syömässä ja juomassa hyvin yhden pitkän illallisen) mökille. Viisi parinkuntaa kuudesta pääsivät viettämään syksyisen viikonlopun mökillemme (osa yöpyi sisareni mökillä). Ystävät kyselivät hyvissä ajoin, mitä he tuovat tullessaan? – No ne petivaatteet ja pyyhkeet, ja ihana kun tulette. Ja tuokaa viiniä, sitähän kuluu tuollaisella porukalla parina iltana syödessä. Ehkä omat saunajuomanne puron koriin voitte tuoda?

Ja sitten keksin!

– Tuokaa jokainen vieras yksi pullo viiniä, johon liittyy tarina. Ihan sama, onko viini sopiva pororuoalle tai maistuuko se hillajälkkärin kanssa, ihan sama, onko se kallis tai halpa, hieno tai uutuus, tärkeää on, että se on tuojalle jollakin lailla merkityksellinen viini ja että siihen liittyy tarina.

Sitten teimme niin, että me Pehtoorin kanssa tilasimme Saariselän Alkoon ne viinit, jotka noina kahtena iltana (paljolti yhteisesti koko porukalla) valmistetulle ja nautitulle aterialle sopivat. Siis ystävien tuomia viinejä EI nautittu tuona viikonloppuna.

Lauantaina kun olimme päivän patikoineet Iisakkipäällä, sen jälkeen saunoneet, Myötätuuleen pitkä pöytä katettu ja pääruoka syöty, oli tuliaisviinien tarinoiden aika: vuorotellen jokainen kertoi, miksi juuri sen viinin toi, mikä tarina siihen liittyi, miksi viini oli jäänyt mieleen. Kuulimme tarinan Lacrima Cristi -viinistä, Sangre de Toro mahtui joukkoon, itävaltainen (huom.pikku pullo) Trockenbeerenausleseä ja monta muuta viiniä oli esillä. Kymmeneen viinitarinaan liittyi muistoja, kyyneleitä, naurua, romantiikkaa, matkoja, ostamisen tuskaa. Näin tuliaisviineistä tuli hieno ohjelmanumero.

Eikä siinä vielä kaikki: ystävien tuomat viinit jäivät meidän ”viinikellariin” mökille. Nautimme ne myöhemmin yksi kerrallaan muutaman vuoden aikana muistellen ystävien tarinoita niistä, palasimme vielä iltaan, jolloin nuo viinit olimme tuliaisiksi saaneet. Yritimme aina jonkun noista viineistä avatessamme muistaa lähettää tekstarin viinintuoneelle ystävälle. Tuliaisesta oli pitkään iloa.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Uudenlaista kasvissapuskaa

Olisinpa ottanut kuvan ”ennen”, – joka tapauksessa tässä on ”jälkeen”.

Tuossa pienessä kopperossa ja lenkillä on pilvinen kesäpäivä kulunut. Mapit on vielä läpikäymättä,. .. mutta säästän teidät yksityiskohdilta ja kerron sapuskasta.

Luin viime viikolla kampaajalla pitkästä aikaa Glorian Ruoka- ja viinilehteä, joka joskus on tullutkin minulle, mutta ei enää pariin vuoteen. Joka tapauksessa 4/2015 -numerossa oli mm. sitruunakakku, jonka aion piakkoin kokeilla, mutta kaikkinensa lehti jätti jäljen niin, että ostin viikonloppuna uusimman (siis 5/2015).

Ja koskapa jääkaapissa oli oikein hyviä, pieniä kesäkurpitsoja, metsäsieniä meillä todellakin vielä riittää pakkasessa ja kananmunia oli liiankin kanssa, jo hiipumassa kohti viimeistä käyttöpäivää, päätin että tänään meillä on grillattuja kesäkurpitsoja, metsäsienimuhennosta ja ”Helppoa gribiche-kastiketta”.

Sienimuhennoksen tein ihan tavalliseen tapaan… mutta gribiche? Nevö hööd. En minä ainakaan…. Remouladen sukulainen?

Vähän soveltelin… ja hyväähän siitä tuli.

