2015 – Sivu 8 – Tuulestatemmattua

Torstain päivällinen

Meilläpä on ollut nuoria tänään ruokavieraina: Juniori & Miniä (ja Aatu tietysti) sekä Juniorin työkaveri avokkinsa kanssa. Olin luvannut tehdä kunnon sapuskan Juniorin kaverille palkkioksi Aatun kastejuhlan kuvausprojektista. Ja muutoinkin oli ollut puhetta, että olisi mukava istua ruokapöydässä ja testata muutama viini.

Minulla harvoin enää on mitään ruoanlaittopaineita, kun tulee vieraita, teen mikä tuntuu sopivalta ja yritän parhaani. Tälle illalle oli kyllä pieniä ennakko-odotuspaineita, vähän jännitystä .. Tämä Juniorin kaveri kun on selkeästi gourmandi, joka kokeilee ja mitä ilmeisimmin osaa tehdä vaikka ja mitä… Erityisesti grillin ja savustuspöntön kanssa nuori mies on aika pro (ks. bloginsa), mikä teki sen, että rakensin menun siten, että ei grillattavaa eikä savustettavaa olisi.

Lappi-menuhan siitä sitten tuli: lapaksia (= Lappi tapaksia), poroa ja hilloja. Eihän kaikki nyt mennyt ihan kuten olin ajatellut, yrittänyt, mutta ei mitään totaalisia floppejakaan. Paitsi se Alsacen riesling. Olin jo etukäteen mainostanut, että tänään – vihdoin – avataan Domaine Weinbach, Grand Cru Schlossberg 2000, joka ostettiin Strasbourgista puolenkymmentä vuotta sitten. Olisi muuten kannattanut juodakin saman tien, eikä kellaroida!

Sehän oli yli, förbi, vanha, överi, – ei etikkaa, mutta yli. 🙁 Olin niin pettynyt.

Lapakset kuluivat, savukalatuulihatut uusi juttu, vaatii vielä vähän kehittelyä, mutta oikealla suunnalla…

Pääruokana poroa, ja olennaista oli kastike: pitkästä aikaa lakritsi-pippurikastike. Tein jo eilen sen, ja se nyt vaan on erinomaista.

Ja sitten jälkiruokana suklaakakkua, jota olen ennen tarjonnut kirsikoiden kanssa. Kyllähän se vadelmillakin oli hyvää. Ihan pelkkiä kaloreita koko kakku! 😉

Sen ohje on täällä.

Kyllä torstain voi kuluttaa päivällistä tehden ja mukavassa nuoressa seurassa nauttien.

Oikein hyvin voi.

Yliopistonlehtorin raidat

Tänään oli koulutusneuvoston kokous. Minullekin tuli kokouskutsu, ja osa materiaaleistakin. Huomenna on tiedekunnan joka elokuinen ”Missä mennään?” -tilaisuus, jossa koko tiedekunnan voimin aina suunnataan katse tulevaan, mietitään tehtyjä, käynnistetään porukalla tuleva lukuvuosi. Minusta se on aina ollut tärkeä tilaisuus. Ja kutsu yliopiston virallisiin avajaisiin (31.8.) tuli myös, ilmoittautuminen alkaisi olla käsillä.

Minä en ollut tänään koulutusneuvoston kokouksessa, enkä mene huomenna tiedekunnan lukukauden aloitukseen, yliopiston avajaiskokkareille vähän suunnittelin meneväni … tohtorinhatunkin voisi ulkoiluttaa. Paitsi että en mene, enkä ulkoiluta.

Mutta tänään olin duunissa. Menin – vasta – yhdeksäksi, suoraan aamukahville. Ja istuin siellä 40 minuuttia!! Yleensä neljä, korkeintaan neljätoista minuuttia. Meillä yliopistosta lähteneillä on aikaa istua aamukahvilla ja kuunnella toisia. 😉

Linnanmaalla

Kollegan, eiku seuraajan, kanssa kävimme mappeja ja tiedostokansioita läpi. Annoin kaikki kirje-, info-, ohjaus- etc. aineistoni ja -pohjat hänelle. Miksipä niitä panttaisin? Onpahan hänelle vähän helpompi hoidella asioita kun pohjat on valmiina. Tietoliikenneasioita järjesteltiin, ohjauskuvioita kerrattiin. Kaikenlaista. Tiedekunnan hallinnossa kävin myös hommien häntiä sitomassa, heippailemassa.

Ja kyllä tänäänkin vahvistui ajatus, että lähdin oikeaan aikaan: juuri tänään uutisoitiin, että hallitusohjelman mukaisesti Suomessa koulutuksesta säästetään 210 miljoonaa. Äkikseltään kuulostaa hyvin abstraktilta summalta, mutta kun käy katsomassa OKM:n vastikään julkistamaa ”Suomi osaamisen kasvu-uralle. Ehdotus tutkintotavoitteista 2020-luvulle” – raporttia ja vaikkapa sen sivua 123, niin tulee kyllä sellainen olo, että olen rotta, joka jättää uppoavan laivan – kummasti konkretisoituu se, mitä humanisteille on tapahtumassa tulevina vuosina. Ja koko Suomen koulutusjärjestelmälle, – ei hyvältä näytä.

Ihan kokonaan en kuitenkaan vielä lähde. Pieni säie jäi.

Olen tulevan lukuvuoden ajan vielä yhden väitöskirjan ohjaaja. Tavoitteena on, että väitöskirja on valmis kevätlukukaudella ja että saan olla vielä väitöksessä kustoksena. Tällainen järjestely oli sekä tohtoriopiskelijan että minun toiveeni, ja jotta se onnistui, oli kaikenmoista byrokratiaa pitkin mennyttä kevätlukukautta hoidettava. Mutta lopulta: vaikka en ole dosentti, enkä enää yliopistonlehtori saatikka professori, saan tämän projektin osaltani saattaa päätökseen. Se tuntuu merkillisen tärkeältä. Olen ko. opiskelijan kanssa ollut tekemisissä, opettajana ja ohjaajana hänen ensimmäisestä opiskelupäivästään asti, monta projektia on kimpassa tehty, vuosien varrella ystävystyttykin.

Yliopiston tutkijakoulu myönsi minulle lopulta ohjaajastatuksen, ja hienon ”tittelinkin”: olen toukokuun 2016 loppuun asti ”professori emerita”. Hassua, mutta tällaista se byrokratia teettää. Titteliä tärkeämpi juttu on se, että säilytän yliopiston sähköpostiosoitteen. Eli oulu.fi osoitteeni on siis vielä voimassa, moni kun on sitä kysellyt. Mutta kannattaa jo siirtyä käyttämään tuota ”siviilisähköpostia” (reija at satokangas.fi). Molempia käyn kyllä lukemassa. Joka tapauksessa todo-listallani on yhden tohtoriopiskelijan saatteleminen tohtoriksi asti.

Vähitellen historia jää. Historia hiipuu. Mutta ei kokonaan, ei todellakaan. Aivan kuin tuolla kommenteissa oli puhettakin ”minkäs tiikeri raidoilleen”…

Luettua Niitä näitä Ruoka ja viini

Luettua ja syötyä

Sain vihdoin luetuksi Jussi Valtosen Finlandia-palkitun ”He eivät tiedä mitä tekevät”. Meni eilen illalla puolille öin sen lopettaminen, ja kun se on hyvin vahva kirja, ja kun sen loppukin on hyvin vahva, olen tänään elänyt vielä kirjan tunnelmassa. Olen lukenut sitä kauan, aloitin varmaan jo toukokuun puolella tai heti kesän alussa, välillä ja välissä olen lukenut pari muuta ohuempaa, kevyempää kirjaa.

Valtosen kirjassa on paljon sivuja täynnä tekstiä, asiaa, ajankuvaa, analyysiä suomalaisista ja amerikkalaisista. Mutta se ei ole järkälemäinen vain sivumäärän vuoksi: se on hyvin monitasoinen. Se on hyvin uskottava monilta osin. Siksikin se on pelottava. Se ei ole ahdistava, eikä jännittävä, mutta jotenkin rankka se on. Kuten Pehtoori sanoi: ”Se voisi tapahtua”.

Harvoin minä lukiessani hypin tekstejä yli, nyt tein sitä, mutta sitten kävi niin, että sittenkin palasin lukemaan ne skippaamani pätkät. Kirja vie, se vangitsee.

Mietin kauan, voinko suositella sen lukemista. Kyllä, kyllä minä voin. Se pistää ajattelemaan, ymmärtämäänkin.

Mutta olen hyvin iloinen että se on nyt ohi. Voin kohta aloittaa vaikka uuden, vanhan Hercule Poirot´n tai Minna Lindgrenin ”Kuolema ehtoolehdossa”.

Mikä oli sinun kesäsi paras kirja? Kerro, sillä vinkit saattavat olla tarpeen: minulla kun on nyt mahdollisuus lukea kaunokirjallisuutta syksylläkin, joten kerro.

Tänään olin jo vähällä mennä Kaupunginkirjastoon uusimaan kirjastokorttini, mutta jätin vielä tekemättä. Kirjasto kyllä sattui matkan varrelle, sillä olin aamupäivällä pyörälenkillä, . .

Nallikarin kautta Hietasaaren pikkuteille, Pikisaareen ja torille ja halliin.

Eihän Nalskussa ollut juuri ketään. Koulut alkoivat tänään. Lomat jo useimmilla ohi. Vain norjalaisia näkyi. Norjalaisille Nallikari on Pohjolan Riviera, ja tänään – vihdoin – oli edes vähän siihen viittavat kelit.

Tiistaista huolimatta, Pehtoorin synttärin vuoksi, oli visio ja missio tavallista paremmasta lounaasta ja päivällisestä, joka sitten kyllä venähti ihan illallisen puolelle. Päivänsankari kun on päivän ollut ahkerana ja tehnyt erinäisiä muuttopuuhia.

Lounaalla savukalasalaattia ja kauppahallin rieskaa.

Ja illaksikin kalaa. Paistoin kuhaa. Se on meidän molempien herkkua, ja sitten ”oli pakko” tehdä kanttarellikastiketta. Ihan torilta sieniä, ei sitten mentykään Rokualle sieneen kuten vähän alunperin aikeena oli ollut. Eikä siellä nyt kanttarelleja olisi ollutkaan… Ja jälkkärinä vadelma-mini-leivoksia. Suklaatahna viime syksynä Mallorcalta tuotua. Korkea aika avata tuo suklaatahnapurkkki, – hyväähän minttu-suklaa on. Tämä oli harjoituserä torstaita ja lauantaita varten. Minähän en juuri marjoja pakasta: syömme koko kauden mansikoita, ja vadelmiakin aika usein, ja se on sitten siinä – tuoreena syödään. Vain hilloja pakastan.

Valokuvaus Yliopistoelämää

Kohti tähdenlentoja

San Lorenzon päivä. Laurin päivä.

Ja juuri tänään – juuri Laurin päivänä – astui voimaan tasan puoli vuotta sitten tekemäni irtisanoutuminen. Tänään on ensimmäinen päiväni vapaaherrattarena, ensimmäinen päivä ilman työpaikkaa. Ja että se sattui Laurin päiväksi [mikä ei ollut suunniteltu juttu, enkä edes itse hoksannu]! San Lorenzollahan on meidän elämässä ollut kovin monta kertaa osansa. Keittiömestareiden ja palomiesten suojeluspyhimyksellä tuntuu olevan sijansa minun elämänmenossani.

Ja San Lorenzon yö on tähdenlentojen yö. Pitäisi näkyä tulevina öinä, ainakin eteläisemmässä Suomessa jossa lienee jo pimeää. Ursan sivuilla on tietoja ja havaintojakin jo: http://www.ursa.fi/harrastus/jaostot/meteorit/havaitseminen/havaintokohteet/perseidit.html Pitäisiköhän sitä lähteä yöksi jonnekin kamerakaluston kanssa odottelemaan tähdenlentoja, kun ei kerran tarvi huomenna töihinkään herätä. Ei olisi tarvinnut tänäänkään, mutta kuudeltapa jo kahvia keittelin.

Mitäkö olen tänään tehnyt? Vastaillut työsähköposteihin, lueskellut kokouskutsua ja kokousmatskuja, jotka minulle vielä tulivat – sähköpostituslista vielä menneessä. Toki olen käynytkin tänään yhdessä kokouksessa, tosin paistinkääntäjien, en Linnanmaalla. Ilahtunut ”vanhalta” opiskelijalta saamastani sähköpostista. Ja käynyt Pehtoorin syntymäpäivälahjan hakemasta postista.

Olen puuhaillut kovasti myös ”uusien ovien aukomiseksi”. Ensi viikon reissuakin varten järjestelyjä, ja lauantaina on kalaasit ja torstaina ruokavieraita, joten jo vähän niidenkin tiimoilta hommia, ja sitten olen kuvaillut pihalla. Kun katarrini on jo lähes kokonaan helpottanut, ovat sitrushedelmät palanneet keittiöön, ja siitäpä keksin ryhtyä makroilemaan … Lime on niin hyvää, ja se on niin kaunis. Kannattaa klikata kuvat suuremmiksi.

Tälläkin lailla voi kuluttaa maanantaina iltapäivällä aikaansa.

Photoshopin uutta versiotakin piti tietysti kokeilla, kaikenlaisia kuvia…

Ensimmäinen päivä loppuelämästäni sujui vallan nopeasti,
eikä ainakaan vielä ole tullut aika pitkäksi. 😀

Historiaa Oulu Valokuvaus

Turkansaaressa ysikymppisillä

Eihän meillä oululaisilla Seurasaarta ole. Mutta emme sitä tarvisikaan: meillä on Turkansaaren ulkomuseo. Se viettää tänä vuonna ysikymppisiään (olinpa yhdessä sen historiaan liittyvässä juhlassa puhumassakin keväällä) ja onhan museolla ja kirkolla ihan henkilökohtaisestikin tärkeä merkitys (= meidät vihittiin siellä ks. kuvia ja lisää); tänään oli Turkansaaressa paljon ohjelmaa. Kansantanhuja, käsityöläisnäytöksiä, nukketeatteri, kirkonmenot, puheita ja muuta kotiseutuhenkistä ohjelmaa.

Paljon väkeä, lapsiperheitä, kotiseutuihmisiä, museolaisia, historiaihmisiä. Ja aurinko.

Olin – taas kerran – päättänyt, että en kuvaa vain seiniä, taloja, maisemia, vaan ihmisiä. Ja minä kuvasin. Seppää, kansantanssijoita, nukketeatteria ja sen yleisöä, lauluyhtye Pammausta ja puuseppää.

Seppä on oululainen Lasse Pietari Kaikkonen. www.pietarinpaja.fi jos on tarvis sepän töille…

Mainiota oli kun tämä kansantanssiryhmä Polokkarit (Oulunsalosta) oli lopettanut varttitunnin esityksensä ja liki satapäinen yleisö asianmukaisesti aplodeerannut hyvälle, iloiselle esitykselle ja yleisö jäi odottamaan seuraavaa ohjelmanumeroa, jolloin noin kymmenvuotias pikkupoika onnistui syntyneessä hiljaisessa hetkessä heläyttämään ilmoille: ”Hyvä isä, hyvin meni.” Hyväksyvää hyrinää aiheutti pojan rohkaiseva kommentti isälleen.

Aurinkoinen sunnuntai.

Isovanhemmuus Mallorca Valokuvaus

Kuvien parissa edelleen

Verkkainen päivä. Aikaansaamaton.

Jotain pientä sentään. Kuvatilauksia olen tehnyt; kortteja tein ja tilasin.

Elmeriä kävin uudessa kodissaan tervehtimässä ja ruokkimassa ottovanhempien ollessa reissussa. Olipas konnulilla siellä hyvät oltavat. Samalla kävin kaupassa, ja taas mietin, että miksi mennä ”vieraaseen” kauppaan. Sieltä ei löydä mitään.

Jotta blogin anti ei olisi yhtä mitäänsanomaton kuin tämän päivän aikaansaannokseni, niin tähän muutama kuva Tahvosta, joka on nyt jo 2½ kk. Hymypoika on.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ja sitten, jo kovasti syyskuun Ligurian patikkamatkaa odotellessa, katselin viime syyslomamatkan kuvia. Sainpa ne vihdoinkin ladatuksi tuonne kuvasivustolleni. Lähdehän nojatuolimatkalle Mallorcan patikointipoluille. Tahvokin oli siellä jo mukana. 😉 Vain yksi patikkapäivä jäi Miniältä väliin aamupahoinvoinnin vuoksi. …

Mallorcan kuvat

Matkan postaukset ovat täällä. Sekin oli kyllä hieno patikkakohde.