Gricbiche-kastike

4 kovaksi keitettyä munaa
1 dl oliiviöljyä
1 rkl Dijon-sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl kapriksia (alkuper.ohjeessa oli kolme!)
1 makea sipuli
mustapippuria
1 (Myrttisen) suolakurkku
ohjeessa oli suolaa, mutta jätin pois
puolikas ruukkupersilja silppuna

Sekoita öljy, sinappi, etikka, sokeri, suola ja pippuri kulhossa. Sekoita joukkoon kuoritut ja pilkotut munat. Lisää lopuksi pieneksi silputut kaprikset, suolakurkut ja persilja. Sekoita ja anna makujen tasaantua ainakin puolisen tuntia.

Ei järin kaksisen tai herkullisen näköistä, mutta tämä uusi tuttavuus testataan toistekin. Ja kun surffailin, sitä suositeltiin myös esim. parsalle. Minä mieluummin ehkä testaan vaikka uusien perunoiden kanssa. Ja sitten se oli hyvää grillattujen kesäkurpitsojen kanssa. Niiden valmistamiseen lehdessä ohjeistettiin näin:

Grillatut kesäkurpitsat

2 isoa tai 4 pientä kesäkurpitsaa
1 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Grillaa leikkuupintoja ensin kaksi minuuttia, käännä sitten paloja 90 astetta, niin saat pintaan ristikon. Grillaa myös kuperalle puolelle ristikko.
Sivele kurpitsat oliiviöljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Nälkä siirtyi taas toviksi.

Niitä näitä

Rakennusmuistoja

Jotenkin onnistuin tekemään päivästä ihan erilaisen kuin vielä eilen olin ajatellut. Sisareni kihlattunsa kanssa ei sittenkään tullut syömään [sähläsin itse jutun], Laanilan paikallishistoria -palaveria en sählännyt, se meni paremmin kuin olin olettanut, lenkille en lähtenyt, mutta kaupungissa vastoin ennakko-oletuksia kuitenkin piipahdin. Mutta päivä pulkassa.

Ja illan olen sitten suorittanut ”kaivauksia” työhuoneen vaatehuoneessa, joka ei kuitenkaan ole mikään vaatehuone, vaan täynnä kaikenlaista. Enpä muistanut, että siellä oli myös Modulan talokirja. Se oli meille reilut 30 vuotta sitten tärkeä kirja. Sattuipa nimittäin niin, että me vahingossa ryhdyimme tuolloin omakotirakentajiksi. Kerron joskus koko raksajutun, mutta nyt vain ”paalutus”.

Etsimme kevättalvella 1985 talopakettia, varmasti kaikkien Suomessa tuolloin olleiden talovalmistajien mallistot tsekkasimme, tietyt kriteerit olivat olemassa ja sitten lopulta päädyimme Kestilän talotehtaan Modula-malliin. Sitä mallia ei kovin paljon ollut rakennettu, mutta kävimme yhden sellaisen, lähimmän valmiin Forssassa asti katsomassa. Hyvä että käytiin: kuultiin vinkkejä mitä kannattaa muuttaa toimitukseen [mm. terassin tolpat] ja hoksattiin itse muutamia juttuja [mm. tuulikaapin paikan vaihto] ja sitten rohkeasti talopaketti tilattiin.

Alkuperäinen paketti oli tällainen.

(kuva suurenee klikkaamalla.)

Arvatkaahan, mikä lopullisesti ratkaisi että päädyimme juuri tähän?

– Ruokailutila tietysti! Se että se oli keskellä taloa ja sitä ympäröi kaariseinä. No oli monia muitakin syitä, mutta se oli se, joka kiinnitti huomiomme kymmenien, satojen muiden talopohjien joukosta.

Siitä on kolmekymmentä vuotta kun aloitimme tontin raivauksen. Olenhan kertonut usein, että jo ennen blogiani olen koko elämäni pitänyt päiväkirjaa. Myös raksa-ajasta on ihan erillinen raksapäiväkirja. Ja olen lähes koko elämäni ottanut (suht paljon) valokuvia, ja koonnut niistä teema-albumeita; en matkasivuja nettiin tai kuvakirjoja, vaan ihan vanhanaikaisia valokuva-albumeita kuvineen, teksteineen, karttoineen, kuitteineen, … niin myös meidän raksa-ajasta on viisi ohutta albumia kuvia ja juttuja. Ehkä joskus kertoilen ja skannailen tänne noiden vuosien kokemuksia ja koettelemuksia. Tontti raivattiin loppukesästä ja syksyllä tehtiin perustukset ja valettiin sokkeli.