Niitä näitä

Ainutkertainen perjantai

Aamulenkki, aika pitkä sellainen, päivä koneella: ostinpa sittenkin Adoben Cloud Creative -paketin. Nyt kun vielä olen ”oppilaitosihminen” mikä merkitsee että sain paketin erinomaisen edullisesti: kuvankäsittelyohjelmat ja nettieditori päivitetty pitkäksi aikaa. Samalla siivoilin tietokoneen kovalevyä, rankemman kautta. Taas lähti roskiin paljon elämää… tai noh…

Iltapäivällä meillä oli hyvä syy pyöräillä Viinibaari Voxiin samppanjalle. Ja ohi kulkiessa .. voi kuinka olikaan tuhannen mukava, ilo tavata vanha, vanha opiskelija, yksi parhaista. Ilo oli, että hänkin muisti. Juuri tänään.

Juhlailta

Jatkoimme matkaa Oulunsaloon. Viinikerhon maistiaiset. Ja miljöö poikkeuksellisen miellyttävä.

Saimme maisteltavaksi kaksi sarjaa viinejä: 3 x uudenmaailman chardonnay ja vertikaali espanjalaisia (Coma Vella 2004, 2005, 2006, 2007). Taas kerran yllätyimme ja ilahduimme. Eivätkä ainoastaan viinit olleet hyviä. Iltapala oli vähintäänkin runsas, ja erinomaisen maistuva.

Kotimatkalla eteläeurooppalainen olo. Kerrankin mekin puolilta öin ulkona. 😉

Bloggailu Valokuvaus

Galleria päivitetty

Tämänpäiväinen blogissaroikkumiskiintiö on kulunut Gallerian päivittämiseen.

joten eipä muuta kuin…

GALLERIAAN TÄSTÄ

Kaikenlainen kommentointi toivottavaa.

Vaikka oman suosikin kertominen? Mikähän kuva voittaisi äänestyksen? Sarjassa huonoin ja paras?

Niitä näitä Valokuvaus

Kesäonkesäonkesäonkesäonkesä

”Sateen jälkeen”.
[Tästä voisi tehdä nimipäiväonnittelukortteja?]

Ihan pihalla. Lähes koko päivän. Kunhan kävin aamupäivällä pitkähkön pyörälenkin, ja postissa. Kahden jäätelökioskin kohdalla jo nousin pyörän päältä pois, mutta en sittenkään ostanut. Aika tiukkis, eikö? – Hah! Tosiasiassa oli niin morkkis eilisen illan iiiiiiison jätskikulhollisen (ei mikään pikku töttörö, vaan kulho!) jälkeen, että oli vaan jätettävä ostamatta. Ja vielähän nyt illalla ehdin sortua. 😉

Jos on asunut yli 50 vuotta noin kilometrin säteellä samassa kaupunginosassa ja ikänsä aika aktiivisesti samoilla seuduilla liikkunut autolla, kävellen, rullaluistimilla, pyörällä, nuorena juostenkin, luulisi, ettei enää löydä uusia reittejä lähimmän viiden kilometrin tienoilta. Mutta kylläpäs tänään tuolla Kuivasrannan huudeilla ihan uusia pikkuteitä pitkin ajelin. Kuvattavaakin olisi ollut, mutta eipäs ollut Canon völjyssä. Joku aamu voisi aikaisin ajella sinne kuvailemaan.

Kotipihalla kukkapurkkeja ja penkkejä putsaillessa vähän kuvailin, makroilin. Kuten huomaatte, putsattavaa oli. 😉 Kuvat kannattaa klikata isommiksi…

Ja sitten metsänreunasta horsman kuvasta löytyi tämmöinen.

Harmi kun makro-objektiivi toimi vähän huonosti, mikä kyllä oli lopultakin ihan oma vikani kuten sitten jälkeenpäin hoksasin. Mikähän liero tuo lieneekään? Aika notkea. 😉

Ja kerrankin minulla krassit kasvavat kunnolla.

Niillähän voi koristella ruokia ja juomia, kuten ajattelin kalaaseissa tehdäkin. Lannoittamattomana ovat ihan syötäviä. Nämä sopivat esimerkiksi salaatteihin oikein hyvin. Orvokkeja olenkin vuosikausia käyttänyt kakuissa ja tortuissa.

Tortuista puheenollen: eilen unohdin postauksesta Ateljee Finnen Sitruunatortun ohjeen. Liitin sen nyt sinne mukaan. Se on kyllä tavattoman helppo, aurinkoinen kakku.

Monestakin syystä olen viime päivinä selaillut kuvakansioitani, ja paljoa ei enää puutu, että saisin aikaiseksi – vihdoinkin – Galleria Kakkosen. Tämä blogin Galleriassa olevat kuvat ovat reilun kolmen vuoden takaa, joten olisi aika tehdä uusi ”nettinäyttely” kuvistani. Sitä odotellessa käy katsomassa vanhat kuvat, jollet ole käynyt tai et muista… 😉

Tällaisina päivinä on mukava olla ”työtön” tai ainakin ei-työllistetty. Kesä jatkukoon!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesäpöytään piirakoita

Nyt kun kesä näyttää jatkuvan (tai siis vihdoin tulleen) on hyvä kirjoitella ohjeet näihin muutamiin heinäkuussa testailtuihin kesäherkkuihin.

Ensiksi sadonkorjuuajan hyvä salaatti: avomaan kurkkuja ja fenkolia uudella tavalla. Tuore fenkoli on tässä oikein raikasta, kannattaa kokeilla, vaikket olisi erityinen fenkolin ystävä.

Kurkku-fenkoli-vuohenjuusto-salaatti

(tämänkin ohje kuten myös alla olevan Mustikkapiirakan ohje on Soppa 365-sivustolla ja ovat siis Glorian Ruoka- ja Viini-lehdestä)

Sopii hyvin grillatun broilerin ja varmaan muunkin grillatun ruoan kanssa. Ja leivänkin kanssa. Alkuperäisohje on alla, mutta minä muutin sitä siten, että jätin retiisit pois ja pistin kokonaisen fenkolin. Ja tillin jätin pois silloin kun tein kotona, koska meidän nuoret eivät ole erityisiä tillin ystäviä ja Lapissa jätin pois, koskapa tilliä ei siellä kaupassa ollut. Ja hyväähän tuo oli ilman tilliä ja retiisiäkin.

Ainekset

3 avomaan kurkkua
6 retiisiä
1/2 fenkoli
1/2 punasipuli
tillinoksia

Kastike

1 pkt (150 g) pehmeää vuohenjuustoa (Chavroux)
1 dl turkkilaista jogurttia
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl tilliä hienonnettuna
1 rkl ruohosipulia hienonnettuna
1 rkl valkoviinietikkaa
1/2 tl suolaamustapippuria myllystä

Valmistusohje

Leikkaa huuhdotut kurkut ja retiisit ohuiksi viipaleiksi. Suikaloi huuhdottu fenkoli. Kuori ja viipaloi punasipuli. Sekoita käsittelemäsi kasvikset kulhossa.

Sekoita pehmeä vuohenjuusto ja jogurtti keskenään. Kuori ja hienonna tai murskaa valkosipulinkynsi. Hienonna yrtit. Mausta jogurttikastike valkosipulilla, hienonnetuilla yrteillä, valkoviinietikalla, suolalla ja mustapippurilla.

Lisää kastike salaatin joukkoon ja sekoita nostellen salaattiin. Anna maustua hetki jääkaapissa, koristele tillinoksilla ja tarjoa esimerkiksi grilliruuan lisäkkeenä.

Sitten tutustuminen uuteen juustoon, ja piirakkaan.

Juhannuksen jälkeen käydessämme Ruotsin puolen Kukkolakoskella, Kukkolaforssenilla, lounasbuffeessa oli mukavan makuisia pieniä piirakkkapaloja, voitaikinapohjalla juustoa ja nokkosta tai pinaattia? Kunhan sieltä kotiuduimme etsin hyllystä maailmallakin palkitun keittokirjan ”Tornedalsmat på Margits vis”, ja siellähän se ohje oli. Kirjan ohjeessa piirakan täytteenä on aurinkokuivattuja tomaatteja, ja sen version minä sitten teinkin.

Piirakka saa nimensä siinä käytetystä juustosta, jota saa kyllä Suomestakin, ainakin meidän lähi-Prismassa sitä on: Västerbotten-juusto. Ei mikään dieettipiiras, mutta pieni pala salaatin kanssa riittää lounaaksi. Tai ihan pienet 3 x 3 senttiä palaset alkupalalautaselle. Ja juustohan takaa, että punaviini maistuu tämän seurana. Ja juusto sellaisenaan aprikoorihillon kanssa. Hmmmm ….

Västerbotten-juustopiiras

Pohja

½ l venhäjauhoja
1 tl leivinjauhtetta
½ tl suolaa
250 g huoneenlämpöistä voita

Täyte

1½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja palasina
4 munaa
3 dl kermaa
½ tl suolaa
valko- ja mustapippuria
400 g Västerbotten-juustoa raastettuna

Sekoita kuivat aineet ja nypi ne voin kanssa taikinaksi. Voitele vuoka ja painele taikina siihen, myös reunoille.

Levitä tomaatit piirakkapohjalle, sekoita muut ainekset ja kaada tomaattien päälle. Pane vuoka 175-asteiseen uuniin noin 40 minuutiksi.

Anna jäähtyä, leikkaa paloiksi ja koristele siianmädillä ja tillillä.

Mustikka-basilikapiirakka

Pohja

125 g voita (huoneenlämpöistä)
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
400 g mustikoita
Basilikasokeri
1 1/3 dl sokeria
1/2 ruukku basilikaa

Muruseos
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
10 basilikanlehteä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valmista basilikasokeri. Mittaa sokeri ja basilikanlehdet kulhoon ja jauha sauvasekoittimella tasaiseksi seokseksi.

Tee taikina. Sekoita pehmeä voi ja 1 dl basilikasokeria keskenään. Lisää muna. Yhdistä vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola toisessa kulhossa. Lisää seos taikinaan. Sekoita tasaiseksi.

Voitele piirakkavuoka (ø 26 cm). Painele taikina jauhotetuin sormin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä mustikat tasaisesti taikinapohjalle.

Tee muruseos nyppimällä pehmeä voi, loppu basilikasokeri ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Pilko basilikalehdet ja sekoita muruseokseen. Ripottele seos mustikoiden päälle.

Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.

Kylmä kermavaahto tai vaniljajätskinokare maistuvat tämän kanssa oivallisesti. Minusta piirakka on parempaa jääkaappikylmänä kuin suoraan uunista.

Tämä sitruunakakun ohje ohje oli keväällä Glorian Viini & Ruoka -lehdessä. Melkein tein ohjeen mukaan (lisäsin vähän limoncelloa) mutta laittelin sen pinnalle sokerikuorrutuksen. Kaulin sellaisesta valmiista kakkukoristemassasta, kun sattui mökillä olemaan kaapissa. Tarkoitus oli kai tehdä siitä pääsiäisenä jotain, mutta kun unohtui, niin tein heinäkuussa, jolloin tarvittiin keinoaurinkoa.

ATELJÉ FINNEN SITRUUNAKAKKU

50 g voita sulatettuna
2 sitruunaa
3 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
3/4 dl kermaa
1/2 dl Limoncello-sitruunalikööriä (voi korvata sokeroidulla sitruunamehulla)
1 3/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Makuliemi:

1 sitruunan mehu
1 1/4 dl tomusokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Vuoraa vuoka leivinpaperilla.
Pese sitruunat ja raasta kuoriosa.
Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää voi, kuoriraaste, kerma ja limoncello ja sekoita.
Lisää vehnäjauhoihin sekoitettu leivinjauhe taikinaan.
Taikinan saa jäädä aika löydäksi.
Kaada vuokaan ja paista uunissa 20–25 minuuttia.
Jäähdytä kakku vuoassa.
Tee makuliemi sekoittamalla tomusokeri sitruunasta puristettuun mehuun, laitoin makuliemeenkin lorauksen limoncelloa.
Kaada liemi hitaasti vuokaan kakun päälle ja anna se imeytyä ainakin puoli tuntia.

Tarjoa kakku viipaleina. Jos tarjoat sen jäätelön tai kermavaahdon kanssa niin se on mukava kevät- tai kesäjälkiruoka. Ateljee Finnessä tämä kakku tarjotaan sitruunavaahdon kanssa, sitä en ole – vielä – tehnyt, mutta ohje siihen on täällä. KLIKS

Tänään ei ole syöty mitään noin herkullista, enemmänkin sellainen kalorinkulutuspäivä. Joutaapa noita jo olemaankin vaikka vähän useampikin…

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Yliopistosta uloskirjautuminen, ja ilta Iissä

Aamun rankkasateessa lähdin töihin, Linnanmaalle oli jo palannut paljonkin henkilökuntaa kustannuspaikalle. Käytin päivän itseni häivyttämiseen yliopistosta, mm. nettisivuilta: Unpublish KLIKS! ja olen poistettu henkilökuntaluettelosta, oven pielestä nimi pois ja avaimen luovutus – ja minulla ei enää ole työhuonetta, henkilökuntakortin mitätöimisen jälkeen olen yliopistolla vieras, jonka on liikuttava siellä vain silloin kun ovet ovat auki yleisölle ja opiskelijoille.

Autopaikan sanoin irti ja työluurin kävin viemässä Mobiilitukeen, saatesanoilla, että ensi viikolla seuraajani tulee hakemaan sen, pitäkää numero hänelle varattuna. Kirjastokortista ei tarvinnut luopua, eikä onneksi edes oikeudesta lainata kotiinkin periaatteessa vain ”tutkijasalikäyttöön” tarkoitettuja kirjoja, saan siis edelleen rajoituksetta lainata, mikä on erinomaisen hyvä ja mieluinen asia.

Dekaanilta kävin pyytämässä työtodistuksen. Niitä minulla onkin ennestään vain muutama. Vuoden 1990 jälkeiseltä ajalta ei yhtään. Lupasi ensi viikoksi kirjoittaa. Tietohallinnon kanssa neuvottelin yliopiston sähköpostikansioissa olevien viestien siirtämisestä siviilisähköpostiini. Todettiin, että sekin on hoideltava ensi viikolla ja liekkö onnistuukaan: parikymmenvuotinen sähköpostikansioiden kerääminen ei ole pikku juttu, ja posteissa on myös henkilökohtaisia, minulle tärkeitä kirjeitä, enkä nyt – vielä – jaksaisi ruveta perkaamaan tuhansien postien matskuja, joten toivotaan, että postien konfigurointi, tai mitä se lieneekään, onnistuu. Olen kirjautunut ulos monista sähköpostilistoista ja poistanut nimeni yhdeltä sun toiselta nettisivulta.

Olen siis tänään luopunut yliopistollisesta identiteetistäni tai ainakin monista sen ulkoisista merkeistä, järjestellyt itseäni ulos yliopiston järjestelmistä, ja roudannut loputkin romppeeni pois kampukselta.

Ensi viikolla menee ainakin vielä yksi päivä erinäisissä lähtöpuuhissa. Mutta lähdön tunnelmaa oli … Pientä haikeutta. Tai sellaista ”minä-en-enää-kuulu-tänne” -fiilistä. Eikä se ole pelkästään hyvä tunne.

Aivan eri tunnelma oli sitten illalla: Juniorin päästyä töistä lähdimme Iihin. Sisareni oli kutsunut meidät ja pikkuperheen kylään. Emmekä suinkaan menneet mihinkään iltakahville.

Alkuruokana lohta ja avokadoa, sitruunaa saaristolaisleivillä.

Pääruokana brasilialaisia lihavartaita ja marinoituja kasviksia feta-pastan kera.

Ja jälkiruoaksi espresso-pannacotta marinoitujen mansikoiden kanssa.

Se oli todella hyvää. Kokeilen varmasti itsekin. Olisiko jopa kalaasien jälkiruoka.

Ja siinäkö kaikki? Ehei, kahvin kera vielä valkosuklaa-kahvi-täytekakkua.