Tehtiin itse niin paljon kuin osattiin ja töiltämme ehdittiin. Talopaketti tuli vapun aattonaattona 1986. Ja vaikka kuinka rakennettiin kaikki illat, viikonloput ja lomat, ei jouluksi uuteen kotiin päästy. Helmikuun 1987 viimeisenä oli muutto. Asuimme viimeiset puoli vuotta ennen muuttoa sisareni kanssa ja kun viimeisen raksaillan jälkeen palasimme asunnolle, systeri istutti meidät sohvalle, ja sanoi, että on pakko ottaa teistä kuva. 😉

Ei paljon hymyilyttänyt.

Niitä näitä

To-do loppuelämäksi?

Muistan serkkujeni keskinäisen FB-kommentoinnin tässä jokunen vuosi sitten. Toinen heistä ilmoitti eläkepäiviensä alkaneen, mihin toinen sitten vain totesi: ”Onneksi olkoon, mutta muista että kaikkea ei tarvitse ehtiä tehdä heti.” – Tuota minä olen tässä viikon koettanut itselleni hokea [paitsi että edelleen olen sitä mieltä, että enhän minä mihinkään eläkkeelle ole jäänyt. Pois töistä vain.]

Ja minä olen niiiiiin kovasti sinnitellyt, etten tekisi sellaista pukki-ja-oikeinmerkki-listaa [perheen sisäinen juttu] tai to-do -listaa tai työlistaa = tehtävien juttujen luetteloa. Ja tähän päivään asti se sinnittely onnistui. Tänään repsahdin ja kirjoitin (pitkän!) listan jutuista, jotka pitää muistaa tehdä, siivota, järjestää, järjestellä, päivittää, ottaa yhteyttä, blogata, lähettää hakemus, hoitaa pois päiväjärjestyksestä, saattaa ajantasalle, selvittää, ostaa, kokeilla, korjata, käydä, … Siis vasta tänään tuon piiiiitkän listan tein.

Ja siitä tietysti jotkin kohdat asianmukaiseen loppuun suorittamisen tilaan pyrin jo saamaan, tai jatkamaan jo aloitettuja ja pistämään uusia touhuja vireille. Ja ihan perussiivoustakin harrastelimme.

Itseänikin jo vähän huolettaa, että mitä sitten, kun tuossa listassa olevat kohdat kaikki on ensin merkitty pukki-merkilläosoituksena siitä, että homma on aloitettu, vireillä tai jossain muodossa ”teon alla”. Ja sitten kun kun homma on hoidettu, voin listan oikean reunan sarakkeeseen m oikein erkitä oikeinmerkin, mikä vapauttaa asian parista puuhastelusta. Ja tämä on suoraan äidin geeniperimästä ja esimerkistä opittu juttu.

Tällaista minun elämäni on. On liki aina ollut, ja näyttää vastakin olevan.

Paitsi että yksi kohta listassani on ”Opettele olemaan. Unohda!” 😀

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Valokuvaus

Sunnuntai kestää iltaan asti

Kuuntelen taas kerran sen biisin, joka soi Umbriassa meidän kylän A & O -kaupassa liki joka kerta, kun siellä kävimme. Koetan päästä johonkin kesä-, vapaa-, loma-, ajattelemattomuus-, — tunnelmaan. Ei toimi. Vapusta lähtien tämä kevät ja kesä ovat olleet jotenkin ”pois raiteiltaan”. En löydä kesävaihdetta. Mutta ilokseni huomaan, että sunnuntai-iltana ei ole töitä odottamassa.

Kesän kaipuussa asiaa ei auta, että aamupäivällä lenkillä on oltava goretex-takki ja silti tuntuu aika viileältä. Kasvitieteellisessä kävin makroilemassa, – hakemassa kesäfiilistä sieltäkin.

Päätöksenä oli ollut kuvata vain vaaleanpunaisia, vanhan rosaan värisiä ja syvän violetteja, koskapa ent. Elmerin huoneen (= vierashuone) taulujen kuvat pitäisi vaihtaa ja nuo värit olisivat hakusessa Ikea-kehyksiin.

Vähänhän se kuitenkin lipsui, muitakin tuli kuvatuksi. Mutta kaikkinensa, nyt kun tuo kasvitieteellinen yliopiston rakenneuudistuksesta huolimatta säilynee, siellä kannattaa käydä.

Päivä jatkui kotosalla.