Siis kahviteemalla koko menu (eturuoka kahvikupeista kumotut annokset 😉 ).

Että sellainen maanantain päivällinen.

Oli kyllä mukava, ilta vierähti, Tahvokaan ei malttanut nukkua, kun oli niin mukavat kekkerit. Höpöttelimme ja ihailimme Iijoen maisemaa.

Auringonlaskusta ”oli pakko” ottaa HDR-kuva… Ei satanut, ja tuntui kesäillalta.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Juhlajuomia ja salaatti

Kaiken juhlinnan (mökkielämää ystävien kanssa ja kaksistaan, rotissööri-piknik, eiliset häät) jälkeen tänään kotisunnuntai. Kotitöitä ja lenkkiä, liian aikaisin heräämistä, mutta lopultakin pieni juhla tänäänkin.

Nautimme neljästään Moet & Chandonin melko uuden tuotteen, Ice Imperial. Puolikuiva, erinomaisen hedelmäinen samppanja.

Viinisuosituksia-5

Pehtoorin kanssa oli lasilliset sitä jo viime kesänä Helsinki-Vantaan viinibaarissa Bad Gasteinista palatessa nautittu (silloin se tarjottiin samppanja-drinkkinä mintun ja jäiden kanssa, tänään puuttui minttu), mutta nyt juhlistimme sillä pojan opiskelupaikkaa. Ja ihan vaan ”ruokajuomana” (heh!) … Kyllä, kyllä se on hedelmäistä ja jäidenkin kanssa erinomaista. Ei ehkä sellaista, mitä samppanjalla yleensä ymmärretään ”rutikuivaa, hienoa”. Tämä oli ”helposti lähestyttävä” mutta riittävän kupliva ja moniulottuinen, että sen samppanjaksi maistoi. Eikä ole ollenkaan niin makea kuin saman talon Nectar.

Tämän kesän valkoviinilöytö on ollut ehdottoman hyvä valkoviini, joka on puolikuiva olematta imelä ja joka on – tietysti – Alsacesta. Alsacelaiseksi poikkeuksellista on, että se on kahden rypäleen sekoitus: riesling ja pinot gris ovat harmonisessa sopusoinnussa tässä viinissä. Raikas, hivenen mausteinen. Kaksi minun lempirypälettäni, ja vielä Alsacesta kotoisin, niin olisi kumma, jollen pitäisi. Pitävät tästä muutkin. Sellaisetkin, joille rutikuiva riesling ei maistu tai jotka eivät pinot grisiä tunne. Tämä on savukalan kanssa hyvää, ahvenfileiden kanssa hyvää, varmastikin monien aasialaisen keittiön herkkujen kanssa, ja omakohtaisesti todettu, että myös pähkinöiden kanssa hyvää. Black Tie

Ja jo aiemmin olen puhunut Hewitsonin uutuuspunaviinistä. Ei ole edullisimpia, mutta La Secateur on hyvää. Se on valmistettu appassimento-menetelmällä (vrt. monet italialaiset apassito, passimo, etc. ja Amarone-viinit), mikä merkitsee, että siinä on tiettyä makeutta maussa. Ei napsu tanniinit. Juhlaviini sekin. Se loppui keväällä Alkoista suunnilleen saman tien kuin oli niihin tullut, mutta nyt sitä taas saa.

Ajattelin, että laittelen tähän vielä kesäpiirakkaohjeita, mutta jättänen ne huomiseksi tai tiistaiksi. Tähän kuitenkin minun osuuteni perjantain pikinikille. Onhan nyt rapuaika, joten tein katkarapusalaattia.

Vanha, hyvä ohje. Alkuruokana oivallinen, buffeeseen sopii hyvin. Oheen patonkia tai hyvää maalaisleipää.

Susannan katkasalaatti (Ohje Kotiliedestä viime vuosituhannelta)

600 g kuorittuja katkarapuja
1 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 tlk kuorittuja tomaatteja
1 rkl tomaattipuretta
½ tl chilijauhetta
1 tl mustapippuria
½ tl suolaa
2 dl smetanaa
5 tippaa tabascoa
80 g juustoraastetta (emmental)

Hienonna sipuli ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää puristetut/pilkotut valkosipulin kynnet, purkkitomaatit ja pure, chili, mustapippuri ja suola. Keittele puolisen tuntia miedolla lämmöllä. Jäähdytä.

Lisää seokseen smetana, tabasco, juustoraaste ja katkat.
Anna maustua jääkaapissa joku tunti tai vaikka yön yli (mielellään yön yli).

Tee salaatista peti lautaselle, asettele katkamössö sen päälle, lisää muutama rapu koristeeksi, samoin tilliä.

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Sunnuntai on taas kestänyt iltaan asti. Hyvä sunnuntai tämä on ollut. Huomenna ajattelin mennä töihin. 😉

Niitä näitä Yliopistoelämää

Hääjuhlassa vieraana

LM-n häät-7

Olen saanut olla hääjuhlissa tänään. Vihkiminen Oulujoen kirkossa ja hääjuhla Maikkulan kartanossa.

Jo toisen kerran sain kutsun opiskelijani häihin. Kun sellaisen kutsun saa, ei voi kieltäytyä. Enkä millään muotoa olisi halunnutkaan kieltäytyä; hyvin otettu ja kiitollinen olin kutsun saadessani.

Syksyn 2007 vuosikurssilla oli monta sellaista opiskelijaa, jotka ovat olleet osa elämääni enemmän kuin ”normiopiskelijat”. Ja yksi heistä on tämän päiväinen morsian.

Hieman minua juhliiin ajellessani kuitenkin mietitytti, kun en tiennyt, onko häissä ketään, jonka tuntisin, että mitenhän siellä itsekseni olen, mutta olihan siellä tietysti puolenkymmentä morsiamen kurssikaveria, joten olihan sitten juttuseuraa.

Ja sitten! Hääjuhlassa samaan pöytään, vastapäätä, oli plaseerattu tuttu 50 vuoden takaa!! Kansakoulun eka- ja tokaluokan kaverini, paras koulukaveri tuolloin. Emmekä ole tavanneet puoleen vuosisataan! Ja vallan mainiota, että hänkin oli minun 5-vuotissynttäreilläni, joita vietettiin juuri tuon samaisen Maikkulan kartanon piharakennuksessa. Olemme samassa kuvassa joka otettiin noilla synttäreilläni.

Oli mukavat häät. Parasta oli, että hääpari oikeasti näytti onnelliselta saadessaan toisensa; eivät ”suorittaneet” häitä niin kuin joskus tuntuu tapahtuvan.

Maikkulan ruoka oli hyvää, miljöö on vertaansa vailla, sopivasti mukavaa ohjelmaa, illaksi sääkin selkeni.

Kymmeneltä häävalssin jälkeen, bändin aloittaessa jamit, boolimaljaa nostettaessa pöytään, totesin, että nyt minun on hyvä aika lähteä.

Ruoka ja viini

Rotissööri-piknik vol. 5

Olenhan minä ennenkin leuhkinut tällä paistinkääntäjyydelläni. Että olen harrastajajäsenenä mukana järjestössä, jossa ammattilaiset ja ruoan intohimoiset harrastajat kokoontuvat yhteen milloin minkäkin syyn varjolla nauttimaan hyvistä mauista, ruoasta ja juomasta.

Monia, monia hienoja makuelämyksiä ja uusia asioita, hienoja viinejä ja tekemistä, illallisia, ruokakursseja, tutustumista tuottajiin, juhlia ja oppimista on tullut koettua. Eikä vähäisin ilon aihe ole se, että tässä tapaa säännöllisesti mukavia ihmisiä. Samanmoisia kuin itsekin; ruoka kiinnostaa. Sen tekeminen, siitä elannon saaminen, siitä nauttiminen, sen esillepano. On ilo tavata, jutella, nähdä, kertoa menneestä, vaihtaa kuulumisia tulevan odottamisesta.

On ilo olla yhdessä ruoan ääressä.

Tänään oli jo viides Oulun paistinkääntäjien voutikunnan piknik. Aiemmin teemana on ollut Italia (meillä 2011), sitten Välimeri, ja Aasia, viime kesänä pohjoismainen keittiö ja nyt sitten teemaksi saatiin rosvopaisti ja ”reilua mökkiruokaa”. Pääsimme Pikisaareen, joka on kulttuurihistoriallisesti(kin) hieno saari, ihan keskustan kupeessa.

Yli 30 paistinkääntäjää aveceineen kattoi piknik-pöydän, jonka kanssa ei ollut muuta ongelmaa kuin että miten voisi kaikkea maistaa ..

Moni oli aiemminkinkin rosvopaistia maistanut, päässyt kokemaan, – me emme. Ja kyllähän se oli ihan hurjan hyvää. Lammasta yrttien ympäröimänä, kesän parhaiden kasvisten kera. Se oli hyvää, ihan tavattoman hyvää. Jopa niin, että Pehtoori jo suunnittelee ”rosvokuopan” tekoa mökille.

Silmän- ja jälkiruokaakin riitti.

Lime-marjakakku

Mansikka-pannacotta ja mustikka-valkosuklaamousse

No, nyt en leuhki enempää; uskonette, että oli hieno illansuu ja ilta.

Historiaa Lappi Niitä näitä

Kotimatkalla museossa

Hangasoja haukkoineen jätettiin aamupäivällä. Eilen satoi ajoittain, mikä ei estänyt ulkoilua, nikkarointia, edelleen metsänraivausta. Yöllä satoi hirmuisesti – kuulemma. Minulla ei siitä mitään muuta tietoa kuin että aamulla mökin pihalla isoja lätäköitä ja tulvaojassa vettä, mitä ei yleensä loppukesästä tapahdu.

Säittenkin puolesta oli siis hyvä aika suunnata kohti maalikyliä, ja tätä etelän lämpöä ja aurinkoa. 😉

Rovaniemelle asti ja Rovaniemellä vielä satoi, mikä ei estänyt meitä turisteilemasta siellä.

Kävimme Arktikumissa katsomassa ”Wir waren freunde” – näyttelyn. Se on kertomus saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisista Lapissa 1940–1944. Vaikka aihe on minulle melkoisen tuttu, jopa itse olen sitä (hyvin vähän, Keminmaan historian osalta) tutkinut ja haastatteluja siihen(kin) liittyen tehnyt, oli näyttely silti uutta avaava.

Ja se oli hyvin ”kuvallinen” – paljon siviilien kuvia kohtaamisista saksalaisten (ja puolalaisten, itävaltalaisten, sveitsiläisten, tsekkien, etelä-tirolilaisten…) kanssa. Saksan armeijan (ja Orgasation Todtin, vankien, yms.) yhteismäärä Lapissa oli yli 200 000, joten ei ihme, että kanssakäyminen siviilien kanssa oli vilkasta. Lappiahan ei miehitetty, vaan aseveljeyden nimissä elettiin rinnakkain monta vuotta aina syyskuuhun 1944 asti.

Näyttelyn markkinoinnissa tehtiin alkuun hieman arveluttava veto, etten sanoisi ylilyönti: ks. Uutinen aiheesta

ja kuinkas sitten kävikään….

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430108894014.html

Ja mikä ihme herätti japanilaisten varhaisteinien suuren kiinnostuksen? Mitä noin ihmeissään katselevat?

Tämähän se aiheutti suunnilleen kosketusnäytöllisten puhelimien aikana syntyneille suurta ihastusta ja hämmennystä!

Kunnon kirjoituskone.

Yllä oleva kuva olkoon minun kannanottoni näinä päivinä vellovaan keskusteluun.
Korostan, että tuo lehti on vuodelta 1941 ja samalla mietin, eikö historia sittenkään opeta mitään.

Näyttelykierroksen ja Arktikumin lounaan jälkeen kävimme ChocoDelistä ostamassa konvehteja vastaisen varalle, ja jätskit. Niitäkin siellä on. Jäätelökin oli hyvää.

Kotona kaikki tuntui avaralta, siistiltä, vihreältä, kaupunkilaiselta. Välillä hyvä näinkin. Eikä tänne tarvinnut tulla töiden takia, päinvastoin: juhlien takia. Koko elokuu on täynnä juhlia; joka viikonloppu juhlat tai kutsut tai jotain. Huomenna rotissööri-piknik ja lauantaina häät! Ja ensi viikolla vaikka ja mitä, ja pitäisi olla edes vähän kuosissa, ja minulla on tukkakatastrofi. Kampaajani sairaustapauksen vuoksi en pääse huollattamaan pehkoani. Ja se ei ole minulle mikään pikkujuttu.

Sitä minä tuossa peilin edessä mietin, että kun jotkut oikein maksavat siitä, että saavat kiharat ja hiuspidennykset! Minä haluan väriä, lyhennystä ja helposti sileäksi föönättavat hiukset, mutta se ei nyt onnistu. Auts.

Niitä näitä

Kesäkuvakilpailu 2015: tulosten julkistus

No nyt vihdoin! On kesäkuvakilpailun 2015 tulosten julkistamisen aika.

Ensimmäinen kesäkuvaretkeni 2012 suuntautui Kemijokilaaksoon, sitten Koillismaalle, viime kesänä Pohjanmaan rannikkotielle ja (ent.) Oulun läänin eteläisiin kuntiin. Luode, koillinen, lounas oli siis jo käyty ja nyt oli kaakon vuoro. Oulujärveä kohti lähdin keskiviikkoaamuna 15.7. Ja tälläkin retkellä jäi kovin monta hienoa paikkaa tutustumatta. Muutamia kohteita, joissa pysähdyin ja kuvailin, eivät olleet kisakuvissa, mutta palannen niihin vielä.

Kilpailuun osallistui (vain) kymmenen blogin lukijaa, joista kaksi (Antti ja Satu) ovat Pohjois-Suomen ulkopuolelta, minkä vuoksi heille on myönnetty kaksi lähtöpistettä. Moni ennenkin kärkisijoille noussut oli tänäkin vuonna mitaleilla.

Vaikein kysymys oli AIV-pullot ja helpoin Kajaanin linna. Sen tiesivät/arvasivat kaikki.

Tänä vuonna löytyi vastauspaperi, jossa KAIKKI yksitoista kohtaa olivat oikein = täydet 18 pistettä. Ja tässä vastaukset voittopaperista:

1) Vanhat lelut ja nuket löytyvät Paltamon Metelin Kanervasta. Siellä on tietääkseni Suomen pohjoisin nukke- ja lelumuseo. ”Eilisen lapset ja leikityt lelut”.
2) Lamminahon vanha arvokas tila Vaalassa Nuojualla. Nykyisin kesämuseona ja tapahtumapaikkana.
3) Suuri aika -pronssiveistos Kajaanissa. UKK-muistomerkki, joka paljastettiin Urkin syntymän 90-vuotispäivänä 3.9.1990.
4) Hienot pullot! AIV-pulloja eli niissä säilytettiin rehun tekemisessä käytettävää happoa.
5) Pyhäkosken voimalaitos Muhoksella. Aarne Ervin suunnittelema, kuten myös Leppiniemen asuinalue lähistöllä. Rakennettu aikoinaan voimalaitoksen työntekijöille.
6) Alassalmen lossi vie mantereelta (Vaalasta) Manamansaloon. Kainuun meri = Oulujärvi.
7) Kajaanin linnan osa.
8) Rokualla.
9) Vanha valurautainen vohvelipannu, joka on asetettu irrotettujen hellanrenkaiden jättämään aukkoon. Hieno! Tällä paistettiin sydämenmuotoisia vohveleita.
10) Veneetkin ovat Paltamon Metelissä. Venemetsä -tilataideteos.
11) Kajaanin (ev.lut.) kirkko.

Moni oli googlettamalla löytänyt kohteista pieniä anekdootteja, joita muutamia kopioin tähän kuvalliseen oikeaan ”riviin”.

1) Missä on paljon lasten vanhoja leluja ja nukkeja? (2 pist.)

”Golftie 3, 88300 Paltamo, kulttuuriyhdistyksen Meteli seis, Metelin Kanervan lelutalo ym.”

Se oli kyllä mukava paikka. Siellä on pitkälti yli 1000 nukkea, joista vanhimmat ovat 1800-luvun lopulta. Nalleja ja mekaanisia peltileluja 1930 – 1960-luvuilta. Nostalgiaa yllin kyllin. Ja pieni antiikkikirppis, josta ostinkin kolmellakympillä maitopäälärin, kukkamaljakon ja veitsitelineet. (laitan joskus kuvia)

2) Mikä kulttuurihistoriallisesti arvokas pihapiiri? Missä? Mitä toimintaa nykyisin? (2 pist.)

”Lamminahon perinnetalon pihapiiri Oulujoen varressa, Vaalassa. Paikka toimii kesäisin talomuseona ja on auki yleisölle kesäkuun alkupuolelta koulujen alkamiseen.” Käydessäni siellä on kansainvälinen työleiri, nuoria Aasiasta ja Euroopasta tekemässä pärekattoa. 😉

3) Pätkä mitä ja missä? (2 pist.)

”Suuri Aika” on Urho Kaleva Kekkosen muistomerkki. Se on espoolaisen kuvanveistäjä Pekka Kauhasen veistämä, 8 m korkea veistos, joka on valettu pronssiin. Veistos paljastettiin 3.9.1990, jolloin oli kulunut 90 vuotta Urho Kekkosen syntymästä. Veistos on ensimmäinen Suomen presidentille pystytetty valtakunnallinen muistomerkki, joka sijaitsee Helsingin ulkopuolella. Patsas on Kajaanissa Urho Kekkosen puistossa evankelisluterialaisen ja ortodoksisen kirkon välistä.” Lähde: http://www.kajaani.fi/Kaupunkitieto2/Nahtavyydet/UKK-muistomerkki/)

4) Mitä noissa pulloissa on säilytetty? (1 piste)

”- Pulloissa on säilytetty AIV-liuosta, joka oli alunperin rikkihapon (H2SO4) ja suolahapon (HCl) seos; myöhemmin liuos oli muurahaishappoa (HCOOH).
– Pulloissa on säilytetty AIV-liuosta, jolla on säilötty (ja säilötään edelleen) nurmirehua lehmille pitkän talven varalle. ”

Nämä kuvasin Lamminahossa.

5) Mikä voimalaitos? Miten talot liittyvät siihen? Mitä taloja? (2 pist.)

”Pyhäkosken voimalaitos Muhoksella. Aarne Ervin suunnittelema, kuten myös Leppiniemen asuinalue lähistöllä. Rakennettu aikoinaan voimalaitoksen työntekijöille.”

6) Mihin saareen lossi vie? Mitä on lossipaikan nimi? Mikä meri? (3 pist.)

”Lossi vie Manamansaloon. Lossipaikka on Alassalmi. Meri on Kainuun meri eli Oulujärvi.”

Oli niin kaunis kesäilta kun lossirannassa odottelin lossin lähtöä.

7) Mistä tuo raunion pätkä on osa? (1 pist.)

Kajaanin linnan tiesivät kaikki!

8) Missä on rantasauna, kankaita, laavuja, järviä – ja tänään tattejakin! Paljon tatteja. (1 pist.)

Rokualla kyllä on paljon luontonähtävyyksiä, patikkapolkuja (latuja), sienimetsiä, kylpylä, kauniita maisemia, geopark. Sinne kyllä mennään syksyllä päiväretkelle.

9) Mikä tämä on? Mitä sillä on tehty? (2 pist.)

”Kuvassa on Lamminahon vohvelirauta, jonka englantilaiset lohilordit toivat Lamminahoon 1880-luvulla. Sillä on tietenkin paistettu vohveleita.” Se toimii edelleenkin; sitä oli käyntiäni edeltävänä uuninlämmityspäivänä testattu.

10) Missä veneet ovat metsässä pystytettyinä? (1 pist.)

”Tukkijoella näytelmän lavasteita, Paltamon Metelissähän Homasen venemetsä on.”

11) Missä tämä kirkko on? (1 pist.)

Kajaanin ev.lut. kirkko on keskellä Kajaania.

Ja tässä tulostaulukko!

Voittaja on siis Maisa! Samaan pistemäärään, jaetulle ykkössijalle ylsi Satu, jolla muutamien pisteiden puuttumisen paikkasi kotipaikkahyvitys. Anu oli sijalla kaksi ja Koivu kolmantena. Voittaja saa siis valita kolmesta palkinnosta haluamansa ja kaksi muuta palkintoa arvottiin kaikkien osallistuneiden kesken.

Ja Hangasojalla ilman virallisia valvojia (ei täällä ole ketään muita kuin me kaksi!) suoritetussa arvonnassa pärjäsivät Anu ja Antti! Onneksi olkoon kaikille ja kiitokset osallistumisesta. Maisa, Anu ja Antti laitatteko minulle sähköpostilla (reija at satokangas.fi) kirjepostiosoitteenne, jotta voin kotiin palattuani postitella voittonne. Laittakaa myös palkintotoiveenne mieluisuusjärjestyksessä.

Kisatuomarointi on tehty. Vakaa aie on tehdä tällainen kisa ensi vuonnakin.

Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Puuhommia ja haukkakuvia

Korkealla kunnahalla hongat huminoi,
kirves paukkaa, puuta haukkaa pokasaha soi.

Tänään on ollut metsuripäivä: vielä jatkoimme talven tuulenkaatojen ja tykkylumien jäljiltä siivoilua metsästä ja pihapiiristäkin (ei ikinä ennen ole ollut tällaista), oksien keräämistä, runkojen metsästä raahaamista, moottorisahaamista ja klapien tekoa (nämä kaksi vm. vain Pehtoorin hommia; minulle ei moottoroitua sahaa eikä kirvestä anneta 🙁 ), mottien tekoa, nuotiolla roskien polttoa, uppotukkien ja muiden roskien perkaamista purosta, vanhan puulaatikon pilkkomista…

Muistattehan, että meidän mökillä polttopuut eivät ole leikin asia. Eivät todellakaan.

Koivuklapeja saatiin kuivumaan – ja ilmaiseksi!

Ja notskipaikalle pitkäksi aikaa kelo- ja mäntyrankoja pilkottuina, – ja ilmaiseksi! Ja hyvää liikuntaa ulkona!

Sitten minulla on sellainenkin hassu tapa, että keräilen käpyjä. Käpyjenkerääjä! Kerään niitä mökkipihalta liiterin päähän. Järkevää? – Tiedä häntä, mutta pidän niistä.

Siinäpä se reilut kuusi tuntia huhkimista kului. Ja varmasti ihan yhtä paljon energiaa vaativat nuo puuhommat kuin olisi patikka Urupäälle tehnyt. Se nimittäin oli toisena vaihtoehtona sen jälkeen kun ystävät pitkän aamiaisen jälkeen lähtivät (mutkan kautta) Ouluun ja päivästä näytti tulevan sateeton ja lämmin. Sellainen se olikin.

Ja jo pari päivää on kuunneltu haukkojen varoitusääniä ja koetettu tunnistaa sitä, niitä. Tänään hoksattiin, että niitä onkin VIISI! Onnistuin kameran ja (liian pienen (70 – 200 mm) zoomin kanssa) menemään aika lähelle niiden keloa. Olivat kyllä melkein pelottavan näköisiä.

Ja koskapa noita kuvailin paljon, oli vähän pakko kuvankäsittelyllä kokeilla mitä kuvista lähtee

Ja sitten suurennoksia lentokuvista. [Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.]

Näin pieni maailma ja pienet suuret tekemiset täällä tänään.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Korjaus/täydennenys ylläolevaan (ke 29.7.2015 klo 8.00)

Lähetin eilen sähköpostia lintuharrastaja/ammattilaisasiantuntija (EH) ystävälleni, ja kyselin haukasta, ja hän vastasi näin:

Hei, veikkaan kuitenkin ampuhaukkaa. Nuorellakin nuolihaukalla on voimakkaampi viiksijuova ja levinneisyys täsmää paremmin. Hieno pihapinna!
http://atlas3.lintuatlas.fi/tulokset/laji/nuolihaukka
http://atlas3.lintuatlas.fi/tulokset/laji/ampuhaukka

Ja ihan samoilla linjoilla on myös Koivu (ks. allaoleva kommentti), joka hänkin on kyllä asiantuntija näissä(kin) asioissa.

Siis meidän pihakelossa oleilee viisi AMPUhaukkaa. Miltähän ne näyttävät sateessa? Tänään näyttää olevan mahdollisuus kuvata niitä oikein kunnon sateessa.

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

(Ruoka)retki Inariin

Aamu sateinen, eikä ennuste luvannut mitään kummempaa koko päiväksi. Siispä päätimme toteuttaa jo eilen suunnitellun retken Inariin.

Ystäviemme iloksi ja ihastukseksi ajoimme ensimmäiseksi Ivalon keskustassa olevan Kenkä-Asun eteen. Legendaarinen Ivalon keskustan retrovaatekauppa on vertaansa vailla. Toki siellä on käyty ennenkin.

Lainaus Saariselkä.net -sivulta kymmenen vuoden takaa

Naisten, miesten ja lasten asusteita ja kenkiä myyvän liikkeen asiakkaina on vuosien varrella ollut lappilaisten lisäksi myös kuuluisuuksia, muun muassa Remu Aaltonen ja viimeksi Lenita Airisto. Petterssonien laajat valikoimat ovat erityisesti 60- ja 70-lukuja harrastavien muotialan ihmisten aarreaitta. Filmiryhmiä ja lehdistöä on vieraillut liikkeessä ulkomailtakin.

Ostimmepa Pehtoorille mökkineuleen, ja kuten hintalapusta näkyy laadukas englantilainen puuvillaneule oli ollut valikoimissa jo markka-aikaan.

Kaupanpitäjä Hissu on 93-vuotias!! Ja hän kertoi meille, että on vain kerran käynyt lääkärissä: ”Kun kerran lähettivät kutsun”… Vain sunnuntaisin liike on kiinni, ja vanha rouva pitää liikettä yksin. Ehdottomasti kannattaa poiketa Ivalossa käydessä…

Matka jatkui Inarinjärven aina niin vaikuttavia, kauniin karuja, rakkaisia rantamia seuraillen kohti pohjoista. Karhunpesäkivi oli vähän aikeena käydä katsomassa, mutta vettä tuli niin paljon, että jätimme väliin. Nautimme vain kahvit, ja lähdimme kohti Inaria.

Sajoksessa taas uusia yksityiskohtia, ja saamelaiskäsitöiden näyttely.

Vitriineillä mukavan näköiset telineet…

Inarin Jäniskoskella kävimme, sateesta huolimatta. Se on hieno koski. Sateellakin. Videokin olisi, mutta eihän se lataus onnistu. Metsä mahtavan vihreä, pehmeän näköinen ja raikkaan tuoksuinen.

Ja sitten reippaan kävelyn (kilometri!! 🙂 ) ja retken jälkeen päivän pääkohde oli ihan liki: hotelli Kultahovin ravintola Aanaar, jonka nettisivulla on teksti:

Aanaar on kuuluisa tasokkaasta ruoastaan, johon käytetään hienoja ja puhtaita paikallisia raaka-aineita. Kalat ostetaan suoraan Inarijärven hovikalastajalta ja poronliha lähipalkisen poromiehiltä. Myös marjat, sienet ja luonnonyrtit tulevat lähialueelta.

Menu on vähintäänkin haastava, ja olisin voinut valita siitä minkä hyvänsä etu-, pää- tai jälkiruoan.

Tässäpä ne valitsemani

Juurespihvit tavallisia, matsutakevaahto ja savustettu-punajuuripyree ennenkokematonta hyvää.

Jälkiruoka, jonka nimi oli ”savusauna”. Tuo ”mallasmulta” oli tavattoman hyvää, olisi saanut olla annoksessa enemmänkin, samoin koivunlehtisorbetissa makua, mutta kaikkinensa oikein hieno gourmet-päivällinen, rento paikka, mutta ruoka palkittua (eikä aiheetta) tasoa.

Alkuillasta oltiin takaisin mökillä, saunomista, iltapalaa, opiskeltiin haukkoja, niiden ääniiä ja tuntomerkkejä (ks. eilinen postaus). Ja neljän hengen seurueen lintu/kasvi/kukka/luontotuntijat (joihin minä todellakaan en kuulu) olivat sekä Koivun että Raijan eiliseen postaukseen antamien kommenttien viitoittamina kääntymässä siihen, että ehkä se eilinen oli sittenkin nuolihaukka. … mutta ei vielä ihan ehdotonta varmuutta.

Tänään iltahetkeämme tahdittivat tangot, eivät Souvarit, mistä olin oikein iloinen. Eikä tämä mökkireissu ole edes lopussa! Vaikka ”oikeasti” tänään olisi ollut paluu duuniin… 😉

Lappi Niitä näitä

Pientä patikointia, mukavaa mökkeilyä

Jos olisin julkkis ja minusta tehtäisiin sellainen lehtijuttu, jossa ”syväluodattaisiin ajatteluani” ja otettaisiin selvää tekemisistäni ja tykkäämisistäni, ja sitten pitkän kysymyssarjan keskellä olisi kysymys ”mikä on lempisuosi”, vastaisin empimättä: ”Tankasuo UKK-kansallispuistossa, Jorpulipään ja Pikku Tankavaaran välissä!”

Ai, että minusta ei koskaan tehdä lehtijuttua, saatikka että ”syväluodattasiin” ja ei ikinä, ei koskaan ei keneltäkään, ei missään yhteydessä kysytä, ”mikä on lempisuosi”, mutta JOS. Jos kysyttäisiin niin vastaisin, että Tankasuo.

Siellä me tänäänkin käytiin. Vietiin ystävät Tankavaaraan, ja päivän ”ohjelmanumerona” oli kapuaminen Jorpulipään (467 mpy) huipulle. Meille tämä oli kolmas kerta, – se on hyvä reitti. Leppoisaa nousua, loivaa laskua. Pitkospuita ja helppoa rakkaa.

Säätiedotus oli luvannut viileähköä, sateetonta päivää. No fity-sixty piti paikkansa; viileähköä oli, muttei sateetonta. Vajaan kolmen tunnin patikan aikana ehdittiin sadeviitat, goretexit, avaruusviitat ;), kertakäyttösadetakit, huput, kamerasuojat vetää päälle ja pois eräänkin kerran. Mutta lopultakaan eipä nuo haitannut.

Illansuussa saatiin sitten aurinkoakin, Hangasojan varrella heinäkuinen sunnuntai-ilta oli karun kaunis. Seurattiin hiiri/tunturihaukan ja jonkun pikkulinnun eloonjäämistaistelua… Hyvin kaukaa kuvattuna voittaja(t) kelon nokassa.

Ja loppuiltahan – tietysti – kului rantasaunoen, syöden, höpötellen. Nuorison kanssakin ehdin chattailla, lukeakin vielä. Mökkeilyä parhaimmillaan.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Kesäkuvakisaan on jo kymmenkunta osallistujaa, mutta vielä ehtii mukaan. Tiistai-iltakin on vielä aikaa lähettää vastauksia. Keskiviikkona tulosten julkistus ja arvonta.

Kesäkuvakisan kuvat ja kysymykset löydät täältä.

Historiaa Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Mökillä enimmäkseen sisällä

Eihän tänään mikään huippusää ole mökillä ollut.

Mikä merkitsi, että oli hyvä tehdä metsurihommia ja vähän leipoa. Sitruunakakusta tuli aurinko!

Emme me kakkua kaksistaan syöneet.

VMP = varamiespalvelu = hyvät ystävät, jotka tulivat tänne seuraksemme viidennen – tai kymmenennen tai jotain siltä väliltä – kerran muutamaksi päiväksi, olivat seuranamme ruokapöydässä.

Tulivat aika lailla suoraan Napuen taistelukentän viereiseltä kesäpaikaltaan, mikä oli erinomainen syy maistaa nyt jo maailmankuulua Napue-giniä.

Ja? – Ja se oli kyllä hyvää. Oikein erinomaista, vaikkei meillä sitä asiaan kuuluvaa rosmariinin oksaa ollutkaan…

Napuen taisteluhan ei ollut mitenkään Suomen historian huippuhetkiä, päinvastoin: Isonkyrön Napuessa kenraali Armfeltin suomalaiset joukot hävisivät venäläisille pahanpäiväisesti helmikuussa 1714, mikä osaltaan johti ns. Isonvihan alkamiseen. Seurannut seitsemän vuoden vainoaika oli erityisesti Pohjanmaan väestölle rankka ja raaka ajanjakso.

Mutta iloisempiin tunnelmiin: nyt lähdetään notskille iltapalalle.

Täällä kun on vielä hyvin valoisaa eikä sada.